“Henkilömiinat ja rypäleaseiden räjähtämättömät tytärpommit jäävät maastoon vuosiksi tai vuosikymmeniksi konfliktin jälkeen. Ne saastuttavat asuinalueita, vaikeuttavat maanviljelyä ja koulunkäyntiä ja voivat estää pakolaisten paluun alueelle sekä humanitaarisen avun toimittamisen.”
Rypäleaseet
Mitä ovat rypäleaseet?
Rypäleaseet (tai yleisemmin tunnetulta nimeltään rypälepommit) ovat räjähtäviä aseita, jotka sisältävät useita pienempiä tytärammuksia. Rypäleaseet voidaan pudottaa ilmasta tai laukaista maanpinnalta tai mereltä. Kun ilmasta pudotettava rypälepommi laukaistaan, se avautuu ennen laskeutumistaan ja vapauttaa ympäristöönsä yhdeksästä sataan tytärammusta. Tytärammukset voivat levitä jopa useita jalkapallokenttiä vastaavalle alueelle, mikä tekee niistä erityisen vaarallisia sotilaiden ohella alueella asuville siviileille. Valtaosa rypälepommien uhreista on siviilejä.
Tytärammusten tulisi suunnitellusti räjähtää laskeutuessaan tai vähän maan pinnan yläpuolella. Usein rypäleaseet eivät toimi suunnitellusti ja tytärammukset jäävät jopa vuosiksi räjähtämättöminä maahan. Tämä aiheuttaa erityisesti ongelmia alueella asuville ja elinkeinoaan harjoittaville ihmisille.
Rypäleaseita on kehitelty tai tuotettu ainakin 34 maassa ja niitä on yli 200 eri tyyppiä. Ensimmäisen kerran rypäleaseita käytettiin toisessa maailmansodassa neuvostojoukkojen toimesta saksalaisia tankkeja vastaan. Yhdysvallat käyttivät rypäleaseita Vietnamin sodan aikana Kambodžassa, Laosissa ja Vietnamissa. Vietnamin sodan jälkeen 1970-luvulla rypäleaseet yleistyivät ja niitä on sittemmin käytetty lukuisissa aseellisissa konflikteissa – viimeisimpänä muun muassa Ukrainassa, Syyriassa ja Jemenissä.
Kansainvälisellä sopimuksella eroon rypäleaseista
Rypäleaseiden ihmisille aiheuttama kärsimys ymmärrettiin jo varhain ja niiden kieltoa pyrittiin saattamaan voimaan jo 1970-luvulla. Kansainvälinen rypäleasesopimus (Convention on Cluster Munitions, CCW) neuvoteltiin kuitenkin vasta vuonna 2008 Dublinissa järjestetyn konferenssin yhteydessä. Kyseinen rypäleaseet kieltävä sopimus eli Oslon sopimus astui voimaan 1.8.2010. Sopimus kieltää rypäleaseiden käytön, tuotannon, varastoinnin ja myynnin.
”Sopimuksessa rypäleaseella tarkoitetaan tavanomaista asetta, joka on suunniteltu levittämään tai vapauttamaan räjähtäviä alle 20 kg painavia tytärammuksia laajalle alueelle. Rypälepommi sisältää siis säiliön ja ammukset, jotka on tyypillisesti suunniteltu joko lävistämään panssari tai tappamaan henkilöstöä tai molemmat.”
— Cluster Munition Monitor 2018
Rypäleasesopimukseen liittyneet valtiot sitoutuvat tuhoamaan varastoidut ammukset, puhdistamaan saastunutta maata, auttamaan uhreja, antamaan tukea muille sopimusvaltioille ja edistämään yleissopimuksen noudattamista.
Ratifioimalla rypäleasesopimuksen valtio sitoutuu olemaan käyttämättä, tuottamatta, varastoimatta ja myymättä rypäleaseita. Lisäksi sopimusvaltiot ovat velvoitettuja
- tuhoamaan varastonsa
- puhdistamaan saastuneita alueita ja kouluttamaan riskeistä
- auttamaan uhreja
- avunantoon ja kansainväliseen yhteistyöhön
- avoimuuteen ja
- kansalliseen sopimuksen täytäntöönpanoon.
