Suomen Sadankomitean lausunto Eduskunnalle Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2009 (Valtioneuvoston selonteko VNS 1/2009)
Uusi turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko linjaa turvallisuuspolitiikkaa aina 2010-luvun loppupuolelle saakka. Suomen Sadankomitea pitää myönteisenä sitä, että laajan turvallisuuden näkökulma on lähtökohtana Suomen turvallisuusympäristöä ja uhkia tarkasteltaessa. Tätä tulisi kuitenkin täydentää inhimillisen turvallisuuden näkökulmalla, jolla tarkoitetaan yksilön ja yhteisöjen turvallisuutta erotuksena valtioiden turvallisuudesta. Inhimillisen turvallisuuden käsite asettaa valtiolle kaksi roolia: yksilön suojelun ja voimavaraistamisen. Yksilön ja valtion turvallisuus täydentävät toisiaan – hyvinvoiva yhteiskunta vahvistaa valtion turvallisuutta ja päinvastoin.
Turvallisuuspoliittisten näkökulmien muuttuminen johtuu paljolti viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana tapahtuneesta kehityksestä. Konfliktitilanteissa kiinnitetään yhä enemmän huomiota siviilien asemaan, ihmisoikeuksiin ja kriisinhallintaan perinteisen voimapolitiikan sijaan. Euroopassa konventionaalisen suursodan uhka on väistynyt ja ns. uusia uhkia on eritelty selonteon ensimmäisessä luvussa. Suomen Sadankomitea kiinnitti edellisen selonteon käsittelyn yhteydessä vuonna 2004 huomiota erityisesti siihen, miten uhkiin varautumisessa korostuivat puhtaasti sotilaalliset keinot, vaikka niiden merkitys uusien uhkien torjunnassa on varsin rajallinen. Tämä analyysin ja johtopäätösten ristiriita näkyy nyt käsiteltävässä selonteossa entistä voimakkaammin.
Julkisessa keskustelussa on arvosteltu selontekomenettelyn mielekkyyttä. Turvallisuuspolitiikka on kuitenkin etäällä kansalaisista, päätöksiä tehdään suljettujen ovien takana ja keskeiset asiakirjat eivät ole useinkaan julkisia. Vastaavasti juuri turvallisuuteen liittyvien päätösten avoimuuden pitäisi olla tunnusmerkinomaista demokraattisille valtioille. Suomen Sadankomitea haluaakin kiinnittää huomiota siihen, että selontekomenettelyä kehitettäisiin siten, että se lisää eikä vähennä turvallisuuspolitiikan avoimuutta. Tällä hetkellä selonteon epämääräisyys ja epäselvät muotoilut keskeisissäkin kohdissa on omiaan vähentämään sen arvoa myös päätöksenteon avoimuuden ja aidon kansalaiskeskustelun näkökulmasta.
Uutta selontekoa on syytä kritisoida samoista puutteista kuin edeltäjäänsä. Turvallisuusympäristön muutoksesta ei tehdä niitä johtopäätöksiä, jotka siitä tulisi tehdä vaan maanpuolustusta kehitetään omilla ehdoillaan. Tämä näkyy ennen muuta suhtautumisessa puolustusmenoihin ja asevelvollisuuteen.
Puolustusvoimat on käyttänyt selontekomenettelyä toistuvasti hyväkseen perustellakseen määrärahatarpeitaan eikä uusin selonteko ole tästä poikkeus. Vuoden 2004 selonteossa puolustusmenot sidottiin ensimmäistä kertaa budjettikehykseen, mistä tulisi pitää kiinni. Puolustusmäärärahoissa ei tarvita sen suurempaa ennakoitavuutta kuin muillakaan suuria investointeja sisältävillä hallinnonaloilla ja niistä tulisi päättää normaaleina kehys- tai budjettipäätöksinä. Uudessa selonteossa tavoitellaan jälleen Sadankomitean mielestä kyseenalaista mallia, jossa puolustusmenojen peruslinjat sovittaisiin normaalin talousarviomenettelyn ulkopuolella.
Selonteon viimeisellä tekstisivulla linjataan, että puolustusmenot sidotaan kustannusindeksiin ja vuodesta 2011 alkaen lisätään kahden prosentin vuosittainen korotus. Sadankomitea ei pidä tällaista ratkaisua tarkoituksenmukaisena. Samaan aikaan, kun hallitus hyväksyi selonteon, sosiaaliturvaa uudistavassa Sata-komiteassa linjattiin, että perusturvaan ei saa luoda indeksiin sidottuja menoautomaatteja. On erikoinen arvovalinta, että heikoimmassa asemassa olevien kansalaisten hyvinvointiin vaikuttavien etuuksien korottaminen nähdään liian kalliiksi, mutta puolustusmenojen kohdalla kustannustason nousua jyrkempi automatiikka on mahdollinen, vieläpä heikossa taloustilanteessa.
