Ansa Kilpeläinen haastatteli toimittaja-tietokirjailija Liisa Liimataista hänen uudesta kirjastaan Riikinkukko ja Kameli.
Lähi-idän shakkilaudan vetosi nuoreen imatralaiseen
”Olin imatralainen Liisa Ranskassa ja minun piti muuttaa käsitykseni kolonialismista vapautuneista maista, kun Algeriassa tuli valtaan regiimi”, Liisa Liimatainen kertoi ensimmäisestä opistaan. Hänen piti elättää itsensä ja journalismin tekeminen Ylen maista, joista siihen aikaan ei juuri kerrottu suomalaisessa mediassa tuntui hyvältä idealta. Algerian konfliktia seurasivat juttukeikat Libanonissa, Libyassa ja Syyriassa. Iraniin hän sai juttukeikan vuonna 1997 ja rakkaus maahan syntyi. ”Maa ei käynyt käsityksiini ja sen kulttuuri ja politiikka erosi kaikista muista”, Liisa kertoo.
Liimataisen mukaan avain Iranin tulkintaan on sen trauma yksinjäämisestä Irakin hyökätessä maahan 1980-luvulla. Maa jäi silloin ilman arabimaiden ja lännen tukea. Iran on siitä lähtien pyrkinyt siirtämään turvallisuutensa maan rajojen ulkopuolelle käymällä sijaiskonflikteja Jemenissä, Syyriassa ja Libanonissa. Liisa ei näe Iranin tai Saudi-Arabian politiikan olevan rauhanomaista vaan aggressiivista ulkopolitiikkaa. Iranin nykyinen kansanliike haluaa Iranin käyttävän enemmän rahaa omiin kansalaisiinsa eikä konflikteihin muissa maissa, mutta sekään ei ensisijaisesti vastusta maiden ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa.
Tuhkasta nousevat rohkeat naiset
”Iranin naisilla on pitkä aktiivisten naisten tarina historiassa. Naiset ovat vaikuttaneet yhteiskunnallisesti ja olleet poliittisesti aktiivisia. Iranin kirjoitettu historia on kuitenkin hyvin miesvaltaista, eikä anna totuudenmukaista kuvaa siitä, mikä merkitys naisvaikuttajilla on ollut. Olisi mielenkiintoista kuulla, miten näet Iranin naisliikkeen kehityksen ja tämänhetkiseen tilanteeseen johtaneet tapahtumat”, keskustelua luotsannut Ansa Kilpeläinen kysyi.
”Iranissa järjestettiin ensimmäiset vaalit 1926. Yleiset ja yhtäläiset vaalit tulivat joihinkin Euroopan maihin vasta toisen maailmansodan jälkeen. Saudi-Arabiassa on äänestetty vasta kerran”, Liisa valottaa Iranin kansalaisyhteiskunnan asemaa. Ennen Islamilaista Tasavaltaa kaupungeissa oltiin aktiivisia kansalaisia, mutta maaseudulla ei. Vallankumousta tekivät yhdessä niin islamistit, kulttuuripiirit kuin vasemmistolaisetkin ja naiset olivat siinä mukana. Vasta Irakin sodan jälkeen alkoivat puhdistukset. Kansalaisyhteiskunta on monta kertaa painettu alas ja aktivisteja on tapettu, mutta aina se on noussut uudelleen. ”Iran on siitä niin omituinen maa – äärimmäisen fiksu, sivistynyt ja rohkea kansalaisyhteiskunta”. Nyt kapinoita on ollut vuodesta 2017 lähtien eri puolilla maata. Taustalla on muun muassa ilmastonmuutos, josta Iran kärsii raskaasti.
Nykyinen sukupolvi ei ymmärrä Irakin sodan traumaa ja vallankumousta tai miksi heidän vanhempansa eivät tee mitään. ”Pitää muistaa, että repressio on kauhistuttava. Ihmisiä on tapettu valtavasti”, Liimatainen muistuttaa. Hän arvioi, että jos islamilaisen tasavallan jatkuvuus on uhattuna voisi kansallinen turvallisuusneuvosto tehdä myönnytyksiä, mutta he eivät lopeta tasavaltaa. ”Mutta mikä on tämän tien hinta?”, hän kysyy ja muistuttaa, että yhteiskunta ei enää pelkää.
”Iran ja Saudi-Arabia: keskustelua Liisa Liimataisen kanssa” järjestettiin Rauhanasemalla perjantaina 27.10.2022 yhdessä Sadankomitean ja Lähi-idän opiskelijat ry:n kanssa.
Tämä tapahtuma oli osa Rauhanlähettiläiden työpajat Erasmus+ Solidaarisuusprojektia, joka toteutettiin vuonna 2022. Se oli osarahoitettu Euroopan unionin Erasmus+ -ohjelmasta. Euroopan komissio ei vastaa julkaisun sisällöstä. Suomessa Erasmus+ -ohjelman hallinnoinnista ja toimeenpanosta vastaa kansallinen toimisto Opetushallituksessa. Lisätietoa Euroopan solidaarisuusjoukot -ohjelmasta: www.oph.fi/euroopan-solidaarisuusjoukot.
