Miinasopimus voimassa 12 vuotta: Suomikin aloittanut valmistelut liittymiseksi

Maaliskuun ensimmäinen päivä miinasopimus on ollut voimassa 12 vuotta. Suomi on luvannut liittyä sopimukseen 2012, ja vaadittavien lakimuutosten valmistelu on aloitettu.

– On hienoa että Suomi vihdoinkin on aloittanut valmistelut tähän humanitäärisesti merkittävään sopimukseen liittymiseksi. Ihmettelen kuitenkin miten vaadittavia esityksiä ei saatu valmiiksi tällä hallituskaudella, vaikka jo 2003 lähtien hallitus toistanut sitoutumistaan ja se on vahvistettu turvallisuuspoliittisissa selonteoissa, että Suomi liittyy sopimukseen 2012, ihmettelee Laura Lodenius, Rauhanliiton toiminnanjohtaja.

– Myös miinojen vastainen kampanja toivoo että Suomi liittyisi sopimukseen mahdollisimman pikaisesti.

Kansainvälisen kampanjan toimintaryhmät ympäri maailmaa, yhteensä 54 maassa kampanjoivat tänä vuonna 1. maaliskuuta erityisesti Yhdysvaltojen liittymisen puolesta. Obaman hallinto aloitti 2009 miinapolitiikan uudelleen arvioinnin ja tätä halutaan vauhdittaa nyt tempauksin eri puolilla maailmaa. Yhdysvaltain liittymisellä sopimukseen toivotaan olevan vaikutusta myös niihin muihin 38 maahan, jotka Suomen tavoin jääneet toistaiseksi sopimuksen ulkopuolelle.

Lisätietoja:
Laura Lodenius Eekku Aromaa
Suomen Rauhanliitto – YK-yhdistys Suomen Sadankomitea
040 717 7762 040 583 1142

Kansainvälisesti
Amelie Chayer, kampanjan tiedottaja (Genevessä)
mobile: +33 6 89 55 12 81
email: media@icbl.org

TAUSTAA:
80 % maailman maista (156 maata) on liittynyt sopimukseen. Kiinan, Venäjän, Yhdysvaltojen ja muiden ulkopuolelle jättäytyneiden maiden voidaan käytännössä sanoa noudattavan lähes kaikilta osin sopimuksen rajoitteita muun muassa miinatuotannon ja kaupan kiellon osalta. Hyvin harva maa tai ei-valtiollinen sotilaallinen toimija enää käyttää henkilömiinoja.

12 vuodessa ollaan hävitetty 45 miljonaa henkilömiinaa varastoista ja enää 12 maalla on tuotantokapasiteettiä. Tilanne on hyvä verrattuna 12 vuoden takaiseen tilanteeseen, jossa 50 maan laskettiin olevan tuottajia. 66 maassa on kuitenkin edelleen henkilömiinoja maastossa.

International Campiagn to Ban Landmines, ICBL, sai 1997 Nobelin rauhanpalkinnon työstään. www.icbl.org.

Landmine and Cluster Munition Monitor, Suomen osuus
http://www.the-monitor.org/index.php/cp/display/region_profiles/find_profile/FI/2010