Suomi vie ihmisoikeuksia maailmalle, mutta unohdammeko ne Suomessa

Ulkoministeriö ja järjestöt ovat yhdessä edistämässä ihmisoikeuksia maailmalla, mutta miksi samat asiat laahaavat jäljessä Suomessa? Rauhanjärjestöjen toimintaedellytykset ovat rahoituksien lakkauttamisen jälkeen merkittävästi heikentyneet. Ketkä suomalaiset ihmisoikeus-, nuoriso- ja terveysjärjestöt jatkossa pitävät esillä aseistakieltäytyjien ja saamelaisten perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia? YK:n Ihmisoikeusneuvoston kokous alkaa ensi viikolla ja Suomi on sen jäsen vielä tämän vuoden loppuun. Ulkoministeriö ja järjestöt pystyvät yhdessä luomaan uusia ratkaisuja rauhanhaasteisiin.

Sadankomitea muistutti omassa Ulkoministeriön kansalaisjärjestökuulemisen puheenvuorossaan 2.9.2024, että Suomi on tunnettu kansalaisyhteiskunnan tukija ja kansalaisyhteiskuntana olemme saaneet esitellä sitä ylpeydellä ympäri maailmaa. Nyt Suomi lakkauttaa tai merkittävästi leikkaa suomalaisen kansalaisyhteiskunnan rahoitusta kuin sen kautta tapahtuvaa kansainvälistä kansalaisjärjestöjen rahoitusta. Tämän takia on pakko kysyä, yrittääkö Suomi edes estää globaalin kansalaisyhteiskunnan tilan kaventamista?

Ulkoministeriölle jättämässämme kirjallisessa evästyksessä toivoimme myös Suomen edistävän läpinäkyviä mekanismeja, joilla varmistutaan kansalaisyhteiskuntaan kohdistuvien kostotoimien estäminen myös meillä esimerkiksi valtiontalouden prosessien yhteydessä. Esimerkiksi rauhanjärjestöjen valtionavustus lakkautettiin valtioneuvoston istunnossa poliittisin päätöksin. Kansalaisjärjestöjen kuulemistilaisuudessa yksi järjestö muistutti, että tiedämme kansainvälisten esimerkkien perusteella, kuinka järjestöjen elintilan kaventaminen on johtanut myös ihmisoikeuksien, demokratian ja rauhan heikentymiseen.

Mistä Suomi puhuu Ihmisoikeusneuvostossa?

Ulkoministeri Elina Valtonen painotti sanaa naistenoikeudet puhuessaan Afganistanista. Ministeri listasi kuinka taliban on järjestelmällisesti heikentänyt naisten asemaa, viimeisimpänä heitä on kielletty laulamasta. Valtonen huomautti, että Ihmisoikeusneuvoston kokouksessa käsitellään tällä kertaa maita, joista ei suomalaisessa mediassa ole sanottu oikeastaan sanaakaan. Virallinen Suomi pyrkii pitämään niiden tilannetta esillä kansainvälisessä keskustelussa. Tällä hän viittasi Sudaniin, jossa on meneillään sisällissota. Ulkoministeri Valtonen muistutti, että kansainvälinen sääntöpohjainen järjestelmä toimii pääsääntöisesti hyvin, vaikka sitä haastetaan ja kaikki valtiot eivät sitä kaikissa tilanteissa noudata. Jotkut harvemmin ja vähemmän. (Nämä olivat blogin kirjoittajan tulkintoja, Valtosen omia sanavalintoja löytyy esimerkiksi hänen suurlähettiläspäivillään pitämästään puheesta). Ministeri, ministeriö ja järjestöt olivat asioista hyvin samaa mieltä, palaa tähän vielä kirjoituksen lopussa.

Suomi joutuu katsomaan Ihmisoikeusneuvostossa jälleen kerran myös peiliin. Ihmisoikeusneuvosto tulee käymään keskustelua erityisraportoija Fabián Salviolin raportista YK:n oikeus totuuteen. Erityisraportoija kävi sitä varten Suomessa tutkimassa saamelaisten totuus- ja sovintokomission työtä. Meistä on hienoa, että Suomi on osoittanut valmiutta totuuteen käynnistämällä prosessit saamelaisten sekä kuurojen ja viittomakieltä käyttävien kanssa. Erityisraportoijan raportissa nostetaan kuitenkin esille useita merkittäviä puutteita saamelaisten totuus- ja sovintoprosessin työstä. Toivoimme, että Ihmisoikeusneuvosto myös seuraa, miten Suomi edistyy raportissa esitettyjen puutteiden korjaamisessa. Ulkoministeriön edustajat kertoivat, ettei seuranta sisälly Ihmisoikeusneuvoston työhön, mutta heidän käsityksensä mukaan raporttia käsitellään myös YK:n alkuperäiskansojen oikeuksien erityisessä mekanismissa. Mitä luultavammin edes se tulee seuraamaan, miten Suomi tarttuu puutteiden kehittämiseen.

