Tiedote 6.12.2025
Rauhanjärjestö Sadankomitean rauhanpalkinto jaetaan tänä vuonna Rauhankahvila Fredrikalle. Palkinto myönnetään uudelle merkittävälle rauhanliikkeen toimijalle. Rauhanpalkinnolla Sadankomitea haluaa lisätä kiinnostusta yhteiskunnan läpileikkaavaan rauhankulttuuriin ja nostaa esille erityisesti nuorten rauhantyön.
“Jokainen rauhanliikkeen sukupolvi haluaa tehdä oman näköistään rauhantyötä. Nuorille tulee antaa tilaa rauhanliikkeessä sekä tukea ja luottamusta. Rauhankahvila Fredrikasta on kuluneen vuoden aikana muotoutunut merkittävä rauhankulttuurin ja -politiikan toimija. Fredrika on omalta osaltaan vastannut yhteiskunnan polarisaation kasvuun ja keskusteluilmapiirin koventumiseen luomalla kaikille avoimen ja turvallisen kohtaamispaikan. Haluamme tällä palkinnolla kannustaa Fredrikan nuoria jatkamaan hienoa toimintaansa ja antaa sille ansaitun tunnustuksen”, sanoo Sadankomitean puheenjohtaja Anni Lahtinen.
Rauhankahvila Fredrika sai alkunsa vuoden 2025 alussa, kun nuoret kansalaisaktivistit alkoivat ideoida uutta ulospäin suuntautuvaa toimintaa Itä-Pasilassa sijaitsevalle rauhantyön keskus Rauhanasemalle. Kevään 2025 aikana nuoret perustivat yhdistyksen, järjestivät joukkorahoituskampanjan ja pitivät pop-up-kahvilaa. Avajaisia vietettiin 23. toukokuuta ja syyskuussa toiminta alkoi täyspäiväisenä kahden palkatun työntekijän tukemana. Nyt Fredrika palvelee päivisin lounasravintolana ja iltaisin ruokasalin täyttää vapaaehtoisten koordinoima rauhanpoliittinen ja muu kulttuuriohjelma. Kahvila on koti monenlaiselle aktivismille ja yhteisölliselle toiminnalle.

“Olemme hyvin ylpeitä ja otettuja tästä kunnianosoituksesta. Kerta toisensa jälkeen meitä vapaaehtoisia liikuttaa se innostus, jolla kahvilahankkeeseen suhtautuvat niin tukijamme, rauhanliikkeen väki kuin satunnaiset ohikulkijatkin. On tietenkin iloista, että kahvilatoiminta on menestyksekästä. Sitäkin suurempana onnistumisena koemme sen tavan, jolla kahvila on yhdistänyt nuoria eri puolilta järjestökenttää ja sen ulkopuolelta. Me fredrikalaiset ajattelemme, että juuri nyt nuorten rauhantyölle – sen kaikissa muodoissaan – on enemmän tarvetta kuin koskaan. On tärkeää tarjota välineet sen toteuttamiseen. Fredrika on pyrkinyt vastaamaan olemassaolollaan tähän haasteeseen. Työ jatkuu, ja ensi vuonna onkin tarkoituksena keskittää entistä enemmän voimia nuorten rauhanpoliittisena äänenkannattajana ja kulttuuritilana toimimiseen”, toteaa Rauhankahvila Fredrikaa pyörittävän Rauhankulttuuri ry:n puheenjohtaja Tarmo Sorsa.
Palkintona toimivan Rauhanlaivan vuodelle 2025 on valmistanut keramiikkataiteilija Miia Kallio. Rauhanlaiva on taiteilijan lahjoitus Sadankomitealle ja rauhantyölle. Kallion Rauhanlaiva on ollut palkintona vuodesta 2001. Tämä on siis 25. Rauhanlaiva, joka seilaa maailmalle.

Palkinto luovutetaan lauantaina 6.12. Itsenäisyyspäivän Rauhanmatineassa Savoy-teatterissa. Palkinnon luovuttaa Sadankomitean puheenjohtaja Anni Lahtinen ja sen vastaanottaa Rauhankulttuuri ry:n puheenjohtaja Tarmo Sorsa.
Lisätietoja:
Anni Lahtinen, puheenjohtaja, Suomen Sadankomitea ry, 040 583 1142
Tarmo Sorsa, puheenjohtaja, Rauhankulttuuri ry, 044 211 5165
Sadankomitea on jakanut rauhanpalkintoa vuodesta 1978 alkaen. Palkinto annetaan tunnustuksena kuluvan vuoden aikana tehdystä merkittävästä rauhantyöstä. Palkinnon ovat vuosien varrella saaneet muiden muassa Rauhan isoäidit, toimittaja Antti Kuronen, oikeustieteen tutkija Jarna Petman, Radinet-hanke, presidentti Tarja Halonen ja Suomen EAPPI-hanke.