Varastojen tuhoaminen
Sopimusvaltioiden on hävitettävä kaikki omistamansa rypäleasevarastot viimeistään kahdeksan vuoden kuluttua siitä, kun sopimus tulee voimaan.
Poikkeuksena sopimusvaltioiden sallitaan varastoida rajallinen määrä rypäleammuksia, joita käytetään koulutustarkoituksiin, raivaustekniikoiden ja alueiden puhdistuksen opetteluun tai rypäleaseiden vastatoimien kehittämiseen. Tällöin valtiolta edellytetään yksityiskohtaista vuosittaista raportointia säilytetyistä ammuksista.
Saastuneiden alueiden puhdistaminen ja riskikoulutus
Sopimusvaltiot ovat velvoitettuja huolehtimaan rypäleaseiden jäännösten tuhoamisesta tai avustamisesta saastuneiden alueiden puhdistuksessa. Lisäksi valtioiden on toteutettava riskien vähentämiseen tähtäävää koulutusta ammusten saastuttamilla alueilla, jotta alueiden asukkaat ovat tietoisia jäännösten aiheuttamista riskeistä.
Avunanto uhreille
Sopimusvaltiot sitoutuvat auttamaan rypäleaseiden uhreja. Rypäleaseen uhriksi määritellään sopimuksessa henkilö, joka on kuollut tai loukkaantunut fyysisesti tai psyykkisesti rypäleaseiden vaikutuksesta. Uhreiksi määritellään myös taloudellisesta menetyksestä, sosiaalisesta syrjäytymisestä tai oikeuksien toteutumisen heikentymisestä kärsivät henkilöt. Määritelmä pitää sisällään suoraan rypäleaseista kärsineet henkilöt sekä välillisesti kärsineet perhe ja yhteisö.
Avunantoon voi kuulua:
- Uhrien osallistaminen neuvotteluihin ja päätöksentekoon
- Tiedon jakaminen
- Tuen, yhteistyön ja avun tarjoaminen
- Vammaisille annettavan avun laadun ja määrän parantaminen
- Ihmisoikeuksien vahvistaminen
Kansainvälinen yhteistyö ja avunanto
Auttamaan kykenevien sopimusvaltioiden tulee antaa teknistä, materiaalista ja taloudellista apua muille rypäleaseista kärsineille sopimusvaltioille. Tukea annetaan valtion taloudellisen ja sosiaalisen elpymisen varmistamiseksi, varastojen tuhoamiseksi ja uhrien auttamiseksi. Tukea voidaan antaa myös riskien vähentämiseen tähtäävää koulutusta tarjoamalla.
Sopimusvaltiot pyrkivät vahvistamaan kumppanuuttaan, viestimään haasteista ja lisäämään yhteistyötä päämääränään muun muassa uusien uhrien määrän väheneminen ja uhrien paremman elämänlaadun takaaminen.
Avoimuus
Rypäleasesopimus edellyttää, että sopimusvaltiot raportoivat sopimuksen mukaisten velvoitteiden täytäntöönpanosta. Tämä pitää sisällään raportoimisen sopimusvaltioiden omistamien rypäleaseiden tyypeistä, lukumäärästä ja ominaisuuksista sekä varastojen tuhoamisen edistymisestä.
Sopimusvaltioiden on myös raportoitava rypäleaseiden saastuttamista alueista ja niiden puhdistamiseen tähtäävistä suunnitelmista ja puhdistustyön etenemisestä sekä uhrien auttamisen vaiheista. Lisäksi sopimusvaltioiden on esitettävä ja perusteltava sopimuksen toteutukseen käytettävät kansalliset resurssit.
