Olin kerran iltavuorossa kassalla. Oli ruuhka aika noin kello viisi iltapäivällä. Juuri se aika, kun ihmiset ovat saaneet raahattua itsensä töiden jälkeen kauppaan. Jono oli pitkä ja liikkui hitaasti, johtuen eräästä hyvin vanhasta mummosta, jonka liikkuminen oli hidasta eivätkä tavarat meinanneet pysyä käsissä. Monilla oli selvästikin kiire ja tilanne huomattavasti ärsytti heitä.
Kun mummon vuoro koitti ja olin saanut rekisteröityä kaikki naisen tuotteet, pitkään kohmeisilla ja tärisevillä käsillä etsittyään, ei hän löytänytkään rahaa ostoksiinsa. Minua harmitti hänen puolestaan, mutta myös omastani, koska tavaraa oli aika lailla ja se blokkasi pienen kassatilani niin, ettei jonoa saisi purettua ilman että joutuisin viemään tavarat takaisin paikoilleen.
Siinä hetken pohdiskeltuamme ja rahaa etsiskeltyämme, ilmestyi jonon perältä nuori poika, joka tarjoutui maksamaan naisen ostokset. Olin tottunut siihen, että joku tarjoutuu antamaan pieniä puuttuvia summia, mutta koko ostokset. Kun poika oli maksanut ostokset, nainen kiitteli paljon ja kaikkien jonossa olleiden mieliala kohosi nähtävästi. Ihmiset alkoivat hymyilemään. Se oli mielestäni ihana pieni näpäytys itsekkyydelle!
Tuuli, Kassatyöntekijä
100 rauhantekoa -kampanjan pääsivulle
Jaa oma rauhantekosi somessa #100rauhantekoa tai sähköpostitse tiedotus(a)sadankomitea.fi.
