Sadankomitean NuorEUs -podcastin kaksi jaksoa löytyvät litteroituina tällä sivulla.
Merkkien selitykset:
[?] = sanan kirjoitusasusta ei voi olla täysin varma, mutta merkitys on ainakin sinne päin. Sanan äänityskohta merkitään tekstiin ylös esim. [sana? 00:15:44]
[??] = sanasta ei voinut saada selvää, joten se on täysin epävarma tai sitä ei voitu kirjata ylös lainkaan. Sanan äänityskohta merkitään tekstiin ylös esim. [?? 00:15:44]
[tekstiä] = äänet tai litteroimatta jätetyt kohdat merkitään tekstiin hakasulkeisiin, esim. [naurahtaa] tai [haastattelu keskeytyy hetkeksi, kun haastateltava vastaa puhelimeen]
NuorEUs: Rajanylittäjien ihmisoikeuksista (jakso 1)
[äänite alkaa]
Puhuja 1 (Aune) [00:00:05]: Tervetuloa kuuntelemaan Sadankomitean NuorEUs-podcastia. Tämä podcast on osa ulkoministeriön osarahoittamaa Eurooppa-tiedottamisen hanketta ”Nuoret rakentamassa Euroopan Unionin globaalia tulevaisuutta”, joka tuo esiin nuorten näkemyksiä EU:n turvallisuudesta, rauhasta ja ulkosuhteista. Sadankomitean nuorten EU-hankkeeseen kuuluu koulutusta, blogijulkaisuja sekä kaksi jaksoa NuorEUs-podcastia. Tuottajina tässä podcastissa ovat:
Puhuja 2 (Iiris) [00:00:32]: Iiris…
Puhuja 1 (Aune) [00:00:34]: …ja Aune, rauhan- ja konfliktintutkimuksen opinnoissa tutustuneet kaverukset, jotka tekivät yhdessä podcast-jaksoja Sadankomitean rauhanlähettiläskoulutuksessa. Tässä jaksossa EU:sta, maahanmuutosta ja ihmisoikeuksista puhuvat Linnea:
Puhuja 3 (Linnea) [00:00:48]: Moi!
Puhuja 1 (Aune) [00:00:48]: Linnea on kansatieteilijä, bloggari ja Naisten Linjan vapaaehtoistyöntekijä, jota kiinnostavat naisiin kohdistuvan väkivallan taustalla vaikuttavat kulttuuriset ja yhteiskunnalliset syyt, kuten toksinen maskuliinisuus ja patriarkaalinen yhteiskuntajärjestelmä. Sadankomitean projektia varten Linnea kirjoitti patriarkaalisen kulttuurin vaikutuksesta naisiin kohdistuvaan väkivaltaan Ukrainan sodassa. Linnea kirjoittaa blogia nimeltä Turvasisko. Sitten täällä on myös Inkeri.
Puhuja 4 (Inkeri) [00:01:13]: Moi.
Puhuja 1 (Aune) [00:01:14]: Inkeri on oikeustieteiden opiskelija, jota kiinnostaa erityisesti ilmastonmuutoksen ja ihmisoikeuksien väliset kytkennät, erityisesti ilmastonmuutoksen aiheuttama muuttoliike. Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä täällä on Vida.
Puhuja 5 (Vida) [00:01:26]: Moikka.
Puhuja 1 (Aune) [00:01:27]: Vida on kulttuurien väliseen vuorovaikutukseen ja maahanmuuttoon erikoistunut asiantuntija. Vida on työskennellyt vuosia järjestökentällä sekä julkisella sektorilla maahanmuuton ja kotoutumisen teemojen parissa. Hän on kiinnostunut globaaleista ilmiöistä, postkolonialismista, feminismistä ja maailmanparantamisesta ja kriittisen tiedon tuottamisesta.
Puhuja 2 (Iiris) [00:01:46]: No niin, tästä on hyvä alkaa purkaa sellaista Bermudan kolmiota, jonka EU, ihmisoikeudet ja maahanmuutto muodostavat. Minä kysyisin teiltä nyt, että miltä teidän mielestänne näyttää yleinen suhtautuminen ihmisten liikkumiseen Eurooppaan tällä hetkellä?
Puhuja 3 (Linnea) [00:02:05] : No, voisi ehkä sanoa, että se yleiskuva on aika negatiivinen. Toki nyt on tämä Ukrainan sota päällä. Tavallaan siihen liittyvä keskustelu on aika erilaista kuin mitä ollaan ehkä nähty muina vuosina, mutta yleisesti ottaen sellainen Fortress Europe -ajattelu on kuitenkin aika vahvoilla, että EU pitää kiinni rajoistaan, rakentaa tavallaan rajoja ja muureja Euroopan ympärille. Erityisesti tässä kohdellaan ihmisiä hyvin eri lailla riippuen heidän taustoistaan. Ukrainalaisia kohtaan toki on paljon solidaarisuutta, kun he ovat valkoisia eurooppalaisia, saman uskontokunnan ihmisiä kuin monet suomalaisetkin, mutta sitten, kas kummaa, kun on kyse Euroopan ulkopuolisista ihmisistä, niin suhtautuminen on varsin negatiivissävytteistä.
Puhuja 4 (Inkeri) [00:02:56]: On tullut ehkä sellainen vaikutelma, että ikään kuin ollaan jollain tavalla palaamassa sellaiseen poteroituneeseen kansallisvaltio-ajatteluun globaalista maailmankansalaisuudesta ja turvapaikkapolitiikkaan liittyvässä keskustelussa. Tai siihen liittyvästä keskustelusta usein unohtuu se, että globaalissa maailmassa EU:n jäsenvaltioiden toimet vaikuttavat myös siirtolaisuuden juurisyihin, vaikka sotien rahoittamisen, asekaupan kautta tai sitten ilmastonmuutoskontekstissa. Mikään maa ei tavallaan enää toimi säntillisesti vain omien rajojensa sisällä ja siten mikään valtio ei myöskään ole vapaa ylikansallisesta vastuustaan, kuten ei ole vapaa universaaleista ihmisoikeusvelvoitteistakaan.
Puhuja 2 (Iiris) [00:03:48]: Tosi tärkeitä huomioita, mutta tuleeko teille mieleen, että miten ja missä nämä näkyvät käytännössä?
Puhuja 5 (Vida) [00:03:56]: No näkyy aika paljon tuolla raja-alueilla, että maahanmuuttajapakolaisia välineellistetään ja monella tavalla hyväksikäytetään, käytetään poliittisina pelinappuloina. Esimerkiksi Kreikka ja Turkki ovat aika tyypillinen keissi, missä on ollut vuosikausia tätä. Kreikka tekee niitä laittomia pushbacksejä. Ihmiset tietävät, että rajavartiolaitos ei toimi ihan ihmisoikeuksia kunnioittaen. Sitten on tietysti paljon muitakin tällaisia ongelmallisia raja-alueita EU:n rajoilla, Ceuta ja Melilla muun muassa Marokossa. Sielläkin tätä tällaista muurien ja rajojen rakentamista, ja ihmisiä pyritään pitämään yksinkertaisesti EU:sta ja Euroopasta poissa.
Puhuja 4 (Inkeri) [00:04:43]: Joo. Nyt tuo kehitys on mennyt siihen suuntaan, että aitoja nousee ympäri Eurooppaa ja sitten tämän hyväksyttävyyttä ja ylipäänsä esimerkiksi turvapaikanhakuoikeuden rajoittamista on perusteltu liittämällä hankkeet kansallisen turvallisuuden suojelemiseen. Toki tätä samaa oli nähtävissä jo esimerkiksi vuonna 2015, kun Eurooppaan saapui yli miljoona turvapaikanhakijaa. Silloin alettiin puhua pakolaiskriisistä, mutta se, että ketä tämän kriisin katsottiin ensi sijassa koskevan, niin se oli aika harhaanjohtavaa uutisointia, keskustelua. Ei puhuttu näiden turvaa hakevien ihmisten kriisistä tai lähtövaltioiden naapurimaiden kriisistä, jotka tänäkin päivänä kantavat suurimman vastuun maailman pakolaisista, vaan pakolaiskriisiä kuvattiin Euroopan vakautta uhkaavana Euroopan kriisinä. Ja tämä näkyi myös mediassa paljon puhunnassa, ikään kuin luotiin sellaista mielikuvaa, että turvaa hakevien ihmisten tulo Eurooppaan tai myös Suomeen on jotenkin jatkuvaa ja hallitsematonta. Käytettiin turvapaikanhakijoista ja pakolaisista paljon luonnonilmiöihin viittaavia kielikuvia, esimerkiksi pakolaisaalto tai turvapaikanhakijavirta. Samalla siinä sitten yksittäiset turvapaikanhakijat epäinhimillistettiin ja huomio käännettiin pois niistä vaaroista ja vaikeuksista, joita nämä turvaa hakevat ihmiset ovat kohdanneet lähtömaassaan ja myös matkalla Eurooppaan ja Suomeen.
Puhuja 5 (Vida) [00:06:25]: Joo, todella kiinnostavia pointteja. Minä olen itse kiinnittänyt huomiota siihen, että pandemiasta on puhuttu monella tavalla samalla lailla kuin pakolaisista juuri 2015. Sellaisia sairauteen liittyviä termejä on jotenkin käytetty paljon juuri niin kuin Inkerikin tuossa toi esille.
Puhuja 3 (Linnea) [00:06:47]: Minun mielestäni on on todella, todella mielenkiintoista, että tavallaan turvapaikanhakijoita kuvataan passiivisena luonnonvoimana, että se vain vyöryää sieltä eikä mietitä sitä yksilöä siellä aallon keskellä. Tai että mistä se aalto oikeasti muodostuu, että siellä on toimijuutta ja siellä on tarpeita ja siellä on yhtä lailla ihmiskokemuksia. Se on kyllä todella, todella mielenkiintoinen pointti, että mitä sanoja päätetään käyttää.
Puhuja 4 (Inkeri) [00:07:16]: Kyllä, ja nyt sama retoriikka toistuu hyvin pitkälle, kun puhutaan turvapaikanhakijoiden välineellistämisestä. Mutta kuten tuossa Vida jo toi esille, niin minun mielestäni olisi syytä pysähtyä miettimään, että ketkä ovat oikeasti vaarassa, kun ajatellaan tilannetta Euroopan ulkorajoilla. Siellä on juuri näitä pushback-tilanteita esimerkiksi ja sitten muutenkin ihan suoranaista väkivaltaa turvapaikanhakijoita kohtaan.
Puhuja 2 (Iiris) [00:07:47]: Mulle itse asiassa pushbackistä tuli mieleen minun ajat Kyproksella, kun olin siellä tekemässä harjoittelua ja sitten siellä uutisoitiin aika usein siitä, että poliisit ovat työntäneet niitä veneitä, millä ihmisiä tulee, pois rannoista, etteivät ne olisi siellä sen maan rajojen sisällä. Että sitten ne eivät ottaisi vastuuta, ettei sinne tulisi lisää turvapaikanhakijoita. Se on siis todella raakaa toimintaa.
