EU:n jäsenvaltioiden ei pidä myöntää vientilupia millekään aseelle tai muulle sotatuotteelle, jota saatettaisiin käyttää Jemenin konfliktissa, eurooppalaiset rauhanjärjestöt vaativat. Kritiikki EU-maiden asekauppapolitiikkaa kohtaan on voimistunut viime aikoina eri puolilla Eurooppaa ja monissa maissa mietitään, voiko asevientiä Lähi-idän sotaa käyviin maihin sallia. Suomen Rauhanliitto ja Suomen Sadankomitea ovat tiiviisti mukana kampanjoinnissa, kun Euroopan parlamentti äänestää asevientikiellosta 25. helmikuuta.
Eurooppalaiset rauhanjärjestöt vaativat Euroopan parlamentilta tiukkaa puuttumista Jemenin tilanteeseen sekä riippumatonta tutkimusta kaikkien epäiltyjen kidutusten, siviilien tappamisen ja kansainvälisen ihmisoikeuslain rikkomusten selvittämiseksi. Järjestöjohtajat lähettivät europarlamentaarikoille aiheesta kirjeen, jonka 23 allekirjoittajan joukossa ovat Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius ja Sadankomitean pääsihteeri Anni Lahtinen.
Järjestöjohtajat toteavat, että aseviennin Saudi-Arabialle sallivat EU-maat rikkovat Euroopan unionin yhteistä asevientikantaa sekä kansainvälistä asekauppasopimusta. EU:n yhteisen asevalvontakannan toisessa kriteerissä todetaan, että jäsenmaiden ei pidä myöntää asevientilupia silloin, kun on selkeä vaara, että tuotteita käytetään niin, että niillä rikotaan kansainvälistä ihmisoikeuslainsäädäntöä.
Saudi-Arabia johtaa parhaillaan sotatoimia Jemenissä. Maan johtaman liittouman epäillään syyllistyneen sotarikoksiin, sen iskuissa on kuollut tuhansia siviileitä, ja sen on raportoitu käyttäneen rypäleaseita. Liittouman ilmaiskuilla on laaja-alaiset vaikutukset siviileihin ja yhteiskunnan perusinfrastruktuurien toimintaan kuten sairaaloihin, kouluihin sekä puhtaan veden saamiseen. Arviolta 80 prosenttia väestöstä tarvitsisi humanitaarista apua.
Asevienti Lähi-itään on kasvanut voimakkaasti viime vuosina, käy ilmi Tukholman rauhantutkimusinstituutti Siprin tuoreista tilastoista. Asevienti Saudi-Arabiaan kasvoi vuosina 2011-2015 peräti 275 prosenttia, Qatariin 279 prosenttia ja Arabiemiraatteihin 35 prosenttia. EU-maat ovat Siprin mukaan suurimpia Saudi-Arabian aseistajia. Vuosina 2009-2014 59 prosenttia saudien asehankinnoista tuli EU-maista.
Saudi-Arabia ja Arabiemiraatit ovat kärkimaita myös Suomen asevientitilastoissa. Rauhanliitto ja Sadankomitea vaativat helmikuun alussa valtioneuvostoa perumaan vientilupia aseille, joita saatetaan käyttää sotarikoksiin.
Lisätietoja
Tuuli Vuori
tiedottaja, Suomen Rauhanliitto
puh. 040 099 8275
tiedotus@rauhanliitto.fi
Anni Lahtinen
pääsihteeri, Suomen Sadankomitea
anni.lahtinen@sadankomitea.fi
puh. 040 583 1142
Linkkejä
Tukholman rauhantutkimusinstituutin asevientitilastot
Rauhanjärjestöt: Asevientilupa Arabiemiraatteihin peruttava (3.2.2016)
Osallistu kampanjaan
Kampanjaa voit tukea twiittaamalla äänestyksestä mepeille. Apuna voit käyttää esimerkiksi seuraavia mallitwiittejä.
Suomalaismeppien Twitter-tilit löydät täältä.