Olen Sini, 18-vuotias opiskelija ja vuoden 2018 rauhanlähettiläs. Olin rauhanlähettiläskoulutuksen aikaan vasta 17-vuotias, nuorin osanottaja, mikä oli oikeastaan todella antoisaa. Rauhan teemojen sivussa opin paljon jo korkeakoulussa opiskelevilta kurssikavereilta ja sain ideoita siitä, miten voisin tuoda rauhan teemoja esille myöhemmin opinnoissani.
Kiinnostuin sodan ja rauhan kysymyksistä oikeastaan jo hyvin nuorena, yläasteikäisenä. Historian tunneilla läpikäydyt maailmansodat tuntuivat kauhistuttavilta. Myös se ylistävä tapa, jolla sodasta puhuttiin niin koulussa kuin mediassakin, inhotti nuorta yläkoululaista. Minua myös askarrutti Lähi-idän meneillään oleva tilanne, josta olin lukenut.
Ajauduin rauhanlähettiläskoulutukseen vasta monta vuotta tämän jälkeen, oikeastaan vähän sattumalta. Koulutuksen jälkeen olen ottanut osaa muun muassa Sadankomitean HX-työryhmään ja nuorten radikalisoitumista ehkäisevään projektiin. Tällä hetkellä seuraan aktiivisesti Irakin jälleenrakennusta ja Lähi-idän tilannetta yleensäkin. Toivon, että tulevaisuudessa voisin edistää rauhaa myös opinnoissani ja urallani.
Rauhantyössä hienoa on se, että sitä voi tarkastella monesta eri näkökulmasta. Minulle itselleni ehkä kiinnostavimmat näkökulmat ovat uskontoon liittyvät konfliktit ja maailmanpolitiikka, mutta myös esimerkiksi ympäristön, talouden, kulttuurin tai teknologian näkökulmat ovat mahdollisia rauhantyössä. Siksi toivoisinkin, että käsitys rauhantyöstä laajenisi, ja etenkin me nuoret voisimme löytää omiin kiinnostuksenkohteisiin sopivia tapoja tehdä rauhantyötä. Nuorten osallisuus rauhanrakennuksessa on oleellista, sillä määrittelemme pitkälti myös tulevaisuutta. Voimme vapaasti valita, haluammeko edistää rauhaa vai sotaa.
Nuorten käsitykseen rauhantyöstä vaikuttanee tiedon puute. Koulussa opetetaan kyllä sodasta, mutta hyvin yksipuolisella tavalla. Painopisteenä ovat Euroopan jo menneet sodat, eikä nykypäivän sodista Euroopan ulkopuolella puhuta kovin syvällisesti. Sodan ehkäisemistä tai kyseenalaistamista hädin tuskin mainitaan, tai sitten rauhantyö pelkistetään diplomatiaan. Hyvin kapealla ymmärryksellä on vaikeaa tehdä esimerkiksi päätöstä siitä, haluaako osallistua asepalvelukseen – moni saattaisi valita toisin, jos erilaisia näkökulmia olisi esitelty. Nuorten tulisi saada enemmän tietoa rauhantyön keinoista ja vaikuttavuudesta. Toisaalta nuorten on vaikeaa nähdä rauhankysymys oleellisena, kun sota ei tällä hetkellä kosketa meitä suoraan arjessamme.
Rauha ei kuitenkaan voi rajoittua pelkkään sodan poissaoloon. Rauha on parempaa yhteisymmärrystä, oikeudenmukaisemman ja tasa-arvoisemman maailman luomista. Moni sota on alkanut ahneudesta ja niitä on kautta aikain oikeutettu ylemmyydentunteella. Siksi rauhaan tulee liittyä myös epäitsekkyyttä, muiden ihmisten kunnioitusta, kuuntelua ja yhteisen hyvän asettamista oman edun edelle. Tehtävämme on varmistaa, että vetämällä yhtä köyttä emme enää aiheuta ihmisten välille railoja, jotka kasvaessaan voivat johtaa konfliktiin. Sota on aina pahimmanlaatuinen katastrofi, joka vaikuttaa paitsi sen osapuoliin, myös sivullisiin, luontoon ja tuleviin sukupolviin. Rauhantyötä tarvitaan tässä ja nyt, jotta meidän ei tarvitsisi tulevaisuudessa enää edes pohtia sotaa vaihtoehtona.
Sini Vainio, 18, opiskelija, Kerava
Rauhan tiellä -kampanjan pääsivulle
Lisätietoja Sadankomitean jäsenyydestä ja vapaaehtoistyöstä