Mitä ovat pienaseet?
Tavanomaisiin aseisiin lukeutuvat pienaseet ovat kevyitä aseita, joita yksi ihminen voi kuljettaa mukanaan ja käyttää. Pienaseiksi lasketaan muun muassa käsiaseet ja käsikranaatit.
Pienaseet aiheuttavat ongelmia kaikkialla maailmassa. Pienaseita käytetään sotien, rikosten ja perheväkivallan välineinä, ja ne tappavat vuosittain satojatuhansia ihmisiä. Pienaseita käyttävät niin valtion armeija ja poliisivoimat kuin siviilit. Maailman yli miljardista pienaseesta valtaosa on siviilien omistuksessa. Suurin osa pienaseiden aiheuttamista vahingoista tapahtuukin konfliktien ulkopuolella.
Suomessa luvallisia ampuma-aseita on yli 1,5 miljoonaa, minkä seurauksena Suomi on listan kärjessä siviilien omistamien aseiden määrässä. Vuoden 2018 Small Arms Surveyn mukaan Suomessa on 32,4 asetta 100 asukasta kohti. Suomessa siviiliaseita koskevan lainsäädännön valmistelusta vastaa sisäministeriö ja aseluvista poliisi.
Pienaseiden suuret ongelmat
Aseväkivalta on globaali ongelma. Aseväkivalta viittaa tarkoitukselliseen ja laittomaan aseelliseen voimankäyttöön yksilöä, ryhmää tai yhteisöä kohtaan. Aseväkivaltaa käytetään myös valtioita vastaan ja siitä on kyse, kun ihmisten turvallisuutta tai kestävän kehityksen tavoitteita poljetaan.
Aseväkivalta tappaa ja vahingoittaa vuosittain lukemattomia ihmisiä. Se luo turvattomuutta sekä pelkoa ja inhimillisen kärsimyksen ohella valtavia kustannuksia valtioille ja yhteisöille. Pienaseilla tapetaan suurin osa konflikteissa menehtyneistä ihmisistä, minkä lisäksi ne aiheuttavat tuhoa alueilla, joissa ei käydä sotaa.
Konfliktien ulkopuolella tapahtuva aseväkivalta kuten pienasein tehdyt henkirikokset ja väkivaltaisuus kaupungeissa tuhoaa niin sosiaalista pääomaa kuin infrastruktuuria. Aseväkivalta voi heikentää julkisia instituutioita ja jättää syviä haavoja yhteisöihin ja yksilöihin, minkä lisäksi väkivaltaisuus voi pakottaa ihmisiä muuttamaan pois alueelta. Sukupuoleen perustuva aseväkivalta on yleistä myös konfliktien ulkopuolella: maailmanlaajuisesti naisiin ja tyttöihin kohdistuu erilaisia aseellisen väkivallan muotoja, kuten seksuaalinen hyväksikäyttö tai lähisuhdeväkivalta.
Mitä voimme tehdä?
Aseväkivalta on usein seurausta julkisten instituutioiden ja oikeusjärjestelmän toimimattomuudesta sekä yhteiskunnallisesta epätasa-arvosta, minkä vuoksi heikkojen instituutioiden vahvistaminen ja sukupuolten välinen tasa-arvo sekä yhdenvertaisten koulutus- ja osallistumismahdollisuuksien takaaminen ovat keinoja vähentää myös aseväkivaltaa ja siihen liittyvää rikollisuutta. Kestävän kehityksen tavoitteessa 16 on painotettu juuri osallisuuden lisäämistä, syrjinnän ehkäisyä ja oikeusturvaa aseellisen väkivallan kitkemiseksi. Lisäksi tavoitteessa mainitaan laittomien aseiden liikkuvuuteen puuttuminen.
Pienaseiden helppo saatavuus lisää aseväkivaltaa ja ruokkii järjestelmällistä rikollisuutta. Huonosti säännelty asekauppa voi lisätä kansainvälistä rikollisuutta ja aseiden salakuljetusta. Eräs tapa puuttua järjestelmälliseen rikollisuuteen ja aseväkivaltaan onkin kansainvälisen asekaupan sääntely.
Mitä on asekauppa?
