Samuel Metsänen, 22 v | Siviilipalveluspaikka: Hämeen ammattikorkeakoulun puutarha-alan kampus | Nykyinen toimi: työharjoittelijana Sadankomiteassa
Mikä oli siviilipalveluspaikkasi? Missä, milloin ja miksi valitsit sivarin?
Suoritin sivarin Hämeen ammattikorkeakoulun puutarha-alan kampuksella Lepaan maaseudulla 2018-2019. Työtehtäviini kuuluivat kasvihuonetomaatin hoitotoimenpiteet ja kesällä vaihtelevat tehtävät avomaalla. Ennen kutsuntoja olin harkinnut sivaria, mutta osaltaan ulkoisista odotuksista johtuen päädyin suorittamaan varusmiespalvelusta. Aseen saaminen käteen tuntui minusta ahdistavalta ja pian ymmärsin intin suorittamisen olevan vastoin itseäni ja arvomaailmaani. Sivariin hakeutuminen tuntui luontevimmalta vaihtoehdolta. Ehdin olemaan intissä ainoastaan kaksi viikkoa.
Millainen oli mielestäsi sivarin koulutusjakso?
Koulutusjakso oli mielekkäin kokemus sivariajassani, sillä sen aikana ymmärrykseni ja tietopohjani aseistakieltäytymisestä ja militaristisen maailmankuvan ongelmallisuudesta kasvoivat merkittävästi. Minua inspiroi erityisesti eräs luennoitsija, joka kertoi väkivallattomuuden voimasta esimerkein Gandhista Martin Luther Kingiin.
Mitä hyötyä sivarin suorittamisesta on ollut sinulle myöhemmin? Minkä valinnan tekisit nyt, jos kutsunnat olisivat uudestaan edessä?
Sivarin aikana kävin läpi hyvinkin kuluttavalla tavalla omaa maailmankuvaani ja minuuttani ja palveluksen aikana mielenterveyteni alkoi oireilla masentuneisuuden ja uupumuksen muodossa. Työpalveluksen aikana sain ajatuksen totaalikieltäytyä vahvempana kannanottona, sillä suorittamalla siviilipalveluksen koin hiljaa hyväksyväni nykyisenkaltaisen asevelvollisuusjärjestelmän. Sen aikaisista sisäisistä ristiriidoistani johtuen en kuitenkaan
kieltäytynyt ajatuksen saatuani, vaan vatvoin asiaa puoli vuotta lähes päivittäin. Kysyin jatkuvasti itseltäni: “Miksi olen täällä edelleen, kun koen palveluksen ainoastaan merkityksettömänä pakkotyönä?” Ristiriita vei voimavarani siinä määrin, etten lopulta kokenut omaavani voimavaroja kieltäytyä ja olla sidoksissa oikeusprosessiin. Ironistahan tässä on se, ettei minun edes tarvinnut kieltäytyä, sillä aivan omatoimisesti pannoitin sääreni ja loin itselleni vankilan. Joskus oman mielen kahleet ovat ne vaikeimmat tunnistaa ja vapautua. Paradoksaalista kyllä, olen nyt kiitollinen siitä, että sivari pakotti minut pohtimaan itseäni ja arvojani. Nykytietojeni- ja ymmärryksen valossa totaalikieltäytyisin, jos kutsunnat olisivat edessä.
Mitä ja missä tällä hetkellä duunaat?
Asustelen Helsingissä, alkujaan lähtöisin Hämeenlinnasta. Tällä hetkellä olen harjoittelussa Sadankomitea-nimisessä rauhanjärjestössä ja olen mukana Aseistakieltäytyjäliiton hallituksessa ja muissa toiminnoissa. Erityisen mielekästä minulle on käydä Lapinjärvellä luennoimassa AKL:n edustajana. Muussa määrin arkeni koostuu treenaamisesta kevään pääsykokeisiin, psykoterapiaprosessista, ystävien tapaamisesta, tanssimisesta ja maailman ihmettelystä.
Mitä haluaisit viestittää nyt kutsuntaiässä oleville nuorille?
Minkä valinnan teetkin, ole kriittinen valmiille vastauksille, etsi tietoa ja mieti valintasi syitä. Selvitä itsellesi onko päätös omasi vai haluatko täyttää jonkun muun odotukset. Ei ole oikeaa tai väärää valintaa, kunhan koet sen itsellesi hyväksi.
Miten elämänkatsomuksesi on kehittynyt vuosien mittaan? Onko asepalveluksessa tai järjestelmässä mielestäsi jotain erityisen epäilyttävää?
Vastakkainasetteluun ja väkivallan uhkaan perustuva turvallisuuskäsitys on iso epäilyttävä möykky, joka jarruttaa inhimillistä kehitystä ja syö resursseja, jotka tulisi kohdistaa ilmastokriisin ja sosiaalisen eriarvoisuuden hillitsemiseen. Näiden ohella asevelvollisuusjärjestelmä osaltaan ylläpitää binääristä sukupuolikäsitystä, vastakkainasettelua ja roolituksia sukupuolten välillä sekä on tarpeeton välivaihe nuoren elämässä. Sen vaihtoehdoista tulisi voida keskustella kriittisesti. Oman elämänkatsomukseni ytimessä on rauha: pyrkimys väkivallattomuuteen, vastuu ympäristöstä, muista Maan asukeista ja ihmisistä.
Paras sivarimuistosi?
Kivat uudet tuttavuudet. Kasvihuoneella samaistuin kovasti pölyttäjäkimalaisiin, jotka olivat kovin sympaattisia. Oli myös aika mahtavaa, että käytössäni oli kokonainen liikuntasali, jonne saatoin mennä tanssimaan tai pelaamaan sulkapalloa.
Jokin hauska kommellus tai sähläys sivarin ajalta?
Sivarin lopussa sain “leikkiä” pienkuormaajalla ja tehtäväni oli kerätä mahdollisimman iso lumikasa linnojen rakentamista varten, mikä oli hauskaa.
Joku hieno motto tai mietelause?
Tästä tykkään: ”Jos armeija tekee mieheksi, olen mieluummin jotain muuta”.
Sana on vapaa! Kerro mitä tulee vielä mieleen.
Mielenterveysongelmat ovat todella yleisiä, mutta siltikin niistä puhutaan kovin vähän ja arkaillen verrattuna fyysisiin vaivoihin. Omakohtaisesta kokemuksestani johtuen haluan aktiivisesti kannustaa just sua, olet sitten kuka tahansa joka tätä luet: pidä huoli itsestäsi! Jos susta tuntuu siltä ettet jaksa, masentaa, ahdistaa tai uuvuttaa – hae tukea, mikäli vähänkään tuntuu siltä. Se kannattaa.
Teksti: Maaret Naakka Kuvat: Samuel Metsänen
Haastattelu on julkaistu alunperin Antimilitaristi -lehden numerossa 1/2020 Mitä sivari duunaa nyt? -osiossa sekä lehden verkkoversiossa.