Kansalliset toimenpiteet
Sopimusvaltioilta edellytetään kansallisesti niin oikeudellisia kuin hallinnollisia toimenpiteitä sopimuksen täytäntöönpanemiseksi. Valtioiden tulee noudattaa sopimuksen vaatimuksia sekä sen keskeisiä kieltoja ja myönteisiä velvoitteita kansallisen oikeusjärjestelmänsä pohjalta.
Kansainvälinen kampanjointi jatkuu
Rypäleaseiden käyttöä, valmistusta, varastointia ja myyntiä vastaan perustettiin vuonna 2003 kansainvälinen yli 250 järjestön yhteenliittymä, Rypäleaeiden vastainen kampanja (Cluster Munition Coalition, CMC). Kampanja pyrkii edistämään rypäleasekieltoa ja sillä on toimintaa noin 100 maassa. Sadankomitea on mukana kansainvälisessä rypäleaseiden vastaisessa kampanjassa.
CMC yhdisti voimansa maamiinojen kieltämistä ajavan kansainvälisen kampanjan (ICBL) kanssa vuonna 2011. Nykyään nämä kaksi kampanjaa toimivat yhden järjestön alla. Molemmat kampanjat käyttävät työnsä tukena itsenäiseen ja puolueettomaan tutkimustietoon perustuvaa vuosittain julkaistavaa monitoria, joka tarjoaa ajantasaista tietoa maamiinoista, rypäleaseista ja sodan räjähtämättömistä jäänteistä. Monitorien avulla seurataan myös sopimusten täytäntöönpanoa.
Suomi halutaan mukaan rypäleasesopimukseen
Suomi ei ole liittynyt rypäleaseet kieltävään sopimukseen. Virallisen selityksen mukaan perustetta rypäleasesopimukseen liittymiselle ei ole, koska rypäleaseet ovat korvaamaton osa puolustusta, eikä niiden tuomaa suorituskykyä kyetä lähitulevaisuudessa korvaamaan.
”Suomi ei tuota rypäleaseita eikä ole käyttänyt niitä. Sen sijaan varastoituna on saksalaisvalmisteisia DM 662 -mallisia rypälepommeja, joissa jokaisessa on 49 israelilaista M 82 -tytärammusta, joissa on itsetuhomekanismi. Mekanismin varmuudesta on kuitenkin vaihtelevia kokemuksia, ja muun muassa Norja on tuhonnut vastaavat ammukset liityttyään rypäleaseet kieltävään sopimukseen.”
— Sadankomitea
Sadankomitea kannustaa Suomea liittymään rypäleasesopimukseen.
Rypäleaseet pähkinänkuoressa:
- Rypälease levittää räjähtäessään tytärammuksia laajalle alueelle
- Rypäleasesopimus eli Oslon sopimus astui voimaan 2010
- Sopimus kieltää rypäleaseiden käytön, tuotannon, varastoinnin ja myynnin, minkä lisäksi se velvoittaa valtioita mm. puhdistamaan ammusten saastuttamia alueita ja auttamaan uhreja
Rypäleaseiden ongelmia:
- Epäluotettavia ja epätarkkoja
- Laajat alueelliset vaikutukset
- Ei erottele siviilejä sotilaista
- Räjähtämättömät ammukset tappavat ja vahingoittavat siviilejä
- Jäänteiden saastuttamilta alueilta on viety edellytyksiä taloudelliselle ja sosiaaliselle kehitykselle
- Seuraukset ovat pitkäkestoisia
Lisälukemistoa rypäleaseistä löydät suomeksi Rauhanliiton sivuilta sekä yhteisestä Pax-lehdestämme. Englanniksi lisätietoa rypäleaseista ja niiden käytön historiasta löytyy esimerkiksi Reaching Critical Will koostamasta tietopaketista.
Miinat
Mitä ovat miinat?
Miinat luokitellaan tavanomaisiksi aseiksi, jotka on suunniteltu räjähtämään esimerkiksi henkilön tai ajoneuvon kosketuksesta, läheisyydestä tai läsnäolosta. Miinat voidaan sijoittaa maan alle tai maahan. Ne voivat säilyä räjähtämättöminä maassa jopa vuosikymmeniä, kunnes joku ohikulkija laukaisee räjähdysmekanismin.
