Human Rights Watchin (HRW) selvitysten mukaan henkilömiinoja on käytetty järjestelmällisesti Jemenin sisällissodassa. Viimeisen selvityksen perusteella miinoja on käytetty laajamittaisesti Hodeidan ja Taizin maakunnissa maan länsirannikolla. Maakunnissa on kuollut viime vuoden alusta ainakin 140 siviiliä miinojen takia. 19 kuolleista on ollut lapsia.
Joulukuussa Tukholmassa solmittiin aseleposopimus sodan pääosapuolien eli huthi-kapinallisten ja Saudi- Arabian ja Arabiemiirikuntien johtaman liittouman tukeman hallituksen välillä. Osana sopimusta huthit ovat vetäytyneet tai vetäytyvät parhaillaan alueilta länsirannikolla. HRW:n mukaan huthikapinalliset ovat miinoittaneet näitä jälkeensä jättämiään alueita.
Monessa paikassa miinat vaikeuttavat nyt peltojen, laidunmaiden ja kaivojen käyttöä ja paikoin estävät paenneita palaamasta koteihinsa kokonaan. Lisäksi miinat haittaavat suuresti avustusjärjestöjen pääsyä alueille. Haitta on merkittävä, koska YK:n arvion mukaan maassa on yli 20 miljoona apua tarvitsevaa ihmistä.
HRW on aiemmin raportoinut huthien käyttäneen miinoja Jemenin pohjois- ja eteläosissa. Jemenin laki ja Jemenin ratifioima vuoden 1997 henkilömiinat kieltävä sopimus yksiselitteisesti kieltävät henkilömiinojen käytön. HRW vaatii miinojen käyttämisen selvittämistä sotarikoksena.
Miinoista kärsivät siviilit – kotiinpaluu paikoin mahdotonta
HRW haastatteli Hodeidan ja Taizin maakunnista paenneita. Haastattelujen perusteella kuolemat ja loukkaantumiset ovat tapahtuneet juuri alueilla, joita huthit ovat aikaisemmin hallinneet. Siviilien miinakuolemia ja -loukkaantumisia on alkanut tapahtua vasta huthien vetäydyttyä. Haastatellut kertoivat huthien varoittaneen joitain heistä aikovansa miinoittaa tai jo miinoittaneensa tiettyjä alueita. Miinojen käytön vahvistaa myös huthien viestintäkanavien iloitsevat raportit miinoihin kuolleista vihollisista.
Uusimman selvityksensä myötä HRW on nyt osoittanut huthien käyttäneen henkilömiinoja Jemenissä ainakin kuuden maakunnan alueella. Vahvistettujen kuolemantapausten määrä on ollut suurin Hodeidan maakunnassa, erityisesti Durayhimin ja Thaytan alueilla. Todellisuudessa siviilien miinakuolemia saattaa olla tapahtunut enemmänkin, sillä kaikkia tapauksia ei välttämättä rekisteröidä miinan aiheuttamina, jos ollenkaan.
Selvitys vahvisti huthien käyttäneen henkilömiinojen lisäksi henkilömiinoiksi muutettuja panssarimiinoja, kuten pakistanilaisia P2 Mk2 -miinoja ja italialaisia VS-1.6 -miinoja. Molemmat ovat pienen metallipitoisuutensa takia huomattavan vaikeita raivattaviksi ja italialaisia ei aiemmin tiedetty olevan Jemenissä ollenkaan. Todisteita on myös improvisoiduista, muun muassa kiviksi ja puunrungoiksi naamioiduista maastoon piilotetuista räjähteistä.
Monet haastatelluista kertoivat loukkaantuneensa tai sukulaistensa kuolleen miinojen räjähdettyä kesken työskentelyn pelloilla tai laidunmailla. Kotinsa jättämään joutuneet kertoivat miinojen estävän kokonaan peltotöiden tekemisen ja niiden tappaneen myös laiduneläimiä. Miinojen saastuttamille alueille jääneiden on vaikea hankkia ruokaa, vettä tai toimeentuloa. Avustusjärjestöjen mukaan esimerkiksi kaksi tärkeää vesilaitosta länsirannikolla on nyt käyttökelvottomia miinojen takia.
Miinojen käyttö lopetettava
HRW vaatii hutheilta ja YK:lta toimenpiteitä HRW:n mukaan huthijohtajien tulee välittömästi lopettaa miinojen käyttö ja selvittää vastuulliset sotilaskomentajat läpinäkyvin menetelmin sekä rangaista heitä asianmukaisesti.
Lisäksi YK:n ihmisoikeusneuvoston ja YK:n turvallisuusneuvoston Jemenin asiantuntijaryhmien tulee tutkia huthien henkilömiinojen käyttö ja pyrkiä tunnistamaan niiden laajamittaisesta käytöstä vastuussa olevat henkilöt. Sanktioita tulee asettaa kaikille, jotka ovat syyllistyneet sotarikoksiin, mukaan lukien siviilien eloonjäämiselle välttämättömän avun estämiseen.
HRW huomauttaa myös, että turvallisuusneuvosto on jo aikaisemmin asettanut sanktioita hutheille, mutta ei Saudi-Arabian ja Arabiemiirikuntien johtamalle liittoumalle, joka sekin on vastuussa monista laittomista toimista Jemenissä.
Miinoja raivataan, mutta työssä on puutteita.
HRW:n mukaan myös Jemenissä tehtävän miinanraivaustyön käytäntöihin tarvitaan parannuksia. Miinoja raivaa tällä hetkellä useat erilliset ryhmät. Osa työskentelee Jemenin armeijalle, osa suoraan hallitukselle ja osa avustusjärjestöille tai yksityisille yrityksille. Saatujen tietojen mukaan työ miinojen raivaamiseksi on ollut monin paikoin huolimatonta. Monet ovat loukkaantuneet tai kuolleet työtä tehdessään ja sivullisia on joutunut vaaraan.
HRW toivoo, että miinanraivaajien koulutusta parannettaisiin ja työtä tekevät ryhmät seuraisivat raivaamista varten laadittuja ohjeita tarkemmin. Lisäksi informaatiota löydetyistä räjähteistä tulisi jakaa ryhmien välillä sujuvammin ja miinoitetuiksi tunnistetut alueet merkitä selvemmin.
Kirjoittaja Lauri Siren
Julkaistu aikaisemmin Rauhanliiton sivuilla.