Asekauppa on nimensä mukaisesti kaupankäyntiä, jota käydään aseilla. Aseet ovat niin väkivallan ja alistamisen välineitä käyttäjilleen kuin taloudellisen hyödyn lähteitä tuottajilleen ja myyjilleen. Siprin arvion mukaan asekaupan ympärillä liikkui rahaa vuonna 2017 ainakin 95 miljardin arvosta, todennäköisesti enemmän. Pelkästään Suomesta vietiin aseita vuonna 2019 yli 197 miljoonan arvosta, kertoo SaferGloben asevalvontaraportti. Laillisen asekaupan ohella käyty laiton asekauppa vaikeuttaa aseiden todellisen määrän ja liikkuvuuden arviointia.
Kansainvälistyminen on muuttanut merkittävästi asekauppaa kolmen viime vuosikymmenen aikana. Aikaisemmin asetuotanto oli valtioiden tiukasti säätelemää toimintaa, ja aseteollisuus valmisti tuotteita ensisijaisesti oman maansa armeijalle. Aseviennillä ei ollut yrityksille vastaavanlaista merkitystä kuin nykyisin.
Vaikka puolustusteollisuus operoi globaaleilla markkinoilla, kotimaisen aseteollisuuden asemaa koetetaan edelleen puolustaa. Myöskään esimerkiksi Euroopan unionissa aseteollisuuteen ja -kauppaan ei sovelleta yhtä tiukkoja normeja kuin muuhun tavara- ja palvelukauppaan.
Toinen olennainen muutos on tapahtunut itse aseissa. Aseet ovat yhä enemmän high tech-tuotteita ja aseiden ohella puolustusteollisuus panostaa asejärjestelmien ylläpitopalvelujen myyntiin. Esimerkiksi suomalais-norjalaisen Patria Oyj:n koko konsernin liikevaihdosta noin 70 prosenttia tulee elinkaaripalvelujen myynnistä.
Asekaupan vaikutukset leviävät laajalle niiden ylläpitäessä konflikteja, minkä vuoksi asekauppaa pyritään sääntelemään ja valvomaan kansainvälisten sopimusten avulla.
Asekaupan poliittisuus ja korruptioalttius
Aseiden myyminen tai ostaminen eivät ole vain kauppaa, vaan merkittävässä määrin myös politiikkaa. Kaupan poliittisuus on vahvistunut aseiden ja niiden käyttöön tarvittavien palveluiden ja järjestelmien myötä. Esimerkiksi tasavallan presidentti Sauli Niinistö on vahvistanut, ettei Suomi pystyisi lentämään nykyisillä F/A-18 Hornet-hävittäjillä ilman Yhdysvaltojen tukea.
Kun Horneteja 1990-luvun alkupuolella hankittiin, Yhdysvaltojen tuen merkityksestä vaiettiin ja koneiden vakuutettiin kykenevän suunnistamaan ilman yhdysvaltalaisten sateliiittien tukea.
Aseita ei osteta pikkurahalla, vaan kauppahinnat ovat tavanomaisesti joko satojen miljoonien tai useiden miljardien eurojen arvoisia. Esimerkiksi Hornet-hävittäjät korvaavien uusien monitoimihävittäjäjien hankintahinnaksi on arvioitu 7-10 miljardia euroa.
Korkeiden kustannusten lisäksi asekaupoille on ominaista vähäinen julkisuus. Siitä puolestaan seuraa korkea korruptioriski, kun kilpailevat asetuottajat yrittävät kaikin laillisin ja osin laittominkin kenoin vakuuttaa ostajia oman tuotteensa tai palvelunsa ylivertaisuudesta.
Esimerkiksi vuonna 2013 Slovenian entinen pääministeri Janez Jansa todettiin syylliseksi lahjusten ottoon vuonna 2006 tehdyistä kaupoista suomalaisen aseteollisuusyritys Patrian kanssa.
Slovenia tilasi joulukuussa 2006 suomalaiselta Patrialta AMV-panssariajoneuvoja aluksi 278 miljoonalla, myöhemmin 62 miljoonalla eurolla. Seuraavana vuonna käynnistyi laaja kansainvälinen poliisitutkinta siitä, oliko Patria maksanut lahjuksia slovenialaisille poliitikoille ja virkamiehille saadakseen kaupan.
