Filosofi ja teologian tohtori Lauri Snellman puhui Sadankomitean ja Rauhanlähettiläsakatemian yhdessä järjestämällä luennolla (13.5.2024) globaalin rauhan haasteista. Snellman käsitteli globaalia kehitystä, joka on johtanut militarismin ja autoritaarisen nationalismin nousuun sekä miten aikamme johtava rauhanpuhuja paavi Franciscus yrittää muuttaa kehityksen takaisin rauhanomaiseksi. Kirjoitus perustuu luentoon.
Miksi paavista tuli globaalin rauhanpuheen johtaja
Yhdysvaltalaisen kolumnistin Sohrab Ahmarin mukaan paavi Franciscus on ainoa rauhan puolesta puhuva kansainvälinen johtaja. Hän on puhunut esimerkiksi rauhasta Ukrainaan. Suomessa hänet on tämän takia pyritty sivuuttamaan laittamalla hänet ”olet joko meidän puolellamme tai meitä vastaan” -asetelmaan. Paavin puheita ei voi kuitenkaan tyrmätä hänen yksityisajattelunaan, vaan ne edustavat katolilaisen kirkon vuosisataista teologiaa.
Rooman kirkko on hyväksynyt 1900-luvun lopun rauhanliikkeen pragmaattisen pasifismin ajatuksen. Siinä pasifismi tarkoittaa nimenomaan sodan vastustamista, kun Suomessa se usein käsitetään henkilökohtaiseksi kieltäytymiseksi aseista ja väkivallan käyttämisestä. Rooman kirkon ajatteluun kuuluu muun muassa neuvotteluiden ja sovinnon ihanne sekä ydinaseiden vastustaminen. Katolilaiselle kirkolle rauha on ristiriitainen käsite: kristillisen arvojen ytimessä on sodanvastaisuus, mutta maallisessa liitossa valtioiden kanssa se hyväksyy oikeutetun sodan. Katolilaisen kirkon ja paavin kannanotot ovat osa laajempaa pasifismin renessanssia 2000-luvulla. Paavin sanoin ”sota merkitsee politiikan ja inhimillisyyden haaksirikkoa, häpeällistä antautumista ja pistävää tappiota pahan vallalle”. Rauhanomaisille ja väkivallattomille toimintamalleille on sekä kysyntää väkivallattomien kansannousujen myötä, että myös näyttöä niiden toimivuudesta. Toiseksi maailmassa on jouduttu tunnustamaan, ettei aseille ole kyetty pitämään yllä globaalia rauhaa.
Maailma on ajautumassa paloittain käytävään kolmanteen maailmansotaan
Paavi Franciscus on käsitellyt globaalia rauhan haastetta kahdessa julkilausumassaan vuosina 2017 ja 2020. Hänen mukaansa perimmäisenä rauhan ongelmana on globaalin yhteistyön epäonnistuminen. Keskeinen syy epäonnistumiselle on globaalien verkostojen rakentuminen keskus-säde-periaatteelle, jossa keskuksena toimiva taho käyttää asemaansa saadakseen ansiotonta etua. Snellman käytti esimerkkinä keskuksesta Facebookia ja sen palvelimia, joka saa taloudellista etua säteiden eli käyttäjien kustannuksella (esimerkiksi yksityisyys, mielenterveys, demokratian polarisoiminen). Suurvallat taas kilpailevat siitä, kuka pääsee kontrolloimaan keskus-säde-verkostoja. Tästä on kyse niin Ukrainassa kuin Kiinan ja Yhdysvaltojen välillä korkean teknologian hallinnasta käytävässä kauppasodassa. Kehitys johtaa lopulta tutkija Mary Kaldorin kuvaamiin uusiin sotiin, joissa väkivaltaa käytetään kontrolloimaan keskus-säde-verkostoja. Väkivallan oikeuttamiseksi tarvitaan viholliskuvia, turvallistamista ja militarismia. Lopulta tämä synnyttää autoritaarisen nationalismin. Paavin mukaan olemme tämän seurauksena ajautumassa paloittain käytävään globaaliin kolmanteen maailman sotaan. Paavin toteaa ydinaseiden ja sodan tuhoisuuden lisääntymisen tekevän yritykset väkivallan kontrolloimiseksi suuremmalla väkivallalla erittäin vaaralliseksi. Snellman siteerasi New York Timesin artikkelia, jonka mukaan Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu arvioi Ukrainan syksyn 2022 vastahyökkäyksen aikana Venäjän käyttävän ydinaseita 50 prosentin todennäköisyydellä. Maailmanloppu oli kolikon heiton varassa.