Puhuja 4 (Inkeri) [00:08:13]: Joo, tuo on kyllä todella surullista ja hyvin valitettava kehityssuunta. Siinä taustalla tietysti vaikuttaa se, että Euroopan unionin turvapaikkajärjestelmä ei toimi ja EU:n jäsenvaltiot vastaavat tähän sitten säätämällä ihmisoikeuksia loukkaavaa lainsäädäntöä juuri sen pelossa, että vaikka tavallista suurempi määrä ihmisiä tulee EU:n rajoille. Mutta sitten toisaalta tämä juuri mahdollistaa EU:n kanssa kiistoissa oleville rajavaltioille keinon painostaa EU:ta turvapaikanhakijoita välineellistämällä. Ja kuten tuossa puhuttiin jo tästä termistöstä, niin sitten EU:n jäsenvaltiot ikään kuin sälyttävät sen vastuun turvapaikanhakijoiden kontolle puhumalla heistä vaikka kriisinä tai turvallisuusuhkana. Ja sitten tätä käytetään perusteena hankaloittamaan sitä turvapaikanhakua entisestään sen sijaan, että keskityttäisiin korjaamaan ne järjestelmätason ongelmat, mitä Euroopan unionin turvapaikkajärjestelmään ja politiikkaan liittyy.
Puhuja 2 (Iiris) [00:09:15]: Tosi hyviä, mielenkiintoisia huomioita.
Puhuja 1 (Aune) [00:09:18]: Minkälaisia ongelmia turvapaikkajärjestelmässä sitten tällä hetkellä on?
Puhuja 4 (Inkeri) [00:09:23]: No, on useita tutkimuksia, jotka osoittavat, että tiukka turvapaikkapolitiikka pikemminkin pakottaa siirtolaisia säännöllisten/turvallisten prosessien ulkopuolelle kuin vähentäisi siirtolaismääriä. Eli turvapaikkapolitiikan tehokkuus ja tiukkuus ovat kaksi eri asiaa. Ja tällä hetkellä Euroopan turvapaikkajärjestelmä on sellainen, jossa konflikteja ja vakavia ihmisoikeusloukkauksia pakenevien ihmisten on turvauduttava epätoivoisiin yrityksiin ja käytettävä turvattomia reittejä päästäkseen mahdollisesti sitten turvaa tarjoavaan maahan.
Puhuja 1 (Aune) [00:10:08]: Niin, se näkyy muun muassa esimerkiksi salakuljetuksena ja ihmiskauppana. Joku hyötyy siitä, että toinen on hätää kärsimässä ja pyrkii turvaan, niin onhan se jonkinlaista kaupankäyntiä, jota EU:kin harjoittaa. Tavallaan Turkille on maksettu siitä, että pidetään ihmiset siellä eivätkä he tule rajan yli esimerkiksi Kreikkaan. Kyllähän siinä on iso business koko se rajojen ylläpito ja niin sanottujen turvallisuusuhkien tavallaan… Kun se diskurssi luodaan, niin sillä mahdollistetaan myös sitä, että voidaan ylläpitää tällaista järjestelmää, jossa tehdään kauppaa.
Puhuja 4 (Inkeri) [00:10:49]: Sitten, jos vielä palataan noihin järjestelmätason ongelmiin, niin toinen keskeinen ongelma on ehdottomasti se, että tällä hetkellä Dublin-asetus ei toimi niin kuin sen suunniteltiin toimivan. Se on epäoikeudenmukainen EU:n rajavaltioille, joihin monet turvapaikanhakijat ensimmäisenä saapuvat. Tämä on juuri näkynyt aikaisemmin erityisesti Välimeren maissa, kuten Kreikassa ja Italiassa. Mutta myös viime aikoina EU:n itärajoilla on huolestuttu siitä vastuunjaon toimivuudesta, vaikka toisaalta siellä turvapaikanhakijamäärät ovat olleet huomattavasti pienempiä eivätkä todellisuudessa ole uhanneet järjestelmän kantokykyä. EU on kyllä yrittänyt sopia oikeudenmukaisempaa vastuunjaon mallia solidaarisen vastuunjaon hengessä tai vastuunkannon hengessä ja koko turvapaikkajärjestelmää on pyritty uudistamaan. Mutta useat valtiot ovat vastustaneet sen etenemistä ja nyt kun seuraa uutisointia, niin huolena on, että yhteisen turvapaikkajärjestelmän uudistamisesta käytyjen neuvottelujen tuloksena kootaankin nyt yhteiseksi, kaikkia sitovaksi säännöstöksi. Tällä hetkellä voimassa olevat ihmisoikeuksia loukkaavat käytännöt, kuten vaikka rajojen sulkeminen tai turvapaikanhakuoikeuden rajoittaminen tai turvapaikanhakijoiden sulkeminen keskuksiin rajan läheisyyteen eli ikään kuin tällaisesta rajat kiinni -politiikasta tulisikin paperille kirjoitettu normi. Jos vähän vielä tiivistän tuota äskeistä, niin ongelma on EU:n turvapaikkajärjestelmän toimimattomuus, ei turvaa hakevat ihmiset. Ja esimerkiksi raja-aidat tai rajan sulkeminen eivät ratkaise järjestelmätason ongelmia ja aiheuttavat ihmisoikeusloukkauksia.
Puhuja 2 (Iiris) [00:12:42]: Todella hyvä pointti eli nuo rajat vain vahvistavat niitä sellaisia voimia, jotka johtavat resurssipulasta väkivaltaan ja hyväksikäyttöön ja juuri niihin ihmisoikeusongelmiin Euroopan sisällä. Siirrytään siihen ihmisoikeuskontekstiin vähän tarkemmin. Haluaisitko sinä Inkeri jatkaa vielä, että minkälaisia ihmisoikeusongelmia tai mitä näkemyksiä sinulla on tällä hetkellä?
Puhuja 4 (Inkeri) [00:13:07]: Joo, no ehkä sellainen asia, jota minä olen paljon miettinyt on se, että ihmisoikeudet on nimenomaan säädetty sillä tarkoituksella, että ne lisäävät turvallisuutta ja oikeudenmukaisuutta, mutta nykyisessä keskustelussa ihmisoikeudet esitetään ikään kuin esteenä tai hidasteena kansallisen turvallisuuden takaamiselle. Olen paljon miettinyt sitä, että miksi ihmisoikeuksia ei käsitetä ikään kuin turvallisuuspolitiikan kovaksi ytimeksi, kun ne on kuitenkin alun perin säädetty lisäämään turvallisuutta ja oikeudenmukaisuutta.
Puhuja 5 (Vida) [00:13:43]: Niin, se on ihan hyvä kysymys. Minä ehkä sanoisin, että jokuhan siitä systeemistä hyötyy.
Puhuja 2 (Iiris) [00:13:50]: Joo, tuo Inkerin mainitsema kova ydin, onkin hyvä miettiä, että mitä siellä kovassa ytimessä on. Sehän on aika patriarkaalisesti muodostunut ja siellä on sellaisia arvoja kuin valta ja voima ja maskuliinisuus ja valloittamisen tahto, ehkä alistamista, omistamista ja kilpailua. Mun kysymys on, että mitä arvoja sinne kovaan ytimeen voisi tuoda?
Puhuja 5 (Vida) [00:14:25]: Joo, minun mielestäni tässä näkyy kyllä juuri se, miten tavallaan naiset on jätetty turvallisuusinstituutioiden ulkopuolelle. Pitäisi enemmän osallistaa, juuri saataisiin enemmän niitä sellaisia ehkä pehmeiksi arvoiksi kuvattuja arvoja, jotka liitetään naisiin juuri, esimerkiksi empatia ja tällainen huolehtivaisuus. Se voisi hyödyttää maahanmuuttoon liittyvää työtä. Esimerkiksi minun blogitekstissäni minä kirjoitin tällä tavalla: Naiset halutaan Ukrainassa, kuten muillakin konfliktialueilla osaksi turvallisuusinstituutioita ja päätöksentekoa, sillä ilman tasavertaista osallistumista yhteisöjen epävakaisuus ja väkivaltaisuus säilyvät. EU:n tavoitteiden toteutumista haastavat sen jäsenmaiden kesken vallitsevat erimielisyydet patriarkaalisista arvoista.
Puhuja 2 (Iiris) [00:15:17]: Joo. Tuo on todella tärkeä huomio. Onko jotain muuta dynamiikkaa tai arvoja, jotka näkyvät Euroopan maiden suhtautumisessa maahanmuuttajiin?
Puhuja 5 (Vida) [00:15:28]: No tietysti siellä taustalla vaikuttavat postkoloniaaliset valtarakenteet. Toisaalta Eurooppaan on oikeasti vaikea päästä. Suomalaisella passilla pääsee matkustamaan melkein minne vaan vapaasti, mutta kaikki eivät ole yhtä etuoikeutettuja. Toisaalta siis Suomessahan puhutaan paljon siitä, että me tarvitsemme työvoimaa tänne maksamaan veroja. Meillä on ikääntyvä väestö ja tarvitaan lisää työvoimaa, mutta siinäkin keskustelussa on ehkä vähän ongelmallista se, että miten maahanmuuttajien rooli nähdään. Että hekö sitten ovat vain jonkinlainen resurssi, jota voidaan hyväksikäyttää ja hyödyntää, mutta tavallaan mitä tarjottavaa Euroopalla tai Suomella tässä esimerkissä on heille. Toteutuvatko heidän ihmisoikeutensa. Paljonhan tässä on tällaista rasismia taustalla ja me ja ne -ajattelua, että miten luodaan erilaisia ihmisryhmiä. Tietysti siinäkin taustalla kansallisvaltiot, nationalistinen ajattelu. Medialla on tässä iso rooli siinä, että millaista diskurssia luodaan ihmisistä, toiseutetaanko heitä ja rodullistetaanko heitä vai kuvataanko uutisoinnissa ihmisiä samalla tavalla riippuen siitä, mikä heidän taustansa on.
