Puolustusvoimat käyttää lakiin pohjautuvaa oikeutta kutsua koulutukseen vankeusrangaistuksen uhalla puolet ikäluokasta, parhaassa iässään olevista nuorista. Se käyttää vuosittain 1,9 miljardia euroa sotilaalliseen uhkaan varautumiseen. Sen tehtävät ovat Suomen sotilaallinen puolustaminen, muiden viranomaisten tukeminen, osallistuminen kansainvälisen avun antamiseen ja osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan.
Puolustusvoimien perusrahoituksen lisäksi on suunnitteilla budjetin ulkopuolinen hävittäjähankinta, jonka loppusumman on määrä asettua 7–10 miljardiin euroon. Etenkin oppositiosta on kuulunut voimakkaita ääniä hankinnan lisärahoitukselle vielä kymmenen miljardin päälle. Samoin laskelman ulkopuolelle jää asevelvollisten palkatta tekemä työ: arviot asevelvollisuuden vaikutuksista kansantalouteen ovat tavallisimmin 1–2 prosenttia bruttokansantuotteesta, mikä on samaa luokkaa kuin Suomen budjetissa näkyvät puolustusmenot. Laskemalla myös asevelvollisuuden kulut on Puolustusvoimien nykytoiminnan kustannus nelisen miljardia euroa vuodessa.
Teoriassa Puolustusvoimilta odotetaan kokonaisturvallisuuden edistämistä, mutta käytännössä tähän ei osaamista tai resursseja ole liiemmälti ohjattu, ja oikein hyvä niin. Eivät sotilaat ole muun kuin sotilaallisen toiminnan ammattilaisia, eikä heidän pidäkään olla. Resurssien ohjaaminen toisaalle sen sijaan tuntuu juuri nyt ajankohtaisemmalta kuin koskaan.
Me rauhanliikkeessä olemme puhuneet paljon siitä, kuinka puolustusvoimien saamaa rahoitusta kannattaisi ohjata todellisten uhkien torjuntaan. Nyt kun elämme globaalin koronapandemian määrittelemää aikaa, tämä ajatus tulee entistäkin polttavampana mieleen. Jospa vain nuo resurssit käytettäisiinkin todellisten uhkien, kuten ilmastonmuutoksen, lajikadon ja tartuntatautien ehkäisyyn.
Tartuntatautien torjunta ja siihen liittyvä valvonta kuuluu Aluehallintovirastolle, jonka toimintamääräraha on hiukan päälle 53 miljoonaa euroa. Aluehallintoviraston tehtäviin kuuluvat myös muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon ohjaus ja valvonta, yksityisten sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottajien ohjaus, luvat ja valvonta, alkoholijuomien myyntiin ja anniskeluun liittyvät luvat ja niiden valvonta, eläinlääkintähuollon ja eläinsuojelun ohjaus ja valvonta, elintarviketurvallisuuden ohjaus ja valvonta, oppilaan oikeusturvan edistäminen, kilpailuvalvonta sekä kuluttajien aseman turvaaminen.
Eikä siinä vielä kaikki. Aluehallintoviraston tehtäviä ovat myös työsuojelun valvonta ja kehittäminen, ympäristöterveydenhuollon ohjaus ja valvonta, varhaiskasvatuksen ohjaus ja valvonta, opetus-, nuoriso-, liikunta- ja kirjastopalvelujen henkilöstön täydennyskoulutus, nuoriso-, liikunta- ja kirjastotoimen hankkeiden valtionavustukset sekä osaamisen kehittäminen ja toistakymmentä muuta, varsin tärkeätä tehtävää.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos puolestaan käyttää vuodessa 150 miljoonaa euroa. Sen tehtäviin kuuluu väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, sairauksien ja sosiaalisten ongelmien ehkäiseminen sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittäminen. THL tekee myös tutkimustyötä. Sen rahoituksesta on leikattu 2010-luvulla kymmeniä miljoonia.
Keväällä koronaepidemian vasta alettua Suomessa puhuttiin paljon siitä, kuinka viranomaisten toiminta oli liian hidasta tai jotenkin muuten ponnetonta. Erityisesti tästä syytettiin viranomaisia lentokentillä ja muilla saapumisreiteillä ulkomailta Suomeen. Samaa keskustelua käytiin kesällä, kun hyvästä koronatilanteesta siirryttiin uusien tartuntojen kautta epidemian uuteen aaltoon. Moni ajatteli, että valtionjohdon ja viranomaisten olisi pitänyt pystyä ennaltaehkäisemään viimeistään toinen aalto.
Miltä koronatilanne Suomessa näyttäisikään, jos Puolustusvoimien ja muiden turvallisuudesta vastaavien viranomaisten budjetit vaihdettaisiin toisiinsa? Olisiko mahdollista, että ainakin koronan toinen aalto olisi saatu torjuttua paremmin? Voisiko olla, että jo keväällä olisimme saaneet järkeviä ohjeita koronalta suojautumiseen, koska ammattilaiset olisivat ehtineet rauhassa seurata kansainvälistä parasta tietoa ja suodattaa sitä meille ymmärrettävään muotoon? Ja voisiko kansalaisten luottamus rokotteisiin olla tästä pandemiasta riippumatta parempi, kun työtä tehtäisiin riittävillä resursseilla?
Kysymykset muistuttaa erästä sinänsä hauskaa, mutta myös maaliinsa osuvaa amerikkalaista meemikuvaa. Kuvassa pieni tyttö esittelee leivonnaisia ja tekstissä kysytään: olisiko maailma parempi, jos koulut saisivat riittävän rahoituksen budjetista, mutta armeija järjestäisi myyjäisiä rahoittaakseen toimintaansa?
Eekku Aromaan kolumni on julkaistu alunperin Ytimen numerossa 4/2020.