Toivoimme Ihmisoikeusneuvoston myös huomioivan, ettei Suomi ole vuosikymmenien selvitysten jälkeen edelleenkään ratifioimassa saamelaisten alkuperäiskansaoikeuksia (ILO 169) ja minimoimassa heihin kohdistuvaa rakenteellista väkivaltaa. Sali oli täynnä kansalaisjärjestöjä, mutta tämän saman huomion nosti esille vain yksi toinen järjestö (opiskelijajärjestö). Suoraan sanoen olen hyvin huolissani Suomen kyvystä myöntää omalle alkuperäiskansalleen sille kuuluvat oikeudet, mutta paljon enemmän olen huolestunut suomalaisesta kansalaisyhteiskunnasta. Globaaleja ihmisoikeuksia on vaikea edistää, jos ei samalla korjaa tai edes nosta esille kahta merkittävää suomalaista ihmisoikeusongelmaa. Meillä on kontollamme Euroopan ainoan alkuperäiskansan oikeudet ja suomalaiset mielipidevangit.

Miksi vaikenemme mielipidevangeistamme?

Ihmisoikeusneuvoston istunnossa käsitellään useiden sellaisten maiden tilanteita, joissa rikotaan aseistakieltäytyjien perustavanlaatuista ihmisoikeutta kieltäytyä aseista, heitä rangaistaan mielipidevankeina tai jopa lähetetään sotaan vaarantaen näin heidän oikeutensa elämään. Toivoimme Suomen nostavan esille erityisesti Venäjän laittomasta hyökkäyssodasta kieltäytyvien aseistakieltäytyjien sekä heitä puolustavien organisaatioiden aseman niin kyseisissä maissa kuin niiden naapurimaissa. Esimerkiksi Aseistakieltäytyjäliitto on keskeinen venäläisiä aseistakieltäytyjiä tukeva ja neuvova suomalainen organisaatio. Suomi on päättänyt lakkauttaa sen saaman rauhantyön valtionavustuksen vuoden 2025 alusta, jolloin Suomen tulisi selvittää, miten meillä jatkossa järjestetään kansainvälisten aseistakieltäytyjien tukeminen ja neuvonta.

Virkahenkilöt kertoivat Suomen tuoneen esille myös aseistakieltäytymiskysymyksiä, vaikka Suomi itsessään ei ole tässä asiassa mallioppilas. Mielestäni tämä on ehdottomasti tyhjää parempi ja joskus asioista on uskottavampaakin puhua, kun itselläkin on niissä tehtävää. Mutta miksi sitten aseistakieltäytyjien ja saamelaisten oikeuksissa ei näy merkittävää edistystä? Tiedän, että yhteiskunnalliset muutokset tapahtuvat hitaasti ja pienin askelin. Toinen syy on, että ulkoministeriö saa Suomelle lähetetyt kansainväliset ihmisoikeusterveiset, mutta sillä ei ole toimivaltaa niiden ratkaisemiseksi. Aseistakieltäytyjien oikeuksien toteuttaminen on Puolustusministeriön käsissä. Saamelaisten oikeuksissa on pitkälti kysymys maa- ja metsätalousministeriön sekä oikeusministeriön vastuulla olevista asioista.

Sadankomitea on pyrkinyt järjestelmällisesti nostamaan esille Suomen kuin myös muun maailman aseistakieltäytyjiin kohdistuvat ihmisoikeusloukkaukset. Onhan se tyrmäävää asua yhdessä harvoista Euroopan alueen valtioista, jossa on mielipidevankeja. Millainen yhteiskunta laittaa nuoren miehen vankilaan, kun hän kieltäytyy tappamasta toisia ihmisiä? Se ei ole normaalia. Sen ei pidä olla normaalia. Ja siitä tulee normaalia, kun salin täydeltä ihmisoikeus-, nuoriso- ja terveysjärjestöt eivät sitä tuomitse. Jatkossa mielipidevankien kohtalo on niiden vastuulla. Tämä oli nimittäin luultavasti viimeinen kerta, kun osallistuimme palkatun asiantuntijahenkilöstön voimin ihmisoikeuksien kansalaisjärjestökuulemiseen. Rauhantyön elintila ainakin on kaventunut leikkauksien takia.

Ihmisoikeusneuvoston istunnossa käsitellään useiden sellaisten maiden tilanteita, joissa rikotaan aseistakieltäytyjien perustavanlaatuista ihmisoikeutta kieltäytyä aseista, heitä rangaistaan mielipidevankeina tai jopa lähetetään sotaan vaarantaen näin heidän oikeutensa elämään. Toivoimme Suomen nostavan esille erityisesti Venäjän laittomasta hyökkäyssodasta kieltäytyvien aseistakieltäytyjien sekä heitä puolustavien organisaatioiden aseman niin kyseisissä maissa kuin niiden naapurimaissa. Esimerkiksi Aseistakieltäytyjäliitto on keskeinen venäläisiä aseistakieltäytyjiä tukeva ja neuvova suomalainen organisaatio. Suomi on päättänyt lakkauttaa sen saaman rauhantyön valtionavustuksen vuoden 2025 alusta, jolloin Suomen tulisi selvittää, miten meillä jatkossa järjestetään kansainvälisten aseistakieltäytyjien tukeminen ja neuvonta.