Asekaupan säätely
Asekauppa on aina ollut valtion säätelemää toimintaa. Erityisen tiukkaa säätely on kohdistunut strategisesti tärkeiden tuotteiden, kuten esimerkiksi lentokoneiden, alusten, panssarikaluston tai tykistön vientiin. Tehokkaimpia ja moderneimpia aseita ei ole haluttu myydä potentiaaliselle ”viholliselle” tai sellaisella maalle, jonka kautta ne voisivat ”viholliselle” päätyä.
Tämän kaltainen säätely toimii edelleen. Esimerkiksi Yhdysvallat on uhannut keskeyttää Lockheed Martinin valmistamien F-35 hävittäjien toimittamisen Turkille, koska se aikoo ostaa Venäjältä S-400 ohjusjärjestelmän.
Kansainvälisesti asekauppaa ja varustautumista on myös yritetty säädellä. Esimerkiksi Washingtonissa solmittiin 6. helmikuuta 1922 laivastosopimus rajoittamaan viiden allekirjoittajamaan laivastojen kokoa. Allekirjoittajamaat olivat Yhdysvallat, Yhdistynyt kuningaskunta, Japani, Ranska ja Italia.
Sopimus asetti ehtota yksittäisten alusten koolle, laivaston kokonaistonnistolle, lentotukialuksille sekä linnoituksille ja tukikohdille. Kuten toinen maailmansota myöhemmin osoitti, Washingtonin laivastosopimuksen merkitys jäi lähes olemattomaksi.
Kansainvälisillä sopimuksilla on kuitenkin onnistuttu kieltämään yksittäisten aseiden, kuten esimerkiksi biologisten ja kemiallisten aseiden käyttö sekä rakentamaan uskottava valvontajärjestelmä kiellon seurantaan. Muita yksittäisiin aseisiin perustuvia kieltoja ovat muun muassa räjähtävien luotien käytön kielto ja sokaisevien laseraseiden kielto.
YK:n asekauppasopimus ATT
Asekauppasopimus (Arms Trade Treaty eli ATT) syntyi tarpeesta säädellä ja estää ihmisten tappamiseen ja vahingoittamiseen tarkoitettujen esineiden leviäminen maihin, joissa ne todennäköisesti päätysivät ihmisoikeusloukkausten ja sotarikoksen välineiksi. Kyseessä on ensimmäinen kansainvälisesti sitova asekauppaa rajoittava sopimus.
Sadankomitean ohella useat muut rauhanjärjestöt haluaisivat kieltää kaiken asekaupan. Tällaisen sopimuksen neuvotteleminen olisi kuitenkin vaikeaa, eikä sen kattavuus nousisi suureksi. Täyskieltoa huonompi, mutta säätelemätöntä tilannetta parempi vaihtoehto on sellaisen kansainvälisesti hyväksytyn normiston olemassaolo, johon valtaosa valtioista voi sitoutua. Tämä on YK:n kansainvälinen asekauppasopimuksen tarkoitus.
Kansalaisjärjestöt käynnistivät 1990-luvulla kampanjan asekauppasopimuksesta. Joukko Nobelin rauhanpalkinnon saajia ryhtyi tukemaan kampanjaa, minkä lisäksi se sai tukea myös valtioilta.
Argentiina, Australia, Costa Rica, Japani, Kenia ja Suomi veivät aloitteen YK:n yleiskokoukseen, joka hyväksyi asekauppasopimusprosessin virallisesti käynnistäneen päätöslauselman vuonna 2006.
Pitkällinen ja ajoittain tahmea neuvotteluprosessi johti lopulta siihen, että ATT astui voimaan jouluaattona 2014. Kaikkiaan 130 valtiota on allekirjoittanut sopimuksen ja 101 valtiota on sen ratifioinut. Sopimuksen tarkoituksena on säännellä tavanomaisten ja pienaseiden kansainvälistä kauppaa. Sen avulla pyritään myös estämään tavanomaisten aseiden laiton kauppa luomalla kansainvälisiä standardeja asekaupalle.
ATT:ta voidaan perustellusti pitää merkittävänä sopimuksena. Sen asekattavuus, eli ne aseet, joihin sopimusta sovelletaan, on laaja. Lisäksi sopimukseen sisältyy vahvat asevientikiellot ja ihmisoikeuksia koskevat lupakriteerit, joilla asevienti voidaan estää. Naisiin kohdistuva väkivalta on myös yksi kriteeri, jolla aseviennin oikeutusta tai kieltoa arvioidaan.