Puhuja 1 (Aune) [00:16:56]: Joo, juuri niin kuin Vida tuossa totesi, niin se, että maahanmuuttajat nähdään vain hyödykkeenä, niin se juurikin toisintaa kolonialistisia rakenteita. Esimerkiksi tuollaiset kaikki huoltosuhdevinouma-argumentit, tosi hyvä pointti Vidalta. Ja muutenkin, Suomen politiikka on niin epäjohdonmukaista, että samalla suunnitellaan rakennettavaksi raja-aitoja ja suunnitellaan rajan sulkemista, ja samalla kuitenkin puhutaan, että halutaan tehdä Suomesta maahanmuuttomaa. Näen, että tämä nykyinen EU:n rajat kiinni -politiikka toisintaa juurikin ihmisoikeussopimusten ja pakolaissopimuksen kolonialistista historiaa. Ne olivat juurikin kolonialistiset valtiot, jotka vastustivat ihmisoikeuksien institutionaalistumista tällaiseksi universaaliksi järjestelmäksi, joka koskee aivan kaikkia. Samat valtiot vastustivat myös pakolaissopimuksen laajentamista koskemaan ei-eurooppalaisia. Ja vielä palatakseni tuohon hyödykekeskusteluun, niin totta kai esimerkiksi töiden tai opintojen saaminen on tärkeä osa kotoutumista, mutta täytyy myös muistaa, että varsinkin turvapaikkakontekstissa on todella ongelmallista ajatella ihmisiä vain taloudellisina hyödykkeinä tai veronmaksajina. Usein ihmisillä on taustalla todella isojakin traumoja, vaikeita kokemuksia, että tavallaan se tuen tarve pitäisi osata ottaa huomioon.
Puhuja 3 (Linnea) [00:18:41]: Esimerkiksi juuri tässä Ukrainan tapauksessa juuri tämä sukupuolittunut väkivalta sodassa, tämä että miten hoidetaan sitten näitten naisten kokemia traumoja sen jälkeen, kun he saapuvat uusiin maihin. Kuitenkin tarvitaan sitä apua todella pitkään, moniksi vuosiksi. Traumoja ei niin nopeasti kyllä hoideta, että saattaa mennä ihan vuosikausiakin siinä, juuri terapiakäymiset ja kaikki tuollaiset, että saa ne asiat käsiteltyä. Ja miten se vaikuttaa ihmisten arkeen ja siihen sopeutumiseen sitten sinne uuteen maahan.
Puhuja 1 (Aune) [00:19:31]: Että on ehkä epärealistista ja epäoikeudenmukaistakin ikään kuin olettaa ja vaatia ihmisiltä heti vaikka työn hankkimista tai työhön pääsyä, jos esimerkiksi on tällaisia hyvin traumaattisia kokemuksia, jotka vaikuttavat toimintakykyyn.
Puhuja 3 (Linnea) [00:19:50]: Ja sitten, jos juuri miettii maahanmuuttajanaisia esimerkiksi, että jos tulee todella tällaisesta patriarkaalisesta yhteiskunnasta, missä on juuri sidottu tällaiseen äidin tai vaimon rooliin eikä ole koulutusta, ainoa tehtäväsi on vaan tehdä lapsia, kasvattaa lapsia, hoitaa sitä kotia ja näin. Miten silloin integroidut uuteen maahan, miten opit yleensäkin sitä kieltä ja miten saat ystäviä, jos olet koko ajan vain kotona lasten kanssa. Miten yleensäkin pääset integroitumaan siihen uuteen maahan.
Puhuja 2 (Iiris) [00:20:37]: Tuo on todella tärkeä huomio siitä, että miten hankalaa, jos tulee Suomeen, niin on asettua tai oppia arvoja, joita täällä pyörii. Ja miten saa sellaisen tukiverkoston siihen omaan arkeen, turvallisen verkoston. Minulle tulee mieleen, että se jo itsessään on taakka, mutta sitten myös – ollaan jo tästä puhuttu vähän – niin on sitä rakenteellista rasismia ja rakenteellista väkivaltaa, joka tulee lisätaakkana siihen. Että miten paljon on painetta liittyen siihen integroitumiseen, mutta myös sen rakenteellisen rasismin kautta.
Puhuja 1 (Aune) [00:21:21]: Jotenkin bongaa paljon tällaisia ristiriitoja, että on tulossa esimerkiksi juuri, niin kuin Linnea mainitsit, niin hyvin patriarkaalisista yhteiskunnista, missä on hyvin tiukat roolit. Mutta sitten meilläkään ei ole sellaista joustavuutta tai ymmärrystä näistä rakenteista tai sellaista arvomaailmaa, joka tukisi sitä reittiä taas osalliseksi meidän yhteiskunnassa. Tavallaan, vaikkeivat roolit täällä ehkä olisi aivan niin tiukat, niin sitten me emme kuitenkaan helpoteta sitä. Ja sama juuri toistuu myös tuossa, että psyykkinen apu, että joo, ei olla valmiita turvaamaan sen saantia tai antamaan aikaa toipumiseen, mutta sitten toisaalta meillä on omassa yhteiskunnassamme sellainen, että ”Hei, ota lomaa, älä anna burnoutin ottaa sinua kiinni” tai että ”Mene terapiaan”, avoimuus mielenterveyskysymysten ympärillä. Tässä on sitä, että kelle me sallimme tätä avoimuutta ja näitä meidän progressiivisia arvoja. Kuten sitten Inkeri puhuit juuri tuosta, että Suomi esitetään maahanmuuttomaana ja on jotenkin todella trendikästä, että on kansainvälinen työyhteisö ja että halutaan ulkopuolelta osaajia. Mutta jälleen: se ei ole universaali ulkopuoli, vaan se on ne tietyt maat. On kiva, että on se länsimaalainen, amsterdamilainen työkaveri, mutta sitten taas toiset työkaverit ei olekaan enää niin trendikkäitä.
Puhuja 5 (Vida) [00:22:53]: Niin ehkä siinä on tavallaan se, että ei niistä turvapaikanhakijoista sitten kuitenkaan tule niitä työkavereita. Ja useinhan tässä taustalla on se, että sitten käytetään sitä suomen kielen taitoa niin kuin aina tavallaan – no, minun mielestäni ehkä vähän tekosyynä sille, että suljetaan ovet tietyn tyyppisille ihmisille paremmista työpaikoista.
Puhuja 3 (Linnea) [00:23:16]: Kyllä, ja myös että jätetään vaan hakemukset lukematta, jos on vaikka tietynlainen nimi.
Puhuja 5 (Vida) [00:23:24]: Totta, että eivät he ole trendikkäitä työkavereita, kun eivät he pääse edes siihen saman pöydän ääreen.
Puhuja 4 (Inkeri) [00:23:2 9]: Ja sitten jos miettii sitä työtä, minkä joutuu tekemään, että pääsisi. Onhan se mahdollista, mutta se ei tule samoilla ehdoilla, että se on todella raadollista.
Puhuja 1 (Aune) [00:23:41]: Niin että vaaditaan ihan eri asioita. Mietin tässä juuri omissa verkostoissani olevia ihania ihmisiä, jotka ovat akateemisesti koulutettuja fiksuja, mutta sitten ei riitä, että saa kaikilta kursseilta viitosia ja on vaikka kuinka pätevä tyyppi, niin sitten aina kuitenkin se työn saaminen tuntuu olevan hyvin haastavaa.
Puhuja 5 (Vida) [00:24:06]: Niin, mehän olemme kaikki tavallaan osa näitä ongelmallisia rakenteita, mutta sitten on hyvä muistaa, että me kuitenkin rakennamme sen rakenteen ja olemme osa sitä ja siellä muutoksen tekeminen on mahdollista. Jokainen pystyy kuitenkin vaikuttamaan siihen omaan ympäristöönsä.
Puhuja 3 (Linnea) [00:24:25]: Pitää aika ajoin vähän niin kuin kyseenalaistaa niitä omiakin arvoja ja ajatuksia ja juuri kuunnella muitakin, jotka ovat ehkä siinä oman kuplan ulkopuolella.
Puhuja 1 (Aune) [00:24:39]: Minun mielestäni tällaiset keskustelut ovat todella tärkeitä! Vaikkei meillä nyt ole mitään ratkaisua, sellaista nopeaa laastaria tähän, me olemme oppineet lisää.
Puhuja 5 (Vida) [00:24:50]: Ja on taas toivoa siitä, että ”Hei, meillä on tällaisia ajatuksia, että miksi ne eivät toteudu, mitä voisi tehdä, että ne toteutuisivat?”. Onhan meitä tässä jo pöydän äärellä vaikka kuinka monta.
Puhuja 4 (Inkeri) [00:25:01]: Ja ehkä se onkin se, että me yksilöinä lisäämme juuri sitä empaattisuutta ja kuunnellaan toisiamme ja keskustellaan avoimesti. Ja sitten kun se on siinä meidän lähipiirissä sellainen tunnelma, niin toivottavasti se sitten reflektoituu myös jossain vaiheessa yhteiskunnalliselle tasolle.
Puhuja 3 (Linnea) [00:25:19]: Minun mielestäni jossain oli sanottu todella hyvin, sellainen neuvo, että pitäisi tehdä rakkaudesta käsin pelon sijaan.
Puhuja 1 (Aune) [00:25:28]: Tuleeko teille mieleen joitain tahoja, joihin ehkä kannattaisi olla yhteydessä tai joiden sivut kannattaisi lukea, jos haluaisi vaikka tehdä nyt jotain tälle asialle? EU:lle, maahanmuutolle, ihmisoikeuskysymyksille?
Puhuja 3 (Linnea) [00:25:44]: No, jos maahanmuuttajanaisten oikeuksista kiinnostaa lukea, niin kannattaa tutustua Monika-Naiset -liittoon ja sitten UN Womenilla on myös mielenkiintoista settiä.
Puhuja 4 (Inkeri) [00:26:00]: Ja sitten, jos kiinnostaa tietää lisää ihmisoikeusnäkökulmista maahanmuuttoon liittyen ja pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden ihmisoikeuksista, niin kannattaa esimerkiksi katsoa Pakolaisavun ja Amnestyn sivut.
Puhuja 2 (Iiris) [00:26:13]: Kiitos näistä ja kiitos keskustelusta! Todella tärkeitä aiheita käsittelimme ja päätetään nyt toiveikkuuteen tämä.
Puhuja 1 (Aune) [00:26:23]: Kiitos!
Puhuja 3 (Linnea) [00:26:22]: Kiitos!
Puhuja 5 (Vida) [00:26:24]: Kiitos!
Puhuja 4 (Inkeri) [00:26:24]: Kiitos!
Puhuja 1 (Aune) [00:26:28]: Linnea Jämsän, Inkeri Tervon ja Vida Collianderin kirjoitukset naisiin kohdistuvasta väkivallasta Ukrainassa, EU:n turvapaikkapolitiikasta ja Ukrainan sodan seuraamisesta Euroopan ulkopuolelta käsin sekä muut hankkeen nuorten blogitekstit ovat luettavissa osoitteessa www.sadankomitea.fi/blogi.
[äänite päättyy]
NuorEUs: Kuka kuroisi solidaarisuusvajetta umpeen? (jakso 2)
[äänite alkaa]
Puhuja 1 [00:00:05]: Tervetuloa kuuntelemaan Sadankomitean NuorEUs -podcastia. Tämä podcast on osa Ulkoministeriön osarahoittamaa Eurooppatiedottamisen hanketta Nuoret rakentamassa Euroopan unionin globaalia tulevaisuutta, joka tuo esiin nuorten näkemyksiä EU:n turvallisuudesta, rauhasta ja ulkosuhteista. Sadankomitean nuorten EU-hankkeeseen on kuulunut blogijulkaisuja ja sitten kaksi näitä NuorEUs-podcastjaksoa. Täällä tuottajina ovat minä, Iiris ja…
Puhuja 2 [00:00:35]: … minä, Aune.