Huolestuttavaa on myös se, että selonteossa ei pohdita lainkaan toimenpiteitä maailman varustelumenojen hillitsemiseksi. Vuonna 2007 maailmassa käytettiin noin 1300 miljardia dollaria asevarusteluun, mikä on kaksikymmenkertainen määrä maailman yhteenlaskettuun kehitysapuun verrattuna. YK:n turvallisuusneuvosto varoittikin 19.11.2008 kokouksessaan sotilaallisen varustautumisen lisääntymisestä ja kannusti hallituksia kohdentamaan resurssejaan mahdollisimman paljon varustelun sijaan kehityksen edistämiseen, erityisesti köyhyyden poistamiseen ja vuosituhattavoitteiden saavuttamiseen. Millaisiin toimenpiteisiin Suomi on turvallisuusneuvoston kehotuksen johdosta ryhtymässä?
Selonteossa puolustusmenojen korottamista perustellaan puolustusmateriaalin kallistumisella. Käytännössä aseet ovat teknologian kehittyessä kuitenkin aina kallistuneet ja niiden määrää on vastaavasti pyritty vähentämään suorituskyvyn kasvaessa. Tämä kehitys on kansainvälistä ja pitkällä aikavälillä havaittavissa kaikissa aselajeissa. Jos selonteon malli toteutuu, se tarkoittaa Suomen puolustusmenojen kaksinkertaistumista kerran vuosikymmenessä. Mikäli muut maailman maat seuraavat Suomen esimerkkiä, sillä olisi kohtalokkaat taloudelliset, ekologiset ja inhimillistä turvallisuutta heikentävät seuraukset globaalilla tasolla. Asevarustelu ei lisää kansalaisten hyvinvointia millään tavalla – se päinvastoin köyhdyttää yhteisöjä ja ohjaa resursseja pois hyvinvoinnin kehittämisestä.
Puolustusmenojen suhteettomien lisäystoiveiden lisäksi Sadankomitea katsoo, että selonteon linja asevelvollisuuden kehittämisessä on erittäin konservatiivinen. Euroopan unionin 27 jäsenvaltiosta 19 on perustanut ammattiarmeijan, valikoiva tai suppea asevelvollisuus on viidellä ja laaja asevelvollisuus vain kolmella – Suomella, Kreikalla ja Kyproksella. Suomessa yhä noin 80 % miesikäluokasta määrätään varusmiespalvelukseen.
Laaja asevelvollisuus on historiallinen ilmiö, joka sai alkunsa Ranskan vallankumouksesta 1790-luvulla. Se alkoi rakoilla sodankäynnin teknistyessä ja Iso-Britannia poisti asevelvollisuuden ensimmäisenä vuonna 1961. Asevelvollisuuden alasajoon on johtanut se uhkakuvien muutos, jota uudessa selonteossa myös kuvataan. Kylmän sodan jälkeen ylisuuret asevoimat on koettu tarpeettomiksi ja niiden kouluttaminen, varustaminen ja ylläpitäminen on kallista. Asevelvollisuus on myös menettänyt hyväksyttävyyttään: viholliskuvien heikentyessä ja Euroopan yhdentyessä kansalaisten on yhä vaikeampi kokea asepalvelusta mielekkääksi elämänvaiheeksi. Suomessa tämä näkyy muun muassa siinä, miten yhä useampi keskeyttää asepalveluksen.
Laaja asevelvollisuus aiheuttaa merkittäviä kansantaloudellisia kustannuksia, jotka eivät tule ilmi kun asiaa tarkastellaan valtiontalouden suppeasta näkökulmasta. Kustannukset lankeavat ensisijaisesti varusmiehen ja hänen perheensä maksettavaksi. Kun asevelvollisuus viivyttää opintoja ja vähentää taloudellisesti tuottavia työvuosia, syntyy juuri sitä yhteiskunnallista vajaatehokkuutta, josta hallitus oli huolissaan helmikuun politiikkariihessään. Kansantaloustieteen professori Panu Poutvaara on kiinnittänyt tutkimuksissaan huomiota siihen, miten asevelvollisuudesta luopuminen pidentäisi työuria, antaisi miehille paremmat mahdollisuudet tehdä omaa osaamistaan vastaavia töitä ja sitä kautta kasvattaisi myös verotuloja.
Argumentit laajan asevelvollisuuden puolesta eivät perustu siihen toimintaympäristön kuvaukseen, joka on luettavissa uudesta selonteosta. Maan laaja pinta-ala ei edellytä mittavaa reserviä, koska nykyaikaisessa sodankäynnissä yhä harvemmin tavoitellaan maa-alueiden hallintaa. Laajasta asevelvollisuudesta luopuminen ei liioin merkitse sotilaiden koulutustason laskua. Suppean asevelvollisuuden maissa, kuten muissa Pohjoismaissa, asepalveluksen valikoivuuden avulla päinvastoin turvataan se, että koulutukseen valitaan sotilasuralle lahjakkaimmat ja motivoituneet henkilöt. Tällaisessa mallissa asevelvollisuus säilyy lainsäädännön tasolla, mutta varusmieskoulutukseen otetaan rajattu määrä koulutettavia, joille voidaan myös maksaa pientä palkkaa. Turvallisuusympäristön ja aseteknologian muuttuessa tai ikäluokkien koon vaihdellessa koulutettavien määrää voidaan myös tarpeen mukaan muuttaa.