Suomen asekauppa
Muiden sotatarvikkeita tuottavien maiden tavoin myös Suomesta viedään aseita muualle maailmaan. Alueellisesti Suomesta viedään aseita eniten Euroopan unionin, muun Euroopan ja Lähi-idän alueille. Kuluttajakäyttöön suunniteltuja siviiliaseita vietiin vuonna 2019 eniten Yhdysvaltoihin. Sotilaallisiin käyttötarkoituksiin suunniteltujen sotatuotteiden vientikohteiden listalle nousee viiden kärkeen Arabiemiirikunnat.
Vuonna 2019 viisi suurinta vientimaata (sotatuotteet):
- Puola
- Sveitsi
- Arabiemiirikunnat
- Ruotsi
- Ranska
Kansainvälisen asekaupan tavoin Suomen asevientiä säädellään lainsäädännöllisin keinoin ja kansainvälisillä sopimuksilla. Lisäksi Suomen asekauppaa ohjailee YK:n turvallisuusneuvosto ja Euroopan unioni. Suomalainen aseita vievä yritys tarvitsee vientiluvan, joka tuotteesta riippuen haetaan joko ulkoministeriöltä, sisäministeriön poliisiosastolta tai puolustusministeriöltä. Puolustusministeriö vastaa sotilaskäyttöön tarkoitettujen aseiden viennin valvonnasta, kun taas ulkoministeriön vastuulla on kansainvälinen asevalvonta- ja aseidenriisuntayhteistyö.
Kaikkinainen ase- ja sotatarvikevienti Suomesta muihin maihin on luvanvaraista. Samoin Suomen kautta johonkin kolmanteen maahan tapahtuva aseiden tai sotatarvikkeiden vientiin on saatava maamme viranomaisilta lupa. Siviiliaseissa lupaviranomainen on sisäministeriön poliisiosasto, sotilasaseissa ja -tarvikkeissa puolustusministeriö tai valtioneuvosto.
Taloudellisesti merkittävät, yli miljoonan euron, tiettyihin Euroopan unionin yhteiseen puolustustarvikeluetteloon sisältyvät tai Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kannalta merkittävät luvat käsitellään valtioneuvostossa. Näissä tapauksissa ulkoministeriöltä pyydetään lausuntoa siitä, onko viennille ulko- ja turvallisuuspoliittista estettä. Ulkoministeriön kielteinen lausunto ei kuitenkaan estä valtioneuvostoa myöntämästä vientilupaa.
Oikeusperusta ase- ja sotilastarvikkeiden viennille muodostuu seuraavista laeista ja sopimuksista:
- Laki puolustustarvikkeiden viennistä 282/2012;
- Euroopan unionin neuvoston sotilasteknologian ja puolustustarvikkeiden viennin valvontaa koskeva yhteinen kanta (2008/944/YUTP) ja
- YK:n kansainvälinen asekauppasopimus (ATT).
Ehdoton este vientiluvan myöntämiselle on YK:n turvallisuusneuvoston, Euroopan unionin tai Etyjn asettama asevientikielto. Muissa tapauksissa luvan myöntäminen perustuu kokonaisharkintaan, jossa lain ohella on otettava huomioon EU:n yhteisen kannan määräykset.
EU:n yhteinen kanta
Euroopan unionin jäsenvaltiona Suomen asekauppaa määrittelee aseiden vientiä koskeva EU:n yhteinen kanta, jolla pyritään muun muassa rajoittamaan aseiden vientiä sotaa käyviin tai ihmisoikeusrikkomuksista epäiltyihin maihin.
EU:n yhteisen kannan mukaan aseita ei saa viedä maahan, joka voisi käyttää niitä kansalliseen sortotoimintaan, kansainväliseen hyökkäykseen tai lisäämään alueellista epävakautta. Kansallisen sortotoiminnan piiriin kuuluvat törkeät ihmisoikeuksien ja perusvapauksien loukkaukset sekä vakavat humanitaarisen oikeuden loukkaukset. Aseviennillä ei saa aiheuttaa tai pitkittää aseellisia konflikteja tai kärjistää jännitteitä. Lisäksi aseellisen konfliktin todennäköisyys alueella ja naapurimaissa on arvioitava ennen vientiluvan myöntämistä.
