Pakistan: turvallisuus, vaalit ja ihmisoikeudet

14.05.2013

Kun Pakistanin tilannetta seuraa uutisista, päällimmäinen mielikuva on väkivalta: pommit räjähtelevät, talebanit ampuvat ja Kashmirissa kalistellaan Intian kanssa. Lisäjännitystä tuo useammin uutisissa näkyvä naapuri Afghanistan, josta kansainvälisten joukkojen pitäisi vetäytyä vuoden 2014 aikana. Kansainvälisen median huomio kiinnittyy aika-ajoin myös Pakistanin rankkoihin tulviin, mutta kameran linssi osoittaa muualle kauan ennen kuin tulvavedet laskevat. Sadankomitea päätti kysyä maata pitkään seuranneilta asiantuntijoilta, miten he näkevät Pakistanin yhteiskunnallisen tilanteen.

Pakistanin demokraattisen kehityksen kannalta toukokuu 2013 on merkittävä etappi: 11.5. järjestettävät vaalit tarkoittavat vallan vaihtumista demokraattisesti valitulta hallitukselta toiselle ensimmäistä kertaa maan historiassa. Keskustelutilaisuudessa perehdytään Pakistanin turvallisuus- ja ihmisoikeustilanteeseen ja pohditaan edellisen viikonlopun vaalien merkitystä maan tulevaisuudelle. Asiantuntija-alustajina Pakistanista vastaava koordinaattori Kristiina Vainio Kansalaisjärjestöjen ihmisoikeussäätiöstä (KIOS) ja rauhan- ja konfliktintutkimukseen erikoistunut Katja Riikonen, joka väitteli hiljattain Pakistanin Sunni-Shia-väkivallasta. Tule mukaan keskustelemaan! Tilaisuus järjestetään ravintola Milenkassa Helsingin Hakaniemessä (Haapaniemenkatu 2-3) tiistaina 14.5.2013 klo 18-20.

Sadankomitea järjestää säännöllisesti Maailman konfliktit -iltoja, jossa perehdytään ajankohtaisiin tai unohdettuihin konflikteihin eri puolilla maailmaa. Pääpaino illoissa on keskustelulla: kutsumme kaksi asiantuntijaa pitämään lyhyet puheenvuorot, joiden jälkeen kaikki saavat kysyä ja keskustella. Tervetuloa laajentamaan maailmankuvaasi!

Linkki Facebook-tapahtumaan