Venäjä käy edelleen julmaa hyökkäyssotaansa Ukrainassa, ilmastonmuutoksen kiihdyttämät metsäpalot ovat tänäkin kesänä ajaneet tuhansia ihmisiä kodeistaan ja tuhonneet jopa kokonaisia kaupunkeja, ydinaseilla uhkailu jatkuu, keväällä kasattuun hallitukseemme on nimetty avoimen rasistisia ministereitä ja tuloerot suomalaisten välillä kasvavat. Vähemmästäkin ahdistaa tulevaisuus – niin omani, Suomen kuin koko maapallonkin. Monet miettivät, mitä tehdä nyt, kun kuljemme kriisistä kriisiin niin paikallisesti kuin globaalisti. Seuraavassa toimia, joilla olen itse selvinnyt järjissäni jatkuvan kriisien sarjatulituksen alla!
1. Toimi rauhan, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien äänitorvena lähipiirissäsi.
Omat vanhempani eivät koskaan ole olleet kiinnostuneita yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta, pikemminkin päinvastoin. He kuuluvat juuri siihen kansanosaan, joka kerta toisensa jälkeen jättää äänestämättä, mutta kuitenkin jaksaa marmattaa eduskunnan päätöksistä. He eivät usko omiin mahdollisuuksiinsa vaikuttaa. Koinkin hiljattain suoranaista voitonriemua, kun sain äitini Narinkkatorilla raahattua allekirjoittamaan erään rauhantyölle myötämielisen ja ihmisoikeuksista välittävän presidenttiehdokkaan kannattajakortin – pieni askel ihmiskunnalle, suuri loikka mama Pätsille! Seuraava pysäkki onkin sitten äänestyskoppi, jonne ajattelin huhtikuussa taluttaa äidin vaikka kädestä pitäen.
2. Lähde mukaan järjestötoimintaan.
Maassamme tarvitaan nyt vahvaa kansalaisyhteiskuntaa. Kannattaa tutustua esimerkiksi 2250-verkostoon, joka on avoin Nuoret, rauha ja turvallisuus -agendaa Suomessa edistävä joukko järjestöjä sekä yksittäisiä tematiikasta kiinnostuneita aktiiveja. Liityin itse verkoston jäseneksi puolisentoista vuotta sitten. Olen ehtinyt kuukausittaisen kokoustamisen ohella muun muassa osallistua Brysselin opintomatkalle, esitellä 2250-toimintaa Kriisinhallinta NYT -tapahtumassa sekä piipahtaa eduskunnassa verkoston ystävyysryhmän juttusilla. Lisäksi suosittelen WISE Laajan turvallisuuden verkoston vuotuista kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan mentorointiohjelmaa, etenkin jos olet kiinnostunut tekemään rauhantyöstä itsellesi työuran.
Ja aina voi tietysti aktivoitua Sadankomiteassa – maailman menoa ei tarvitse vain sadatella, kun voi myös sadistella.
3. Lahjoita kansalaisjärjestölle.
Hallitus on valitettavasti aikeissa leikata kovalla kädellä kansalaisjärjestöjen rahoituksesta, ja nämä leikkaukset tulevat tuntemaan nahoissaan esimerkiksi rauhanjärjestöt. Ne tulevat siis vapaaehtoisten ohella tarvitsemaan entistä enemmän lahjoituksia voidakseen jatkaa tärkeää työtään paremman maailman puolesta. Jos siis suinkin mahdollista, tee pieni suuri rauhanteko ja tue järjestötyötä kertalahjoituksella tai ryhtymällä kuukausitukijaksi.