Miinat ovat aseiksikin alhaisia, koska ne on suunniteltu nimenomaan vammauttamaan uhri – ei välttämättä tappamaan. Ne ovat ongelmallisia, koska ne ovat kyvyttömiä erottamaan sotilaan ja lapsen jalanjälkeä. Miinat tappavat ja vahingoittavat sotilaiden ohella siviilejä, avustustyöntekijöitä ja rauhanturvaajia niin konfliktin aikana kuin kauan sen jälkeen.
Miinat valmistetaan muun muassa muovista tai metallista. Ne sisältävät räjähteitä ja toisinaan esimerkiksi metalliesineitä, joiden on tarkoitus aiheuttaa lisävahinkoa. Miina voidaan aktivoida suoraan ylhäältä tulevalla paineella tai vetokytkimeen kiinnitettyyn lankaan kohdistuvalla paineella. Toisinaan miina aktivoituu yksinkertaisesti henkilön läheisyydessä ennalta määrätyn etäisyyden puitteissa.
Lauetessaan miina aiheuttaa valtavaa tuhoa, jonka seurauksena miinan kohdalle osunut menettää usein yhden tai useamman raajan. Räjähdyksessä voi lentää metallia ja roskia haavoihin, minkä lisäksi se aiheuttaa palovammoja, sokeutumista tai muita elinikäisiä vammoja. Joskus uhrit kuolevat räjähdyksen seurauksena verenvuotoon tai siihen, etteivät pääse hoitoon ajoissa. Miinaräjähdyksestä hengissä selviävät tarvitsevat usein muun muassa amputointia.
Miinoja on käytetty toisen maailmansodan jälkeen lukuisissa aseellisissa konflikteissa
Varhaisia versioita miinoista on käytetty ensimmäisen kerran Amerikan sisällissodassa 1800-luvulla. Laajemmin nykyisenkaltaiset miinat otettiin käyttöön toisessa maailmansodassa, minkä jälkeen niitä on kehitelty ja käytetty useissa aseellisissa konflikteissa yli 50 valtion toimesta.
Miinat kehiteltiin alun perin strategisten alueiden puolustamiseen ja vastustajien liikkumisen rajoittamiseen. Ajan myötä miinojen avulla alettiin terrorisoida yhteisöjä ja rajoittamaan myös siviiliväestön liikkumista. Miinakenttien merkitsemistä ja kartoittamista noudatettiin löyhästi, mikä vaikeutti entisestään konfliktin jälkeistä raivaustyötä. Lisäksi sade, tulvat ja muut tekijät ovat siirtäneet miinakenttiä ajan mittaan.
Teknologian kehittyessä kehiteltiin älymiinoja (smart mines), jotka oli suunniteltu tuhoutumaan itsestään tietyn ajan kuluttua. Niitä pudotettiin ilmasta, mikä teki näistä niin kutsutuista älykkäistä miinoista epätarkkoja ja vaikeasti löydettäviä siinä tapauksessa, jos ne eivät toimineetkaan suunnitellusta.
Miinoista on ajan myötä kehkeytynyt tuhoava voima, joka on kaukana alkuperäisestä tavoitteestaan suojella sotilaita strategisten alueiden sisällä.
Kampanjointi johtaa miinakieltosopimukseen
Miinojen vaaroista oli puhuttu vuosia ja viimein 1990-luvun alussa joukko kanadalaisia kansalaisjärjestöjä sai hallituksen mukaan työhönsä maamiinojen kieltämiseksi. Yhteistyöhön liittyi muitakin valtioita sekä kansalaisjärjestöjä humanitaarisista avustusjärjestöistä ihmisoikeuksia ajaviin tahoihin ja rauhanjärjestöihin. Liikkeen monipuolisuus ja rajat ylittävä yhteistyö muodostui sen menestyksen salaisuudeksi.