Kehityksen kääntämiseksi tarvitaan visio ja globaalia solidaarisuutta
Paavi yrittää keskeyttää tämän kehityskulun solidaariseen globalisaation avulla. Hänen mukaansa tarvitsemme politiikkaa, joka rakentaa avointa maailmaa ja lähimmäisen rakkautta. Sekä uusliberalismi että oikeistopopulismi epäonnistuvat tässä. Uusliberalismi tekee maailmasta kauppapaikan ja oikeistopopulismi taas sulkee yhteisön.
Keskeinen käsite paavin ajattelussa on korporativismi. Siinä yhteisö koostuu monista erilaisista osista ja jokaisella osalla on oma roolinsa. Paavi näkee sotainstituutioille kolme vaihtoehtoa: väkivallaton vastarinta, kansainväliset instituutiot ja sosiaalisen epäoikeudenmukaisuuden poistamisen. Yleiskuvaltaan paavin ajattelu vaikuttaa tutulta 1900-luvun loppupuoliskon rauhan- ja globalisaatioliikkeiden esittämistä ideoista. Paavilla on tarjota myös ajankohtainen vastalääke. Ensinnäkin pitää tarjota visio, oma vaihtoehto militarismille ja autoritaariselle nationalismille. Vastauksia löytyy esimerkiksi kysymyksistä, millaiset yhteiskunnalliset ja sosiaaliset suhteet tarjoavat hyvinvointia ja onnea. Toiseksi tarvitaan institutionaaliset perusratkaisut eli väkivallaton toiminta, valtioliitot ja oikeudenmukaisuus. Tärkeintä on institutionalisoida vaihtoehdot. Juuri tässä 2010-luvun laajat protestit ovat epäonnistuneet.
Mitä rauhanliike voisi oppia Paavilta
Snellman muistutti, että Suomen asevarainen turvallisuus perustuu ajatukseen, jossa Ukrainassa käytävä sota päättyy meidän voittoomme, kun tuhoamme vihollisen (vastustajan). Tämä ajattelutapa on johtanut Suomessa muukalaisvihan, turvallistamisen ja militarismin kasvuun. Aikamme muistuttaa 1930-luvun lapualaisliikettä. Siinä kaikki tulkitaan ’vastaan tai puolesta’ -asetelman kautta. Tämä on uusille sodille tyypillistä, koska autoritaarinen nationalismi pyrkii tuhoamaan juuri väkivallan ja turvallistaminen avulla tilan, jossa ihmiset voivat elää yhdessä.
Kehityksen riskinä ei ole fasistivallankaappaus vaan luisuminen orbanilaiseen-malliin, jossa oikeusvaltion perusteet, demokratia ja ihmisoikeudet horjuvat. Tämän kaiken mahdollistaa ja sitä ruokkii Ukrainan sodasta ja Nato-jäsenyydestä kumpuava hillitön militarismi. Ilman niitä näin nopea kehitys ei olisi ollut EU-Suomessa mahdollista. Samanaikainen politiikan oikeistolaistuminen on vain kiihdyttänyt kehitystä vain alle vuodessa.
Suomessa tämän kehityksen purkamisesta tekee erityisen haastavan se, että olemme tehneet sodista suomalaisten peruskertomuksemme emmekä ole käyneet läpi omia sotiamme ja autoritaarisen nationalismin historiaamme. Keskustelua yritetään vaientaa väittämällä pasifismia epärealistiseksi, epäisänmaalliseksi ja maanpetokselliseksi. Haasteena on, että kaikki vähänkin 1900-luvun vasemmistolaisuuteen viittaava tyrmätään. Tätä vanhakantaista ajattelua vastaan esimerkiksi kekkoslaisuus nousi. Tärkein kysymys rauhanliikkeelle on, että miten luodaan harmaata tilaa puolesta-vastaan-asetelmille.
Yksi mahdollinen paikka on keskustelu ydinaseista. Nyt keskustelua ei missään nimessä haluta käydä, koska se tulisi jakamaan Nato-Suomen puolustuspoliittista keskustelua. Keskustelu osoittaisi mielipiteiden jakautumisen ja suomalaisuuteen kuuluvat erilaiset yhteisöt, mutta se ei suinkaan olisi vaarallista. Erilaiset mielipiteet ja näkemykset tekevät Suomesta demokratian, vastustuskykyisen maailman myllerryksille ja sisukkaan, maan, jonka puolesta ihmiset haluavat yhdessä toimia.
Opi lisää
Lauri Snellmannin luentodiat
Pope Francis (2017) Nonviolence: a Style of Politics for Peace
