Olen 28-vuotias journalismin opiskelija, musisoija, aktivisti ja toimittaja. Olen kotoisin Vantaalta, mutta viimeiset pari vuotta olen asunut Helsingin puolella.
Rauhantyöni on konkreettisimmillaan alkanut astumalla siviilipalvelukseen syksyllä 2008. Ajattelin, että puolustusvoimat on haitallinen instituutio, enkä halunnut olla sellaisessa mukana. Päätin, että mikäli en löydä siviilipalveluspaikkaa, jossa viihdyn tai missä koen olevani hyödyllinen, niin kieltäydyn palveluksesta kokonaan. Aloitin siviilipalveluksen Prometheus-leirin tuki ry:llä. Samalla liityin Aseistakieltäytyjäliittoon ja hieman sen jälkeen myös Sadankomiteaan.
Rauhantyö tänään on paljon muutakin kuin sodan vastustamista. Se on demokratian puolustamista, erilaisuuden kunnioittamista ja hyväksymistä. Rauhantyö on sellaisen yhteiskunnan rakentamista, missä kaikilla on turvallista elää. Tämä on hyvin kokonaisvaltainen missio. Aseteollisuuden ja sotien vastustaminen on myös osa sitä tänäkin päivänä. Ne ovat yksiä maailman suurimmista epäkohdista, mutta se sisältää paljon muutakin.
Vaikka äänestämällä ja järjestöissä toimimalla voi vaikuttaa, eivät vaikutusmahdollisuudet lopu siihen. Myös jokapäiväinen arjessa eläminen on vaikuttamista. Se miten kohtelemme kanssaihmisiä ja minkälaista kielenkäyttöä itse viljelemme ja siedämme, myös se mitä ostamme kaupasta vaikuttaa. Sotien ja epätasapainoisten yhteiskuntien syitä on lukuisia aina eriarvoistumisesta ja polarisoitumisesta ympäristön muutokseen. Se mihin jokainen voi ensimmäisenä vaikuttaa, on oma toiminta.
Olen itse ollut mukana kirjoittamalla Pax-lehteen, soittamalla Pax-klubilla, käymällä tapahtumissa ja levittämällä sanaa lähipiirilleni. Nämä ovat olleet itselleni luontevia tapoja olla mukana. Haluan tukea järjestöä, joka on aktiivinen, järkevä ja kiinni ajassaan. Ja sellainen Sadankomitea on.
Juhis Ranta, 28, opiskelija, Helsinki
Rauhan tiellä -kampanjan pääsivulle
Lisätietoja Sadankomitean jäsenyydestä ja vapaaehtoistyöstä