Virkahenkilöt kertoivat Suomen tuoneen esille myös aseistakieltäytymiskysymyksiä, vaikka Suomi itsessään ei ole tässä asiassa mallioppilas. Mielestäni tämä on ehdottomasti tyhjää parempi ja joskus asioista on uskottavampaakin puhua, kun itselläkin on niissä tehtävää. Mutta miksi sitten aseistakieltäytyjien ja saamelaisten oikeuksissa ei näy merkittävää edistystä? Tiedän, että yhteiskunnalliset muutokset tapahtuvat hitaasti ja pienin askelin. Toinen syy on, että ulkoministeriö saa Suomelle lähetetyt kansainväliset ihmisoikeusterveiset, mutta sillä ei ole toimivaltaa niiden ratkaisemiseksi. Aseistakieltäytyjien oikeuksien toteuttaminen on Puolustusministeriön käsissä. Saamelaisten oikeuksissa on pitkälti kysymys maa- ja metsätalousministeriön sekä oikeusministeriön vastuulla olevista asioista.

Sadankomitea on pyrkinyt järjestelmällisesti nostamaan esille Suomen kuin myös muun maailman aseistakieltäytyjiin kohdistuvat ihmisoikeusloukkaukset. Onhan se tyrmäävää asua yhdessä harvoista Euroopan alueen valtioista, jossa on mielipidevankeja. Millainen yhteiskunta laittaa nuoren miehen vankilaan, kun hän kieltäytyy tappamasta toisia ihmisiä? Se ei ole normaalia. Sen ei pidä olla normaalia. Ja siitä tulee normaalia, kun salin täydeltä ihmisoikeus-, nuoriso- ja terveysjärjestöt eivät sitä tuomitse. Jatkossa mielipidevankien kohtalo on niiden vastuulla. Tämä oli nimittäin luultavasti viimeinen kerta, kun osallistuimme palkatun asiantuntijahenkilöstön voimin ihmisoikeuksien kansalaisjärjestökuulemiseen. Rauhantyön elintila ainakin on kaventunut leikkauksien takia.

Ulkoministeriö ja järjestöt voivat keksiä uusia ratkaisuja ratkaisuja maailman haasteisiin

YK:n ihmisoikeusneuvoston (HRC) 57. istunto alkaa ensi viikon maanantaina (9.9.2024) ja kestää kuukauden. Suomi on ollut Ihmisoikeusneuvoston jäsen ja varapuheenjohtaja vuosina 2022–2024. Ihmisoikeusneuvosto edellyttää jäsentensä käyvän dialogia oman maansa kansalaisyhteiskunnan kanssa. Suomessa kansalaisjärjestökuulemiset olivat unohduksissa Covid-19-pandemian aikana ja heti sen jälkeen. Omien muistikuvieni mukaan ensimmäisissä pandemian jälkeen järjestetyissä kansalaisjärjestökuulemisissa oli pakon tuntua; olisi tärkeämpiäkin asioita, mutta tehdään tämä nyt, jotta saadaan ruksi neuvoston papereihin.

Nyt ulkoministeri Elina Valtosen johdolla järjestetyssä kuulemisessa oli aitoa dialogia ja lämm in tunnelma. Ministeri, ihmisoikeussuurlähettiläs ja iso joukko virkahenkilöitä aidosti kuunteli ja pyrki oppimaan järjestöjen näkökulmasta, vastasi esitettyihin kysymyksiin ja kannusti järjestöjä kertomaan ajatuksiaan sekä olemaan yhteydessä matalalla kynnyksellä. Tämä ei edelleenkään ole globaalissa mittakaavassa itsestään selvä tapa. Esimerkiksi Venäjä, Kiina ja muutamat muut autoritaariset maat pyrkivät parhaillaan rajaamaan järjestöjen osallistumismahdollisuuksia YK-järjestelmään. Yksi syy sille on, että järjestöt ovat onnistuneet saamaan omien valtioidensa, että suoraan YK:n agendalle asioita, joista autoritaariset valtiot eivät haluaisi käytävän keskustelua. Erään suomalaisen järjestön edustaja kertoi, että esimerkiksi intersukupuolisuus ei olisi tällä hetkellä YK-tason keskusteluissa mukana ilman järjestöjen aktiivisuutta. Tai ilman Ulkoministeriön, Sadankomitean sekä globaalin kansalaisyhteiskunnan yhteistyötä meillä ei olisi kansainvälistä sopimusta asekaupan säätelemiseksi. Toki suurvallat eivät siinä ole mukana, mutta se on seuraava askel. Ja kyllä sopimus on vaikuttanut myös niiden käymään asekauppaan.


Kirjoittaja on Sadankomitean pääsihteeri