Hyviä ja huonoja päätöksiä
Usein lupapäätöksissä taloudelliset intressit jyräävät ihmisoikeusulottuvuuden. Näin tapahtui esimerkiksi kaikissa niissä Patria Land Systems Oy:lle myönnetyissä päätöksissä, joista Sadankomitea ja Rauhanliitto kantelivat valtioneuvoston oikeuskanslerille tammikuussa 2018.
Kantelu kuitenkin osaltaan vaikutti siihen, että loppuvuodesta hallitus päätti, ettei uusia vientilupia Arabiemiraatteihin tai Saudi-Arabiaan myönnetä, koska Patrian panssaroituja ajoneuvoja mitä ilmeisimminkin oli käytetty sotatoimiin Jemenissä.
Lisätietoja Suomen aseviennistä:
Kansalaisjärjestöjen asekaupan ja aseväkivallan vastainen yhteistyö
Kansalaisyhteiskunnalla ja järjestöjen toiminnalla on ollut suuri merkitys asekauppasopimuksen syntymiselle ja asevalvonnan toteutumiselle vielä tänäkin päivänä. Kansalaisjärjestöjen, tutkijoiden ja yksittäisten tukijoiden muodostamat verkostot yhdistävät toimijoita maailmanlaajuisesti kampanjoimaan asekaupan ja pienaseväkivallan lopettamiseksi.
Sadankomitea on mukana pienaseiden vastaisessa kampanjaverkostossa, kansainvälisessä pienaseverkostossa ja Euroopan asekaupan vastaisessa verkostossa.
Mitä Sadankomitea tekee?
- Seuraa suomalaisten yritysten ase- ja sotatarvikevientiä sekä kaksikäyttötuotteiden vientiä;
- koordinoi kansalaisjärjestöjen asekauppaverkoston työtä;
- pitää yllä yhteyksiä vientilupia käsitteleviin viranomaisiin;
- pitää yhteyttä kansainvälisiin asekauppaverkostoihin;
- kampanjoi kattavamman ATT:n puolesta;
- nostaa julkisuuteen Suomen asetuonnin ongelmia, esimerkiksi aseiden ostoa Israelista.
Control Arms valvoo asekauppaa
Kansainvälinen pienaseiden vastainen Control Arms -kampanja käynnistyi vuonna 2003 ja keräsi kannattajia maailmanlaajuisesti sadoista eri järjestöistä. Kampanjan lähtökohtana oli huoli maailman asekaupan riittämättömästä sääntelystä ja vastuuttoman asekaupan aiheuttamasta inhimillisestä kärsimyksestä. Kampanjan toiminnan tuloksena syntyikin ensimmäinen kansainvälinen asekauppasopimus.
Nykyään Control Arms -kampanjaverkosto tarkkailee sopimuksen toimivuutta ja ylläpitää sopimusta valvovaa monitoria.
ENAAT yhdistää toimijoita
Euroopan asekaupan vastainen verkosto (The European Network Against Arms Trade, ENAAT) perustettiin vuonna 1984. Verkosto yhdistää yksilöitä ja ryhmiä, jotka näkevät asekaupan uhkana rauhalle, turvallisuudelle sekä kehitykselle ja pyrkivät tutkimuksen, kansallisen vaikuttamistyön ja kampanjoinnin avulla rajoittamaan tai lopettamaan kansainvälisen asekaupan.
Verkostolla on tällä hetkellä käynnissä NoEUmoney4arms -kampanja, jonka pyrkimyksenä on saada Euroopan unioni lopettamaan tukensa aseteollisuudelle ja keskittämään yhteiset varat edistämään rauhaa.
IANSA kampanjoi pienaseväkivaltaa vastaan
Kansainvälinen pienaseverkosto (The International Action Network on Small Arms, IANSA) kampanjoi aseväkivaltaa vastaan maailmanlaajuisesti. Verkosto yhdistää järjestöjä, jotka tahoillaan pyrkivät lopettamaan pienaseiden leviämisen ja väärinkäytön. Verkosto edustaa kansalaisyhteiskuntaa YK:n pienaseita koskevissa kokouksissa ja koordinoi kansainvälistä aseväkivallan vastaista toimintaviikkoa.
Lisälukemistoa:
- Rauhanliitto: Asekauppa
- Maailman Kuvalehti: Pienaseet aiheuttavat joukkotuhoa
- Pax-lehden artikkeleita pienaseista