Puhuja 1 [00:00:36]: Ja me olemme tutustuneet rauhan ja konfliktin tutkimuksen opinnoissa ja teimme yhdessä podcastjaksoja Sadankomitean rauhanlähettiläskoulutuksessa. Tässä jaksossa EU:n tämän päivän ja tulevaisuuden turvallisuuden ja rauhan kysymyksistä ovat puhumassa toimittaja, opiskelija Pinja Viitasaari, jolla on kokemusta erilaisiin nuorten osallistamishankkeisiin osallistumisesta.
Puhuja 3 [00:01:02]: Moi kaikki.
Puhuja 1 [00:01:02]: Sitten täällä on kansainvälisen hallinnon opiskelija Matias Vanhanen, joka painiskelee Euroopan unionin tulevaisuuskehityksen pohdiskelun loputtomassa suossa niin opintojen kuin myös henkilökohtaisen kiinnostuksensa takia.
Puhuja 4 [00:01:16]: Tervehdys.
Puhuja 1 [00:01:17]: Ja sitten on runopoika Istvan Rytkönen, joka on saanut syödä, nauraa ja rakastaa satoina iltoina ystäviensä kanssa yli ruokapöydän.
Puhuja 5 [00:01:26]: Hei vaan.
Puhuja 1 [00:01:27]: Ja jakson valmisteluissa oli mukana myös Aleksi Okkonen. Aleksi on ulkosuomalainen, joka seuraa eurooppalaista elämänmenoa lintuperspektiivistä. Tämän jakson keskustelu rakentuu puhujien blogiteksteihin liittyen Euroopan turvallisuuden nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Ensimmäiset pöydälle nostettavat haasteet liittyvät yhtenäisyyteen ja nuorten osallistamiseen. Pinja, haluaisit sie aloittaa kertomalla omasta blogitekstistä?
Puhuja 3 [00:01:56]: Kiitos, joo. Minä pohdin minun blogitekstissäni, kuinka osallistamisesta saataisiin parempaa, eli kuinka voitaisiin houkutella mukaan laajempaa ja monipuolisempaa joukkoa nuoria. Minua huolettaa se, että nuoria koskevassa päätöksenteossa kuullaan vain tietynlaisia, usein akateemisia, suht hyväosaisia ja kaupunkilaisia nuoria.
Puhuja 4 [00:02:18]: Joo, Pinja, siinä sinun blogissasi niin siinä on minun mielestäni tosi hyviä semmoisia konkreettisia pointteja siitä, että miten esimerkiksi rahalla voi olla semmoinen merkitys, että mimmoiset tyypit tulevat mukaan ja kuinka moni kiinnostuu siitä hankkeesta. Mutta minä mietin, että mikä sinulla on se tausta-ajatus, se niin kun konkreettinen pelko tai huoli siinä, että kun tämä porukka on nyt sinun havaintojesi mukaan tämmöistä hyvin homogeenista, samankaltaista, niin mitä riskejä sinä siinä näet?
Puhuja 3 [00:02:51]: Minulla on oikeastaan muutamakin huolenaihe. Minä olen ensinnäkin yksinkertaisesti sitä mieltä, että kaikilla nuorilla tulisi olla mahdollisuus osallistua päätöksentekoon ja vaikuttaa itseään koskeviin asioihin. Ja esimerkiksi kansalaisjärjestöt voivat tätä edistää. Sitten taustalla on ehkä kanssa huoli polarisaatiosta, siitä että me jakaudumme yhä vahvemmin, vaikka just EU:n puolustajiin ja vastustajiin. Ja minä näen, että siihen ei ole varaa, kun meidän pitäisi ratkoa muun muassa ilmastokriisiä, johon tarvittaisiin kaikkien panosta.
Puhuja 5 [00:03:25]: Minä mietin sitä, kun sinä sanot, että ei ole varaa jakautua EU:n puolustajiin ja vastustajiin. Ajatteletko sinä, että meidän tulisi kaikkien puolustaa EU:ta?
Puhuja 4 [00:03:36]: Minä olen kanssa huolissani tästä polarisaation kasvusta, ja etenkin, se on minusta, jotenkin kulminoituu nuoriin usein, että no, nuorten äänestyskäyttäytymisessä kanssa näkyy enemmän tätä vähän radikaalimpien näkökulmien johtoa. Ja siinä, missä se keskiosa ei ole välttämättä vielä kehittänyt niitä ajatuksia, mutta yksi iso ongelmahan on se, että EU:n puolustajien pitäisi kanssa olla EU:n rankimpia kriitikoita, koska me olemme kuitenkin niitä, jotka haluamme kehittää Euroopan unionia tulevaisuutta varten, mutta EU:ssa on paljon valuvikoja, niin usein tämmöinen polarisaatio kanssa ruokkii semmoista tilannetta, missä ne jotka tykkäävät lähtökohtaisesti EU:sta eivät sitten kritisoi sitä, koska he eivät halua leimaantua vastustajiksi, ja tavallaan sitten EU:n kritisointi monopolisoituu sillä osapuolella, joka vastustaa EU:ta kaikella energiallaan. Niin, tähän kanssa, minä oikeasti, minä olen samaa mieltä Pinjan kanssa, me tarvitsemme enemmän osallistamista etenkin nuorissa, jotta ei tule tätä massiivista kuilua väliin.
Puhuja 3 [00:04:43]: Kyllä, joo. Ja ehkä tuo kuilu näkyy siinä, että meillä on semmoisia meppejä, jotka tuntuvat olevan aika EU-vastaisia, että se on ihan totta.
Puhuja 5 [00:04:53]: Joo, ja ajatteletteko te niin, että tavallaan, että EU:n pitäisi kyetä jotenkin houkuttelemaan tämän tyyppisiin hankkeisiin, tämmöisiin nuorisohankkeisiin mukaan niitä EU:n vastustajia, ehkä hyvin niin kuin paatuneitakin vastustajia, ja ei välttämättä edes pyrkiä muuttamaan just heidän mielipidettään EU:sta vaan hyväksyä se, että ne asenteet voivat olla hyvinkin monenkaltaisia. Ja nyt, vaikka Pinja tuossa mainitsi ilmastokriisin, että siitä huolimatta, että vaikkei niin kun tällaisten hankkeiden myötä jotenkin syttyisi mitään palavaa rakkautta EU:ta kohtaan, niin sitten kuitenkin nämä ovat niitä alustoja, missä voidaan ratkoa myös EU:ta laajempia asioita tai EU:hun liittymättömiä asioita, että se on vain niin kun tämä rahoitus ja tavallaan tämmöiset mekanismit, mitkä sitten sattuvat olemaan peräisin sieltä EU:sta, että pitää se tietenkin hyväksyä tämä niin kun moninaisuus ja että on tämmöisiä vakavia kysymyksiä, jotka ohittavat sen niin kun ihmisen jotenkin EU-kannan.
Puhuja 3 [00:05:52]: Kyllä minä näkisin näin. Joo.
Puhuja 4 [00:05:54]: Minä voisin sanoa, että ehkä, minä en tiedä niistä paatuneimmista vastustajista, ja kanssa tässä on ehkä se, että minun mielestäni EU:hun liittyvissä projekteissa varmasti, mutta tässä pitäisi vetää eroa EU:n itsensä vetämissä projekteissa, koska minä en usko, että EU itse on hirveän kiinnostunut osallistumaan näitä, jotka ovat kaikista eniten EU-vastaisia sillain ideologisella tasolla. Että ehkä EU:n pitäisi keskittyä siihen vähemmän aktiiviseen väestönosaan, jolla on moninaisia mielipiteitä, mutta sitten kansalaisyhteiskunnan projektien minun mielestäni sen sijaan pitäisi yrittää tuoda mahdollisimman paljon eri näkökulmia. Ja minun mielestäni kansalaisyhteiskunta pystyy realistisesti kanssa tuomaan niitä esille enemmän kuin EU, jolla on kuitenkin tavallaan, no tietty halu hallita sitä keskustelua jonkin verran. Minä en luota, että EU ottaisi niitä kaikista kriittisimpiä ääniä tämmöiseen otantaan mukaan tarkoituksella.
Puhuja 3 [00:06:54]: Kun puhutaan näistä EU:n hankkeista. osallistamishankkeista, niin haluatteko te avata vähän, että minkälaisia hankkeita on ollut, ja etenkin just nyt, kun puhutaan nuorista, niin haluaisitteko te esitellä vielä, että mitä täällä on meneillään?
Puhuja 4 [00:07:08]: No eikö tässä ihan hiljattain ollut tämä Euroopan tulevaisuuskonferenssi esimerkiksi. Ja tämä on minun mielestäni ehkä paras malli, jolla EU itse elimenä voi yrittää saada ihmisiä kiinnostumaan laajemmin ja haluamaan kehittää EU:ta. Eli otetaan satunnaisotannalla ihmisiä mukaan. Tämän voisi rajata esimerkiksi nuorten tulevaisuuskonferenssin tyyppiseen malliin, että otetaan satunnaisotannalla, mutta rajataan ikäluokka. Eli tämmöinen mekanismi minun mielestäni voisi olla paras tapa samanaikaisesti vastata tähän huoleen, että siellä pyörivät aina ne samat naamat, jotka ovat valmiiksi kiinnostuneita, joilla on valmiiksi paljon yhteiskunnallisia siteitä eri toimijoihin, eri yhdistyksiin. Ja sillä saataisiin tuotua paljon laajempi haarukka ihmisiä mukaan. Minä itse olen tämmöisen satunnaisotantamallin suuri puolestapuhuja.
Puhuja 3 [00:08:05]: Minä haluaisin sanoa tähän osallistamiseen yleisesti vielä sen, että minä näen, että sillä on niin kun ihan sellaista itseisarvoa, että osallistetaan nuoria, koska ainakin, siis kun on itse ollut mukana erilaisissa hankkeissa, niin minä olen saanut niistä tosi paljon, ihan sellaista niin kun, kun mietin nyt jotain tämmöistä syrjäytymisen ehkäisemistä, niin senkin puolesta, niin minun mielestäni olisi hyvä just tavoitella laajaa nuorisojoukkoa.
Puhuja 5 [00:08:31]: Joo, jos minä ymmärrän oikein, mitä sinä Matias tuossa sanoit tästä tavallaan kansalaisyhteiskunnasta, niin että verrattuna vaikka tähän tulevaisuusfoorumiin, joka oli siis niin kun hyvinkin suoraan tämmöinen Brysselistä niin kun masinoitu juttu, niin tarkoitatko sinä kansalaisyhteiskunnalla sitten myös just vaikka tämäntyyppistä, mitä me tässä teemme, että raha vain tulee EU:sta ja jotkut reunaehdot, mutta sitten se toteutetaan täällä ikään kuin ruohonjuuritasolla?
