Itämeren turvallisuus ja media -seminaari

23.11.2016

Itämeren 90 miljoonan asukkaan hyvinvointi perustuu häiriöttömään kauppamerenkulkuun. Suomen viennistä se muodostaa yli 90 prosenttia ja Venäjän noin 40 prosenttia. Sotilaallinen kriisi johtaisi alueen kymmenen valtion, mukaan lukien Venäjän kansantaloudet välittömästi kriisiin.

Parin viime vuoden aikana idän ja lännen välille kehittyneen kilpavarustelukierteen myötä aseistusta on jälleen lisätty myös Itämeren alueella, ja toisen osapuolen voimannäyttöön vastataan samalla mitalla. Vielä ei olla kylmän sodan tilanteessa, vaikka sellaistakin uhkakuvaa tarjotaan.

Itämeren alueen mailla sen paremmin kuin USA:lla tai Venäjällä ei kuitenkaan ole mitään voitettavaa Itämeren kilpavarustelussa.

Tuollaiset näkökohdat ovat pahasti unohtuneet viime vuosien mediakeskustelussa, jota on leimannut sotaisa retoriikka. 

Turvallisuusuhkien suurentelu myy hyvin, mutta on aiheellista keskustella siitä, kuinka paljon propaganda vahingoittaa suomalaisten turvallisuutta.

Suomalaisen diplomatian tulisi vakauttaa tilannetta ja yhteen sovittaa – eikä suinkaan kärjistää Suomen ja alueelle vaikuttavien suurvaltojen näkemyksiä ja etuja. Siihen mediallakin pitäisi olla nykyistä suurempaa kiinnostusta.

ITÄMEREN TURVALLISUUS JA MEDIA
Aika: ke 23.11.2016 klo 17–19
Paikka: Paasitorni, Karl Lindahl-sali 1½ krs. Paasivuorenkatu 5A

Itämeren rauhan uhkat ja mahdollisuudet
    Risto Volanen, yhteiskuntatiet. tohtori

Median sapelinkalistelu ja todellisuus Itämeren alueella
    Pekka Visuri, valtiotiet. tohtori

Venäjä mediassa
    Arja Alho, VTT, YDIN-lehden päätoimittaja

Tilaisuutta voi seurata netin kautta osoitteessa: vapausvalitatoisin.com

Kahvitarjoilu ennen tilaisuuden alkua. Tervetuloa!

Tilaisuuden järjestävät YDIN-lehti ja Vapaus Valita Toisin