4. Osoita mieltä.
Mielenosoituksilla luodaan painetta päättäjiin, joten mitä enemmän porukkaa paikalle saadaan, sen parempi. Osallistuin hiljattain Yhdysvalloista Suomeen muuttaneen puolisoni kanssa tuhansia mielenosoittajia keränneeseen rasisminvastaiseen Nollatoleranssi-mielenosoitukseen. Tämä totesi, että olipa inspiroivaa ja toivoa herättävää nähdä niin monen välittävän ja vieläpä jalkautuvan kaduille sen näyttääkseen. Ei kuulemma ollut hetkeen vastaavaa todistanut. Yhdysvalloissa ollaan monin paikoin niin tottuneita päättäjien rasistisiin ulostuloihin, ettei niihin juuri jakseta reagoida. Ei siis turruta ongelmiin, vaan vaaditaan jatkossakin kovaäänisesti muutosta!
5. Lue (tai kuuntele) kirjoja.
Lukemalla (myös fiktiota!) voit haastaa omaa ajatteluasi tärkeisiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin liittyen ja löytää tuoreita näkökulmia keskustelulle rauhasta. Monille kirjoihin uppoutuminen on myös kaivattua vastapainoa järjestöissä puuhailulle, mielenosoituksille ja muulle sosiaaliselle toiminnalle. Omiin viimeaikaisiin suosikkeihini kuuluvat muun muassa Jason Stanleyn How Fascism Works: The Politics of Us and Them, Samra Habibin We Have Always Been Here: A Queer Muslim Memoir sekä Gil Z. Hochbergin Visual Occupations: Violence and Visibility in a Conflict Zone, joista kukin tahollaan tarkastelee rauhan ja konfliktin kysymyksiä ja antaa takuulla ajateltavaa aiheesta kiinnostuneelle. Kotimaisista uutuuksista puolestaan suosittelen ehdottomasti Sara Al Husainin omakohtaista esikoisteosta Huono tyttö, joka käsittelee naisten alistamista ja vaientamista.
6. Tutki kiinnostavia toimijoita ulkomailla ja lähesty niitä rohkeasti.
Jos Suomesta ei löydy juuri sitä itseäsi kaikkein eniten kiinnostavaa toimintaa, kannattaa suunnata katse ulkomaille. Kokemukseni mukaan etenkin pienissä kansalaisjärjestöissä ollaan yleisesti ottaen iloisia siitä, että heidän asiansa kiinnostavat myös kotimaan ulkopuolella. Usein he myös ottavat mielellään apua vastaan, vaikka sitten vain verkon välityksellä. Itse löysin nopealla haulla järjestön, joka edistää uskontodialogia juutalaisten ja muslimien välillä Israelissa ja Länsirannalla. Pyysin päästä työharjoitteluun sen toimistolle Jerusalemiin – lopputulemana opettavaisin kesä koskaan! Harjoittelun jälkeen tein pitkään vapaaehtoistöitä järjestössä etäyhteyksin. Joitakin vuosia sitten vietin myös pari kuukautta Beirutissa paikallisen rauhanjärjestön harjoittelijana. Suosittelen siis rohkeasti lähestymään kiinnostavia järjestöjä, vaikkei niillä esimerkiksi järjestäytynyttä vapaaehtoistoimintaa tai valmista harjoitteluohjelmaa olisikaan.
7. Huolehdi omasta jaksamisestasi.
Kaikkea ei voi eikä pidäkään tehdä. Pitäydy myös siinä, mikä tuntuu hyvältä ja omalta. Jokaisesta ei tarvitse tulla järjestöjyrää tai aktiivisesti maailman epäkohdista somettavaa mielipidevaikuttajaa. Minä esimerkiksi olen mielenosoituksissa kärppänä paikalla, mutta sosiaalisessa mediassa kantojeni esiintuomista en satunnaisia tiiviitä kommentteja lukuun ottamatta pidä itselleni luontevana. Yhteiskunnallisesti merkityksellisen sisällön sijaan kanaviani hallitsee kissani. Väittäisin hänenkin tekevän tahollaan rauhantyötä antaessaan minun päivittäin rapsuttaa ja pusutella mieleni maailmantuskan kerrostumaa edes vähän ohuemmaksi. Ja sekin on vallan ok.
Kirjoittaja on rauhanaktivisti ja Sadankomitean hallituksen jäsen.
Blogien tekstit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä eivätkä välttämättä edusta Sadankomitean virallista näkemystä.