Puhuja 4 [00:08:59]: Joo.
Puhuja 5 [00:09:00]: Joo, ja jotenkin, tai minä luulen, että me tässä jotenkin olemme sillai hyvin samoilla linjoilla, ja niin kuin Pinja just sanoi, että se osallistuminen itsessään voi olla hyvin arvokasta, ja se sisältö on ehkä parhaassa tapauksessa hyvinkin kriittistä, niin kuin just Matias sanoo, että minusta tuntuu, että mistä nämä nyt ovatkaan, komission jostain ajatushautomosta lähtöisin tämän tyyppiset hankkeet ja rahoitukset, niin varmaan siellä tietoisesti on hyväksyttykin tämä riski, että voi tulla hyvinkin kriittistä materiaalia ulos. Yksi esimerkki on vaikka nämä solidaarisuusjoukot, jotka antavat sen rahan, no siinä on se tietty hakuprosessi, minkä perusteella arvioidaan niitä hankkeita, mutta kai niissä lähinnä arvioidaan sitä, että onko niin kun realistista ja näin edespäin, että sitten sitä ei kuitenkaan mitenkään vaikuta siihen rahoitukseen, kun sen on kerran saanut, että tavallaan miten jotenkin kriittisesti, vaikka nyt EU:sta tuottaisi jotain materiaalia. Ja tämähän on ihan tervettä ja tämmöisen niin kuin vapaan yhteiskunnan periaatteiden mukaista, että tämä on ehkä se yksi asia, mihin me olemme suunnilleen tyytyväisiä, jos sitä vaikka olisi vielä vähän enemmän.
Puhuja 3 [00:10:14]: Minä pidän kanssa hyvänä, että on tällainen ajatus siitä, että nuoret saavat suoraan sen rahan ja he voivat itse olla niin kun, muodostaa tämmöisiä ryhmiä ja tehdä näitä hankkeita. Ongelma on ehkä sitten just se, että löytävätkö nuoret nämä, tämän rahoituksen, ja minulla on jotenkin sellainen kutina, että rahaa jää jakamatta. Se voi olla tietysti, että nuorten on keskenään hankala lähteä suunnittelemaan tämmöistä. Mutta sitten olen nähnyt kyllä, että kansalaisjärjestöt ovat pitäneet tämmöisiä työpajoja auttaakseen nuoria sitten siinä niitten omien ideoitten jalostamisessa, ja se on kyllä tosi jees.
Puhuja 4 [00:10:52]: Tommoiset ovat minun mielestäni tosi hyviä, se että on eri järjestöjä, jotka oikeasti kanssa yrittävät kannustaa nuoria toimimaan, koska se on yksi asia, mistä minä olen tavallaan huolissani, koska aika useasti Suomestahan puhutaan tämmöisenä yhdistysten luvattuna maana, ja että kaikki ovat vähän ties kuinka monessa eri järjestössä mukana, mutta ainakin näin omalla kokemuksellani, minusta tuntuu, että nuorten keskuudessa se on aika jyrkässä laskussa, että ei ole yhtä paljon semmoista halukkuutta lähteä mukaan. Kaikki eivät ole mukana tämmöisissä projekteissa. Minä olen joskus ihmetellyt, että mistä se lasku on voinut johtua, jos miettii tyyliin omaa isoisääni, joka on varmaan 40 eri yhdistyksessä mukana, niin minä en ole, rehellisesti varmaan viidessäkään, ja se on varmaan jo aika niin kuin suuri luku meidän ikäluokallemme, niin se, että nämä järjestöt yrittävät saada nuoria mukaan, on tosi tärkeätä. Ja se, että vain kannustan sitä, että hei, yhteisö tai ihan vaan ryhmä pystyy järkkäämään tapahtumia ja meille yritetään heittää rahaa tuolta jostain kaukaa, että me jopa järjestäisimme tällaisia, että aktivoitukaa nyt. Mutta ei sekään ihan toimi vaan pitäisi miettiä, että no, mikä se pohjimmainen syy, että nuoret eivät tee ja eivät ole mukana.
Puhuja 5 [00:12:19]: Joo ja minusta tuntuu, että yksi tosi iso pointti tuossa Pinjan tekstissä ja myös tässä mitä sinä olet puhunut, niin liittyy tähän ehkä kaupunkilaisuuteen ja sitä myötä jonkun verran tällaiseen akateemisuuteen, että jotenkin luulen, että mekin olemme niillä tietyillä sähköpostilistoilla tai kuulumme niin kun tiettyihin piireihin, missä kuulee näitä juttuja. Ja tämä on ehkä se, missä järjestöilläkin voisi olla petraamisen varaa, että varmaan näihin haetaan tietyn näköistä könttärahoitusta, tämän tyyppiseenkin hankkeisiin, mitä me tässä teemme, ja sitten siihen pitää budjetoida hirveän paljon enemmän matkakustannuksia, jos näitä juttuja viedäänkin johonkin, tiedätkö, edes Seinäjoelle asti, näin. Ei edes tarvitse sen kauemmas mennä, mutta siinä ihan moninkertaistuu kaikki junalippukulut ja näin, ja jos vaikka just ajattelee tätä solidaarisuusjoukkoja, missä saa aika hyvin jeesiä, täällä Helsingissä ainakin niiden hankkeiden kirjoittamiseen ja siinä on semmoista sparrailua. Luulen, että kovin pienillä paikkakunnilla tämmöistä ei toteuteta, ja ongelma ei varmaankaan ole pelkästään Suomessa. Saattaa olla jopa paljon suurempi jako jossain muissa maissa, missä on vielä selkeämpi tämmöinen urbanisaatio jo tapahtunut.
Puhuja 4 [00:13:37]: Sitten, jos miettii lisää näitä Brysselistä johdettuja osallistamiskeinoja. Jotkut teistä ovat ehkä nähneet mainoksia tämmöiseen yhdessä.eu-palveluun. Ainakin minä törmäsin siihen Instagramissa ja sen takia minä klikkasin ja katsoin, että mikä tämä on. Tämä on siis Euroopan parlamentin rahoittama projekti. On luotu tämmöinen alusta, jonne ihmiset voivat ilmoittaa tapahtumia, workshoppeja, erinäköisiä happeningejä, ja tavallaan yritetään osallistuttaa mahdollisimman paljon ihmisiä ympäri Euroopan, koska monet näistä ovat online-tapahtumia, tai sitten ihan paikallisesti, mutta tämän projektin tämänhetkinen käyttäjäaste vaikuttaa aika pieneltä. Ja kun minä selailen näistä tapahtumia, joita on kyllä siis ihan ensi vuoden kesään asti laitettu, niistä suurin osa on eri EU-instituutioitten itse tuonne lisäämiä. Että selkeästi kansalaisosallistuminen ei ole vielä hirveän korkeata. Tosin osassa näissä näkyy, että on jopa 70 osallistujaa Bulgariassa tekemässä jotain. Mutta yksikään näistä tapahtumista ei ole Puolaa korkeammalla. Että tässä näkyy ehkä näitten Brysselijohtoisten osallistuttamiskeinojen heikkous.
Puhuja 5 [00:15:02]: Joo, ja minulle tulee tuosta auttamatta mieleen se, että yhtäältä merkitystä on paikalla, missä asiat tapahtuvat, millä kielellä ynnä muuta, mutta sitten minulle tulee myös mieleen se, että niin kun aika ja jotenkin se, että miten rauhassa niin kun asioihin jotenkin pääsee paneutumaan ja mimmoisiin ihmissuhteet ja jotenkin semmoista yhdessä tekemisen tuntua siinä syntyy, niin se on kanssa tosi tärkeä, ja just näistäkin, mitä sanoit, niin kun on online-tapahtumia ja mahdollisesti hyvin rajallisia, niin, että mitä se lopulta on, mitä jää käteen, että monestihan se ei ole se asia vaan just niin kuin Pinja puhui, että tämmöistä itseluottamusta ja tämän tyyppisiä, niin sanotusti pehmeitä juttuja jää siitä niin kun itselle käteen, niin se ehkä aika usein ylenkatsotaan jotenkin, että luullaan, että asia edellä ihmiset jotenkin innostuu EU:sta, vaikka se ei välttämättä ole lainkaan niin. Mutta minä en tiedä, haluaisitko sinä Pinja sanoa jotain esimerkkejä, että mitkä tommoiset kokemukset, vaikka sinulla on jäänyt sillai jotenkin erityisen painuvasti mieleen tai ei ehkä edes mieleen vaan jotenkin sydämeen, että minkä tyyppinen niin kun tekeminen tai yhdessäolo tai keskusteleminen on ollut sinulle jotenkin erityisen antoisaa tämmöisissä EU-projekteissa?
Puhuja 3 [00:16:22]: No esimerkiksi tässä projektissa se, että on saanut olla mukana jotenkin sellaisten nuorten kanssa, joitten minä koen niin kun, joilla minä koen olevan enemmän substanssiosaamista kuin minulla itselläni, mutta sitten kuitenkin se, että minä olen pystynyt osallistumaan keskusteluihin ja oppimaan tosi paljon, ja se ei olekaan tuntunut niin ikävältä ja jännittävältä kuin ehkä aluksi. Että se on tuonut paljon semmoista itsevarmuutta ja sitten ihan vain mielekästä tekemistä. Minä haluaisin tähän ehkä nostaa vielä täältä Aleksin kommentin näistä taustapuheista. Hän kirjoitti näin, että ajattelin, että tuon nuorten osallistamisen teema menee helposti aika holhoavaksi EU:lla. Tulee vähän sellainen vaikutelma, että siitä puhe mistä puute. Ja yleensä tämä kulunut vuosi on tehokkaasti todistanut, kuinka pienet vaikutusmahdollisuudet ns. tavallisella ihmisellä on politiikan suuriin kuvioihin. Ja hän siis sanoi hyvin näistä nuorten vaikutusmahdollisuuksista, että kaikissa maailman tapahtumissa, finanssikriisissä, pandemiassa, sodassa, ilmastokriisissä on semmoinen kyynisyyden cocktail, ettei sitä taltuta tusinakaan EU:n nuoriso-ohjelmia. Hänellä oli vähän tämmöinen pessimistisempi näkemys ehkä tähän. Mutta sinulla Istvan ei ollut mitenkään pessimistinen näkemys. Minun mielestäni sinun tekstisi toi hienoa toivoa. Haluaisitko sinä kertoa vähän lisää siitä?