Kansainvälinen kampanja maamiinojen kieltämiseksi (International Campaign to Ban Landmines, ICBL) syntyi ja kasvoi maailmanlaajuiseksi satojen kansalaisjärjestöjen verkostoksi, joka pyrkii kieltämään miinat ja herättämään tietoisuutta miinojen vaaroista.
Kampanja perustettiin vuonna 1992 ja vain viisi vuotta myöhemmin hyväksyttiin kansainvälinen miinakieltosopimus. Samana vuonna kampanjalle ja sen koordinaattorille Jody Williamsille myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto tunnustuksena työstä maamiinojen kieltämiseksi.
Miinakieltosopimuksesta tuli kokoluokassaan siihen mennessä
nopeimmin aikaansaatu kansainvälinen sopimus. Kampanjan edesottamukset sopimuksen eteen kannattivat: miinakieltosopimuksen on allekirjoittanut valtaosa maailman valtioista. Sopimuksen myötä asenteet miinojen käyttöä kohtaan ovat muuttuneet ja kynnys käyttää miinoja on noussut. Lisäksi miinojen tuotanto on vähentynyt, ja mikä tärkeintä: meillä on vuosittain yhä vähemmän siviiliuhreja.
Miinakieltosopimus
Sopimus henkilömiinojen täyskiellosta ja niiden tuhoamisesta (Convention on the Prohibition of the Use, Stockpiling, Production and Transfer of Anti-Personnel Mines and on Their Destruction / Mine Ban Treaty) eli Ottawan miinasopimus hyväksyttiin vuonna 1997 ja se astui voimaan kaksi vuotta myöhemmin vuonna 1999.
Sopimuksessa miina määritellään aseeksi, joka on suunniteltu räjähtämään henkilön läsnäolosta, läheisyydestä tai kosketuksesta ja joka kykenee loukkaamaan tai tappamaan yhden tai useamman henkilön.
Ottawan miinakieltosopimus kieltää henkilö- eli jalkaväkimiinojen käytön, valmistuksen, myynnin, varastoinnin ja kuljetuksen. Lisäksi sopimus velvoittaa sopimusvaltioilta toimia miinojen hävittämiseksi niin varastoista kuin miinoitetuilta alueilta. Samalla tavalla kuin rypäleaseet kieltävässä sopimuksessa myös miinat kieltävässä sopimuksessa valtiot sitoutuvat tarjoamaan apuaan niin miinojen uhreille kuin muille sopimusvaltioille. Sopimusvaltioilla on myös vuosittainen raportointivastuu sopimuksen täytäntöönpanon edistymisestä.
Ottawan miinakieltosopimus on yksi kansainvälisesti laajimmin allekirjoitetuista aserajoitussopimuksista.
Suomi liittyi miinasopimukseen vuonna 2012.
Ottawan sopimuksen astumisesta voimaan Suomessa tiedottaa ulkoministeriö. Sopimusteksti on luettavissa suomeksi Finlexissä.
Miinat pähkinänkuoressa:
- Miinoilla tarkoitetaan henkilömiinoja, joita kutsutaan myös maamiinoiksi ja sotilaiden keskuudessa jalkaväkimiinoiksi
- Maahan tai maan alle sijoitettu miina räjähtää henkilön tai ajoneuvon kosketuksesta, läheisyydestä tai läsnäolosta
- Miinakieltosopimus eli Ottawan sopimus hyväksyttiin 1997
- Sopimus kieltää miinojen käytön, valmistuksen, myynnin, varastoinnin ja kuljetuksen
- Suomi liittyi sopimukseen 2012
Miinojen ongelmia:
- Eivät erottele siviiliä sotilaasta
- Tappava ja vammauttava vaikutus
- Miinojen raivaus on kallista
- Seuraukset ovat pitkäkestoisia
Lisälukemistoa miinoista löydät suomeksi Rauhanliiton sivuilta sekä yhteisestä Pax-lehdestämme. Englanniksi lisätietoa miinoista ja niiden käytön historiasta löytyy esimerkiksi Reaching Critical Will koostamasta tietopaketista.
