Sadankomitea osallistuu aktiivisesti suomalaiseen ja kansainväliseen turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen keskusteluun. Sadankomitea pyrkii mahdollisimman tehokkaasti vaikuttamaan siihen, että myös muut kuin militaristiset ratkaisut olisivat turvallisuudesta puhuttaessa esillä.
Osana rauhantyötämme teemme työtä aseidenriisunnan edistämiseksi monissa eri kampanjoissa. Tietoa aseidenriisunnasta ja kampanjoistamme löydät suomeksi esitteestämme sekä rauhantyön teemojemme alta.
Tutustu rauhantyön teemoihimme
- Monisukupolvinen yhteisasuminen yleistyy Euroopassa – Barcelonassa Carles, 85, ja Carolina, 28, ovat olleet kämppiksiä kolme vuotta: ”Se on tuntunut alusta asti luontevalta”
- Indonesia otti käyttöön suuryritysveron
- Suomen irtautuminen miinakieltosopimuksesta nakertaisi kansainvälistä järjestelmää, sanoo Amnestyn toiminnanjohtaja Frank Johansson
- Syyrialaiset palaavat sodan raunioittamaan maahan – ”Ilman toivoa ei voi elää”
- Energiateollisuuden terveiset: Ilmastonmuutos on sinun syytäsi