Puhuja 5 [00:17:54]: No joo. Se on totta, että siinä on vähän erilainen tämmöinen rakkaus ja luottamus -näkökulma. Ja tuo on ihan totta, mitä Aleksi sanoo, että tämmöiset pistemäiset ja jotenkin reaktiiviset osallistamishankkeet, niin voivat olla hyvinkin holhoavia ja se impakti voi tuntua tosi pieneltä, mitä se ihan reaalisesti voi myös olla. Hyvinkin pientä. Ja minun tekstini taas kertoi siitä, että nykyisinkin Euroopan unionissa ihmiset luottavat toisiinsa sen verran, että meidän kansojemme välillä pysyy rauha. Ja siinä tekstissä minä väitän, että tästä kuuluu kiittää isosti, ehkä jopa ensisijaisesti Erasmus-vaihtoja. Ja samalla minä huomautan siinä, että jos EU haluaisi saada pysyvää rauhaa myös muualle kuin tähän omalle unionin alueelle, niin sitten pitäisi pystyä saada ihmiset liikkumaan myös EU:n rajojen yli. Ulkorajojen yli. Ja sillai, että nämä ihmiset kohtaavat toisensa tasavertaisina, eikä esimerkiksi työnantaja-työntekijä-suhteessa, missä kuitenkin se hyötyminen on semmoinen tosi keskeinen elementti. Ja tämä minun mielestäni nimenomaan tällainen Erasmus-toiminta, tai Erasmus-ohjelma, niin se on minun mielestäni, se on jotenkin niin, etenkin ajallisesti, se on niin eri tyyppistä yhteistyötä kuin mitä vaikka tämmöiset lyhyemmät hankkeet ovat, että se substanssi ei ole siinä lainkaan olennaista, että mistä puhutaan, koska siis yleensä puhutaan jalkapallosta ja karaokesta ja välillä vähän opiskelusta ja tämmöisistä niin kun hyvin normaaleista asioista, ja oikeasti se tärkeämpi juttu on se, että ollaan yhdessä ja ollaan aika semmoisessa haavoittuvaisessakin asemassa yhdessä. Vieraassa paikassa, vieraiden tapojen keskellä, yhdessä taistellaan vierasta byrokratiaa vastaan, mikä on minun mielestäni niin kun ehkä isoimpia tämmöisiä ihmisiä yhteen hitsaavia, jotenkin monstereita, joita vastaan käydään sitten yksissä tuumin. Ja se pointti siinä minun tekstissäni on se, että se on, komissio lähestyy Erasmusta paljon tämmöisten niin kuin työllistymislukujen kautta ja että mitä taitoja ihmiset siellä oppivat, vaikka minä luulen, että paras mitä Erasmuksessa voi käydä on, että saa ystäviä ja rakastuu toisiin ihmisiin. Että siitähän lopulta on kyse niin kun kestävässä rauhassa, eikä siitä, että miten viisaasti ja jotenkin akateemisesti me osaamme ajatella jotain rauhan kysymyksiä.
Puhuja 4 [00:20:43]: Joo, tuo oli minun mielestäni tosi kauniisti sanottu just tuo, että tärkeintä on, että kohdataan tasa-arvoisina, siihenhän just tämä yliopistomaailma on tavallaan yhteiskunnan tasolla viimeisiä tilaisuuksia, kun oikeasti elinkaaren aikana tullaan tällaiseen paikkaan. Että ehkä toinen on sitten eläkkeellä, kun lähtee pakettimatkoille, niin siellä voi kanssa kohdata ihmisiä samassa tilanteessa hyvin tasa-arvoisina, mutta sitten just työelämän aikana siihen tulee helposti just sitä hierarkkisuutta. Kun sinä sanoit tuosta komission tavasta lähestyä Erasmusta numeroitten kautta, minä, tuli mieleen tämä, siitä on nyt pari vuotta, kun tätä hehkutettiin, että Erasmuksen ansioista on syntynyt miljoona Erasmus-vauvaa. Ja tämäkin on tavallaan, tuntuu jotenkin, että joo, samalla siinä juhlitaan tätä, että kyllä Erasmus on mahtavan onnistunut projekti, mutta samalla siihen tuodaan noita numeroita ja ajatellaan syntyvyyden kautta, ja se on vaan jotenkin kummallista, koska, niin tosiaan, se arvo ei ole niissä numeroissa vaan se on siinä, tavallaan normalisoidaan entisestään tätä eri kansojen yhteistä kanssakäyntiä.
Puhuja 3 [00:21:58]: Minä en ole itse ollut Erasmus-vaihdossa tai missään vaihdossa, niin olisikin kiva kuulla silleen, vaikka ihan lyhyesti, että minkälaisia kokemuksia teillä on, että missä te olette olleet ja mitä on jäänyt käteen.
Puhuja 5 [00:22:11]: Joo, minä olen ollut vuoden vaihdossa Ranskassa, Bordeaux’ssa, ja sen lisäksi niin vuoden tämmöisessä EVS-hankkeessa Britannian Punaisella Ristillä. Ja molemmista minä koin, että oli ehkä semmoinen, jos ajattelee vaikka tuo Ranskan kokemusta, niin oli semmoinen ajatus sinne lähtiessä, että no että ranskan kieli, että sitä pääsee harjoittelemaan ja tutustuu ranskalaisiin, ja jotenkin tämmöinen ajatus. Ja se meni jännästi aika uusiksi, siinä mielessä, että tämä on kai aika yleinen ilmiö, että just vaihto-opiskelijat tutustuvat niin kuin ensisijaisesti toisiinsa. Ja se on huomattavasti hankalampaa jotenkin päästä sisään siihen paikallisten opiskelijoiden elämään. Sekin on mahdollista, jos vaikka käy hyvä tuuri kämppisten kanssa tai löytää sellaisia harrastuksia, jotka niin kun vievät luontevasti sisälle siihen paikalliseen elämään, mutta minä olen jälkikäteen ehkä tajunnut, että miten arvokasta oli nimenomaan se, että italialaisten ja saksalaisten ja romanialaisten kanssa, muun muassa, pääsi jotenkin ylipäänsä juttelemaan, lähentymään, moittimaan Ranskaa ja ranskalaista elämänmenoa, ja se kaikki kuitenkin tapahtui sillai tietysti hyvässä hengessä, että kyllähän me olimme hirveän kiitollisia, että me saamme olla siellä ja se ei lisännyt mitenkään antipatioita Ranskaa kohtaan vaan päinvastoin, niin kuin minä tuossa kirjoitan, niin ne semmoiset vastoinkäymiset, niin nehän lisäävät luottamusta ihmisten välillä. Ja se on, että sieltä jää just niin kun sydänystäviä ja siitä minä olen tosi iloinen. Ja vastaavasti sitten taas tuolta Britannian kokemuksesta, niin siellä oli muun muassa myös armenialaisia mukana, elikkä EU:n ulkopuolelta myös osallistujia. Ja nyt minä olen seurannut, kun yksi näistä minun armenialaisista ystävistäni, niin yrittää Ranskassa saada oleskelulupaa. Ja miten monimutkainen se on se byrokraattinen prosessi hänelle, mikä pistää myös perspektiiviä siitä, että eihän minulla ollut lainkaan hankalaa silloin itselläni tuo kokemus, että hän ei voi niin kun poistua Ranskan alueelta ties kuinka pitkään aikaan, kun hän odottaa sitä tiettyä hallinnollista päätöstä, että kelpaako hän oleskelemaan ranskalaisten kanssa, koska hän ei ole EU:n kansalainen. Ja tämä on minun mielestäni jotenkin se selkeä jako meihin ja heihin, mikä korostuu valitettavasti myös tässä Erasmus-asiassa, että yhtäältä on hyvä, että joitain mahdollisuuksia tarjotaan tähän ulkorajat ylittävään kanssakäymiseen, mutta sitten se ei kuitenkaan, EU ei selvästikään ole halunnut realisoida sitä niin kun, että siitä tulisi jotenkin pysyvää siitä yhteisestä, tai semmoisesta Euroopasta, joka on muidenkin kuin eurooppalaisten tai muidenkin kuin Euroopan unionin kansalaisiksi syntyneiden tai tämän kansalaisuuden saaneiden ihmisten Eurooppa.
Puhuja 4 [00:25:27]: Joo, minä lisään vielä nopeasti omia kokemuksiani. Minä en siis koskaan ollut Erasmus-vaihdossa, mutta minä olen viettänyt suurimman osan elämästäni kansainvälisenä opiskelijana muualla. Että, niin tälläkin hetkellä minä olen Italiassa opiskelemassa. Ja siis just tämä yhdessä moittiminen, se on terapeuttista, se tuo ihmisiä yhteen ja se helpottaa täällä olemista, että minulla ei ole hirveästi kehuja italialaisesta byrokratiasta eikä ole yhdelläkään minun kavereistani täällä. Mutta se on vaan osa tätä elämistä ja no, niin. Tällä hetkellä meidän kurssillamme on kaksi suomalaista. Että sillain, porukka on tosi kansainvälistä. Enimmäkseen EU:n sisältä, joka on tietenkin vähän, no kielii samoista ongelmista, mitä tuohon Erasmukseen tulee. Se, että luodaan tämmöistä sisäistä solidaarisuutta, mutta sitten se ei kuitenkaan laajene rajojen ulkopuolelle. Minä olen miettinyt, miten tätä saataisiin niin kun parannettua. Ja minä mietin, että nyt kun on tämä, mikä sen nimeksi lopulta tuli, Euroopan poliittinen yhteisö? Oliko se tämä, mikä siis Prahassa julkistettiin pari viikkoa sitten, tämä tavallaan laajennettu yhteisö, jossa oli mukana kanssa näitä Kaukasian maita, niin ehkä jos tämä lähtee kehittymään, niin siihen saattaisi kanssa saada Erasmus laajennettua näihin Keski-Aasiaan ja Kaukasian maihin, kenties.
Puhuja 5 [00:27:04]: Joo, ja tämä on tosi kiinnostavaa, että kyllähän sen soisi, että se Erasmus laajenisi ja että tämä johtaisi siihen, että Erasmus laajenee. Mitä minä koitan siinä minun tekstissäni argumentoida, on se, että nimenomaan se Erasmus ja se ihmisten välinen, tavallisten ihmisten välinen kanssakäyminen, että se on kaiken perusta. Ja se on se tehokkain mekanismi, millä voidaan sitoa, ei edes kansakuntia yhteen vaan siis ihmisiä eri kansakunnista yhteen ja ihmisethän tekevät ne yhteisöt, että jotenkin semmoinen talousnäkökulma siinä ensimmäisenä on hyvin vajavainen, ja just se, että toki on varmasti Euroopan, EU:n synnyllekin oli tärkeää, että lähdettiin nimenomaan tekemään taloudellista yhteistyötä, mutta minä väitän, että ei se olisi kantanut näin pitkälle, jos se olisi jäänyt sille taloudelliselle tasolle, että se on tosi ratkaiseva askel, että ihmiset pääsivät tutustumaan toisiinsa myös muuten kuin hyötyjinä toisistaan ja vaihdannan kävijöinä. Ja sen minä tunnen itse kokeneeni ja sillä perusteella puhun tästä asiasta, että miten tärkeää se onkaan se luottamuksen syntyminen.
Puhuja 3 [00:28:29]: Ehkä tästä pystyykin jotenkin vetämään linkkiä sinne Matiaksen blogitekstiin. Matias, haluaisitko?
Puhuja 4 [00:28:35]: Joo, minä kirjoitin minun blogitekstini vähän geopoliittisemmasta aiheesta, elikkä siis siitä, miten nyt edellisen suunnilleen melkein vuoden aikana Ukrainan jouduttua Venäjän hyökkäyksen kohteeksi, niin, ja sen jälkeen kun Eurooppa ja Venäjä ovat molemmin puolin rajoittaneet tätä kaasukauppaa, niin miten ne uudet kaasusopimukset, joita EU ja EU:n jäsenmaat ovat sopineet ulkoisten valtojen kanssa, ovat heikentäneet rauhaa ja ihmisoikeuksien tilaa niillä alueilla, koska edellisten kuukausien aikana on tullut sopimuksia Azerbaidzhanin kanssa, Algerian, Libyan, Israelin, ja mikään näistä maista ei ole mikään demokratian ihmisoikeuksien ja rauhan suurvalta. Ja se, että nyt EU ja jäsenmaat hirveällä innolla pyrkivät kehittämään uusia kaasuputkia, uusia hankkeita näillä alueilla, vaarantaa sitä rauhaa. Ja tämä on minun mielestäni todella huolestuttavaa, koska samalla, ehkä tämä kertoo myös tavallaan EU:n oman strategisen ajattelun lyhytnäköisyydestä, se että, tämähän ei ole ristiriidassa EU:n niin sanotun globaalin strategian, eli ulkopolitiikan ja turvallisuuspolitiikan, tämmöisen ohjaavan dokumentin kanssa, koska siellä sanotaan suoraan, että ensimmäinen prioriteetti on rauha ja turvallisuus EU:ssa, niin kyllä. Siinä näkökulmassa lyhyellä tähtäimellä näillä kaasukaupoilla saadaan turvattua se, mutta kun me jatkamme fossiilisten polttoaineitten käyttöä, ja no, monissa tapauksissa laajennetaan sitä. Tästähän on nyt viime viikkoina tullut kritiikkiä, että siinä missä EU-maat ovat aiemmin suhtautuneet uusiin fossiilisten polttoaineitten jalostusprojekteihin tuolla Afrikan mantereella, että jättäkää öljy rauhaan, ja jättäkää se sinne maan pinnan alle, näin poispäin, niin nytten kaikki ne puheet ovat kadonneet ja sen sijaan kannustetaan, että no niin, kehittäkää teidän tuotantokapasiteettianne, niin että me voimme ostaa teidän kaasunne. Niin tämä on omiaan kiihdyttämään ilmastonmuutosta, todennäköisesti, koska sitten kun niitä kapasiteetteja on kehitetty, niin se houkutus jatkaa niitten käyttöä tulee myös kasvamaan. Ja samalla se tulee taas johtamaan omiin ongelmiinsa, kun mietitään ilmastopakolaisuutta, kun mietitään konflikteja, jotka syttyvät resurssien kontrollien takia, niin joo, minun pääargumenttini on se, että tässä mennään rauhaa heikentävään suuntaan.
Puhuja 5 [00:31:38]: Minulla tulee tuosta mieleen sellainen lapsuuden leikki, mitä ainakin meillä tuolla maalla leikittiin, että kun oli sen verran kylmää, että ojassa oli jo jäätä ja semmoisia niin kun jäälauttoja tai jäisiä kohtia, tai just keväällä, kun oli jo sulamaan päin, mutta sitten siellä alla oli vettä, niin sitten sehän oli hauska, jännä leikki, että yritettiin niin kun ylittää se oja sillai, että astutaan semmoisen jäälautan päälle tai jonkun tietyn kohdan päälle. Ja sitten siihen voi astua muutama tyyppi ja se kestää, mutta sitten voi olla, että se jonkun seuraavan alla pettää. Ja sitten se oli tietysti se hauska kohta, kun joku mulasi. Meillä päin sanottiin, että silloin mulattiin. Ja tämä minulla tulee tässä mieleen, että nyt se Venäjä-jäälautta on pettänyt. Että sitä koeteltiin ja jotenkin ehkä uskottiin, että tämmöisillä taloussuhteilla, niin päästään jotenkin auvoiseen suhteeseen nimenomaan Venäjän kanssa, ja nyt nämä muut maat, mitä sinä tässä mainitsitkin ja sinun tekstistäsi tulee esille, niin nämä ovat myös niitä jäälauttoja, joiden päällä voi hyppiä hetken, mutta mitä jos. Kukin niistäkin yksitellen pettää. Että tämä on jotenkin se minun mielestäni vaarallinen semmoinen dominoleikki tai joku muu tämmöinen uhkapeli, että miten voikin olla näin niin kun uhkarohkea, että jotenkin taas luotetaan siihen, että tämä tilanne ei kriisiydy. Ja on hienoa, että EU löysi tämmöistä tiettyä selkärankaa tässä Venäjä-asiassa ja näiden muiden maiden kohdalla sitä selkärankaa ei ole tarvinnut löytää, koska se tilanne ei ole niin selvästi kriisiytynyt, että kansalaiset tajuaisivat vaatia sitä isoissa määrin. Että katkaistaan vaikka jotain kauppasuhteita. Mutta eihän siitä ole mitään taetta, etteikö ne asiat kriisiytyisi, vaikkapa Azerbaidzhan on hirveän lähellä meitä ja sen toimet voivat hyvinkin suoraan vaikuttaa siihen, että miten yhtäkkiä eurooppalaisten solidaarisuus herää vaikkapa armenialaisia kohtaan.
Puhuja x [00:33:48]: Kuvasit juuri sellaista leikkiä kuin venäläinen lauttaruletti.
Puhuja 4 [00:33:57]: Mutta siis joo, minä olen täysin samaa mieltä. Ja sehän on se huoli tässä, että tietenkin se mikä tekee tästä tilanteesta hyvin pirullisen, on se, että tuntuu vähän, että EU:lla ei olisi vaihtoehtoja. Tai ainakin se on, miten näitä päätöksiä perustellaan. Että me elämme nyt kriisissä. Venäjän sotatoimiin on pakko vastata selkärangalla, ja se on hyvä, että näin tehdään. Mutta samalla se on johtanut tämmöisiin todella, sanoisinpa perversseihin tilanteisiin, että Ursula von der Leyen hehkuttaa Twitterissä, että nyt kun on saatu tämä uusi sopimus kaasuputkesta Azerbaidzhanin kanssa, niin EU:lla on nyt luotettava kumppani. Ja minä en haluaisi kutsua autoritäärisesti johdettua maata, joka on edellisten kuukausien aikana käynyt tämmöistä jatkuvaa hyökkäyssotaa naapuriaan Armeniaa kohtaan, luotettavaksi kumppaniksi, mutta näin kuitenkin kanssa EU:n johdon on vähän pakko tehdä, jos he haluavat saada sitä, sen kaasuputken avattua. Niin samalla minä haluaisin sanoa, että toivoa on ja minä olen, minä olen toiveikas. Minä en olen optimisti, mutta minä olen toiveikas. Että esimerkiksi nyt tämän Azerbaidzhanin ja Armenian kohdallahan EU on samalla noussut tietynlaiseksi rauhanvälityksen agentiksi. Siellä samaisessa Euroopan poliittisen yhteisön avaamiskonferenssissahan, oliko se Macron, Michel ja sitten Armenian ja Azerbaidzhanin johtajat, neuvottelivat tämmöisestä EU:n johtamasta siviilimissiosta, joka menee sinne rajalle valvomaan tilannetta. Ja tämmöiset kehitykset ovat tosi hyviä. Että kenties me näemme tämmöistä, että EU ryhdistäytyy toimijana samalla ja ehkä siellä jopa ymmärretäänkin tämä. Minä haluaisin uskoa, että siellä ymmärretään, että nämä kaasukumppanit eivät ole kaikista luotettavimpia kumppaneita välttämättä ja siellä on näitä tiettyjä epävakautta aiheuttavia tilanteita. Niin voi olla, että samalla EU kanssa lähtee panostamaan enemmän tähän tasapainon luomiseen näillä alueilla. Periaatteessa mahdollista, sopii toivoa.
Puhuja 5 [00:36:24]: Mikä sitten, Matias, sinun mielestäsi on se ikään kuin worst case -skenaario tässä tilanteessa, että jos jotenkin äkkinäisesti alettaisiinkin soveltaa jotain vähimmäisihmisoikeusstandardia siihen, että kenen kanssa EU käy, vaikka tätä energiakauppaa? Mikä on se pelko, mikä ohjaa tätä tilannetta?
Puhuja 4 [00:36:47]: No niin, sehän tässä realistisesti on, että jos EU päättäisi, että emme käy kauppaa sellaisten valtioitten, kuten Israel tai Qatar, Arabiemiraatit, Libya, niin sehän johtaisi suoraan siihen, että no, todennäköisesti ei saataisi tarpeeksi kaasua, tai se kaasu, mitä saataisiin, olisi aivan liian kallista. Ja meillä olisi vielä kylmempi talvi ja vielä enemmän teollisuuden alasajoa kuin mitä jo nyt saattaa olla luvassa. Tosin kommunikaatiot ovat nyt olleet melko optimistisia, että sitten taas kaasua on saatu varastoihin aika hyvin, mutta minun mielestäni tällaisessa skenaariossa todennäköisesti me näkisimme oikeasti kansannousuja. Me näkisimme niin kun suurta mielenosoitusliikehdintää, joka todennäköisesti veisi pohjan alta monelta hallitukselta EU-maissa ja pahimmassa tapauksessa voisi kanssa johtaa siihen, että EU:n tuki Ukrainalle katkeaisi. Että minun näkökulmani tästä worst case -skenaariosta on oikeasti sellainen, jossa EU:n tarina olisi pikkuhiljaa ohi. Ja sen takia minä ymmärrän, miksi tätä kriisipuhetta käytetään ja miksi näitä toimia tehdään, koska vaihtoehtoja on hyvin vähän. Mutta minun mielestäni, meidän pitää katkaista tämä venäläinen jäälauttaruletti johonkin pisteeseen. Ja sen takia, kuten minä siinä minun blogitekstissäni mainitsen, on, että meidän on pakko Euroopassa kehittää vielä enemmän uusiutuvaa energiaa, kehittää vielä enemmän kanssa, minun mielestäni, se, että näitä uusia ydinvoimalaprojekteja tulee, tietenkin ne ovat tosi hitaita projekteja, mutta maailma on kriisejä täynnä, niin minä uskon, että se, että joku projekti valmistuu 15 vuoden päästä, okei 15 vuodenkin päästä tulee olemaan kriisejä, joissa todennäköisesti Euroopan energiaomavaraisuudesta olisi hyötyä sen kriisin purkamisessa.
Puhuja 3 [00:39:05]: Niin, minä näen, että tässä on pohjimmiltaan kyse siitä, nähdäänkö EU:n pääasiallisena tehtävänä jäsenmaista huolehtiminen vai nähdäänkö, että EU:lla on myös globaalia vastuuta tai että missä määrin sitä on. Itse minä olen taipuvainen ajattelemaan, että Euroopan edustaessa globaalia pohjoista, niin meillä on myös vastuuta huolehtia muun muassa globaalista ihmisoikeuskehityksestä ja muusta kestävästä kehityksestä. Herääkö teille vielä tästä jotain ajatuksia näin niin kun vähän yleisemmällä tasolla?
Puhuja 5 [00:39:38]: Vastuuta meillä todellakin on. Ehkä se vaikea kysymys on määritellä, että ketkä on me. Onko se me eurooppalaiset ihmiset, onko se instituutio Brysselissä, onko se eurooppalaiset EU-jäsenvaltiot. Kehen voidaan luottaa, että sitä selkärankaa löytyy tietyissä tilanteissa. Ja tämän perusteella, mitä minä olen teiltä kuullut, niin minä olen taipuvainen ajattelemaan, että EU hyötyy siitä solidaarisuuden puutteesta, mitä meillä EU-kansalaisilla on EU:n ulkopuolisia ihmisiä kohtaan. Ja voi jopa sanoa, että paitsi että EU perustuu meidän keskinäiseen solidaarisuuteemme, jota hienosti kasvatetaan Erasmuksella ja erilaisilla nuorisohankkeilla, niin se perustuu myös siihen, että sitä solidaarisuutta ei ole ulkopuolisia kohtaan, jolloin tämän tyyppinen kauppa ei kärsi niistä kriiseistä, niistä ikään kuin piilevistä kriiseistä, vähemmän näkyvistä kriiseistä, mitä nyt Venäjän hyökkäys Ukrainaan on ollut. Eli se kauppa ei kärsi näistä kriiseistä, koska ihmiset eivät koe riittävästi solidaarisuutta näiden autoritääristen maiden alistamia ihmisiä kohtaan, toisin kuin nyt me olemme jonkin verran onneksi löytäneet solidaarisuutta Ukrainan asukkaita kohtaan. Ja se on nostanut meidän sietokykyämme ja laskenut meidän mukavuudenhaluamme jonkin verran. Ja se on edesauttanut sitä, että vaikka siitä halvimmasta venäläisestä kaasusta on voitu päästää irti, mutta selvästikin, mitä sinä tuossa Matias sanot, niin on ihan merkittävä riski, että jos ihmisten solidaarisuus johtaisi tiukempaan kontrolliin ja tiukempiin vaatimuksiin ihmisoikeuksien kunnioittamisesta myös EU:n ulkopuolella ja niiden huomio olisi meidän kauppasuhteissamme, niin se olisi vähintäänkin kansallisvaltioiden johdolle epävakauttava tekijä. Ja tämä on tosi kiinnostava ja hurja ajatus minun mielestäni.
Puhuja 4 [00:41:55]: Sinä osuit Istvan minun mielestäni kyllä ihan suoraan naulan kantaan tuolla. Vieläkin sulattelen hieman, kun oli niin hyvin kiteytetty. Siis, niin tämä on kyllä fundamentaalinen ongelma, mihin just edellinen keskustelu voisi tavallaan alkaa vastaamaan, se että, rakennettaisiin solidaarisuutta enemmän kanssa EU:n ulkorajojen ulkopuolelle. Ja vastaukseksi Pinjan kysymykseen. Kyllä ehdottomasti, EU:lla pitäisi olla enemmän vastuuta. Ja EU:han yrittää brändätä itseään sitä kautta, että on vastuuta globaalista ihmisoikeuskehityksestä. Mutta sitten, jos miettii tällaisten ylikansallisten instituutioitten olemassaolon legitimoimista, niin kyllähän se perustuu siihen, että pidetään omien puolia ensisijaisesti. Ja minä en, valitettavasti me emme vielä elä sellaisessa maailmassa, jossa se ei olisi sekä EU:n jäsenmaille sellainen kynnyskysymys jatkaa osallistumista tällaiseen projektiin, tai sitten jopa ihan tavan kansantasolla, kyllä tavallaan on se odotus, että se ylin poliittinen elin pitää ensiksi meidän puoliamme. Minä en valitettavasti usko, että me pääsemme siitä mihinkään, mutta yksi käytännön toiminta, mikä minun mielestäni tuosta jäi puuttumaan, on eurooppalaisten yritysten rooli negatiivisessa ihmisoikeuskehityksessä tai negatiivisessa työolokehityksessä, muualla maailmassa. Tämä on sellainen asia, mihin minun mielestäni voidaan vielä konkreettisemmin puuttua. Esimerkiksi kun katsotaan näitä uusia kaasuprojekteja, niin eivät ne ole paikallisia yrityksiä, jotka ovat siellä ensisijaisesti kehittämässä vaan ne ovat nimenomaan eurooppalaisia energiayrityksiä, jotka ovat sitten kehittämässä näitä uusia kaasuhankkeita. Tällaisiin asioihin voi minun mielestäni puuttua Euroopassa ja pitää puuttua vielä enemmän, koska tässähän tulee kanssa sellainen tilanne vastaan, että okei, se valtio saa osansa näistä voitoista, mutta samalla se on eurooppalainen yritys, joka hyötyy siitä eniten. Ja minun mielestäni Eurooppa hyötyisi siitä, että ajettaisiin etenkin liike-elämän kohdalla jotenkin tasaisempaa voittojen jakoa, kun kysymyksessä on ylikansallisesti toimiva eurooppalainen yritys, koska sillä sitten saataisiin samalla kehitettyä sen alueen vaurautta, sen alueen vakautta kanssa. Ja sitten tavallaan pystyttäisiin edesauttamaan positiivisia kehityksiä siellä. Ehkä eurooppalaisille yrityksille voisi asettaa ehtoja, että eurooppalainen yritys joutuu valitsemaan paikkoja, joissa ihmisoikeuksia ei tallota toiminta-alueiksi. Saattaa kuulostaa vähän utopistiselta, mutta samalla minun mielestäni tämä olisi tämmöinen käytännönläheinen tapa, jolla Eurooppa voisi positiivisesti vaikuttaa ihmisoikeuskehitykseen globaalisti.
Puhuja 3 [00:45:04]: 10 vuotta sitten Euroopan unionille myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto. Haluaisin kysyä teiltä, että onko se teistä edelleen tämän tunnustuksen arvoinen tai miten EU voisi ansaita tämän uusiksi?
Puhuja 4 [00:45:18]: Joo, minun mielestäni EU on edelleen sen Nobelin ansainnut, jos miettii mitkä ne perustelut sen taustalla olivat. Ja minä mietin kanssa siitä näkökulmasta, että se, että EU on Euroopan sisällä onnistunein rauhanprojekti, ja sen palkitsemisen voi kanssa nähdä tavallaan kannustuksena muualla. Minä mietin näitä nyt pikkuhiljaa nousevia alueellisia blokkeja, Afrikan unionia, ASEAN-maita, Mercosuria, meillä on esimerkkejä tämmöisistä pikkuhiljaa kehittyvistä alueellisista rauhanprojekteista kanssa, tietenkään tätä EU-mallia ei minun mielestäni voi viedä suoraan sellaisenaan minnekään, siitä seuraa vaan negatiivisia asioita, koska tämä on kehittynyt vuosikymmenten aikana, mutta minä uskoisin, että EU on edelleen tämmöinen hyvä esimerkki siitä, miten voidaan luoda alueellisesti rauhaa, joka on ollut melko pysyvää kanssa ja että tavallaan pelkällä olemassaolollaan EU on esimerkki utopistisemmasta ajattelusta, jolla voi olla konkreettisia vaikutuksia, ja positiivisia vaikutuksia rauhan kannalta.
Puhuja 5 [00:46:42]: Joo, tuo on tosi mielenkiintoinen kysymys. Ja minä ehkä ajattelen niin, että EU on todellakin luonut ne puitteet meille EU-kansalaisille, että meillä on, tosi monella meistä ainakin, on suuret vapaudet, suuret mahdollisuudet tehdä tosi merkittäviä asioita, kuten rakastaa toisiamme. Ja ehkä seuraavan kerran kun meitä jostain palkitaan, niin se olisi toivottavasti nimenomaan me EU-kansalaiset, jotka saavat sen palkinnon siitä, että eivät ole antaneet periksi sille EU:n oman edun tavoittelulle muiden kustannuksella vaan ovat pyrkineet nimenomaan, tai siis me olemme pyrkineet siinä kohtaa nimenomaan levittämään tämän solidaarisuutemme ja sen empatiamme ja yhteenkuuluvuuden tunteemme rajojemme yli. Ja antaneet ja vastaanottaneet sitä ystävyyttä myös yli sen, mihin nämä instituutiot meitä ovat ohjanneet ja auttaneet.
Puhuja 3 [00:47:52]: Kauniisti kiteytetty tähän loppuun.
Puhuja 4 [00:47:55]: Niin mitä mieltä sinä olet?
Puhuja 3 [00:47:57]: Minun tekisi nyt vain mieli tässä kohtaa yhtyä, mitä, siihen mitä olette sanoneet ja tuota toivottaa hyvää Euroopan unionin nuorison teemavuotta kaikille. Se jäi sanomatta, että se on meneillään. Minä aion ainakin jatkossa osallistua kaiken maailman työpajahankkeisiin ja omalta osaltani edistää tätä EU:n rauhanprojektia. Kiitos teille keskustelusta.
Puhuja 4 [00:48:21]: Kiitos.
Puhuja 5 [00:48:22]: Kiitos.
Puhuja 1 [00:48:23]: Kiitos teille. Minun täytyy sanoa, että mie oon teiän fani.
Puhuja 2 [00:48:29]: Kiitos minunkin puolestani.
Puhuja x [00:48:35]: Pinja Viitasaaren, Matias Vanhasen, Istvan Rytkösen ja Aleksi Okkosen kirjoitukset nuorten osallistamisesta, EU:n energiapolitiikasta, Erasmuksesta ja kyberturvallisuudesta sekä muut hankkeen nuorten blogitekstit ovat luettavissa www.sadankomitea.fi/blogi.
[äänite päättyy]
NuorEUs -podcast Spotifyssa ja SoundCloudissa. Podcast on osa projektiamme ”Nuoret rakentamassa EU:n globaalia tulevaisuutta” (2022), joka on osarahoitettu ulkoministeriön Eurooppa-tiedottamisen valtionavuista.