Selontekoon on kirjattu, että asevelvollisuuden yhteiskunnallisten vaikutusten selvittämistä jatketaan. Suomen Sadankomitea katsoo, että tämän lisäksi tulisi selvittää myös suppean asevelvollisuuden toteuttamismahdollisuuksia. Suomessa on aiemmin vertailtu nykyjärjestelmää tarkoitushakuisesti huomattavan laajaan palkka-armeijaan ja jätetty muiden Pohjoismaiden mallit huomioimatta. Sadankomitea katsoo, että myös Suomen puolustus olisi järjestettävissä kouluttamalla vain 10-20 % miesikäluokasta. Järjestelmää täydentäisivät sopimussotilaat ja vaativista asejärjestelmistä vastaavat palkkasotilaat ja myös kertausharjoituksia olisi mahdollista järjestää suppeammalle, alle 100.000 miehen reserville. Nykyinen asevelvollisuusjärjestelmä estää puolustusvoimien tarkoituksenmukaisen kehittämisen ja tekee armeijasta kansainvälisesti kummallisen paperitiikerin, jonka ylläpitäminen vaatii kohtuuttomia kustannuksia.
Lisäksi Sadankomitea haluaa kiinnittää huomiota muutamiin yksittäisiin selonteon kohtiin.
Selonteon kohuttu Nato-lauseke on epäselvä ja kömpelö. Jos selonteossa katsotaan, että on olemassa jatkossakin vahvoja perusteita harkita Suomen Nato-jäsenyyttä, Sadankomitean näkökulmasta on olemassa myös perusteita ajatella toisin. Selontekoon on harhaanjohtavasti kirjattu lähes yksinomaan sotilasliiton jäsenyyttä puoltavia argumentteja. Siellä ei käsitellä esimerkiksi mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksia Suomen Venäjä-suhteeseen tai niitä ongelmia, joita Suomen sitoutuminen sotilasliiton ydinasedoktriiniin aiheuttaisivat. Tällaisten tekijöiden yksisilmäinen sivuuttaminen ovat omiaan vähentämään selonteon arvoa. Vuonna 1997 alkaneeseen Nato-keskusteluun ei ole vuosikausiin tullut yhtään uutta argumenttia eikä uuden selonteon muotoilut ole tässä suhteessa mikään poikkeus. Sadankomitea katsoo suomalaisten enemmistön tavoin, että Suomen ei pidä liittoutua sotilaallisesti.
Aserajoitusten osalta puolustusvoimat on menetellyt vastuuttomasti hankkiessaan rypäleaseita samaan aikaan, kun niiden kieltämiseen tähtäävä sopimusprosessi on ollut käynnissä. Suomen tulisi allekirjoittaa ns. Oslon sopimus ja siirtyä toimintavarmuudeltaan luotettaviin ammustyyppeihin. Lisäksi Sadankomitea katsoo, että henkilömiinat kieltävän Ottawan sopimuksen allekirjoittamista tulisi kiirehtiä. Suomen systemaattinen jättäytyminen keskeisten asevalvontasopimusten ulkopuolelle on omiaan heikentämään Suomen kansainvälistä mainetta.
Suomi on Euroopan unionin jäsen ja selonteossa nojataan monissa kysymyksissä eurooppalaiseen yhteistyöhön. Suomen Sadankomitea katsoo, että yhteistyö eurooppalaisella tasolla on erittäin tärkeää uusien uhkien ja globalisaation hallinnan takia. Sadankomitean lähtökohtana on ollut, että EU:sta ei pidä rakentaa sotilaallista toimijaa vaan EU:n perinteisiä vahvuusalueita ja keinoja, taloudellisia ja poliittisia, on kehitettävä edelleen.
Selonteossa otetaan myönteinen kanta siviilikriisinhallinnan kehittämiseen. Sadankomitea on ollut aktiivisesti tuomassa siviilikriisinhallinnan käsitettä, ajattelua ja toimintatapaa Suomeen ja työ on edennyt suotuisasti ulkoasiainvaliokunnan vuosien saatossa antamalla ennakkoluulottomalla tuella. Linjaus siviilikriisinhallinnan henkilöstön ja määrärahojen lisäämisestä on Sadankomitean näkökulmasta selonteon harvoja edistysaskeleita. Kriisien ennaltaehkäisy ja siviilikriisinhallinta ovat kestävintä ja edullisinta kriisinhallintaa niin humanitaarisilla, sosiaalisilla, ekologisilla kuin taloudellisillakin kriteereillä mitattuna.
Rauhanasemalla 10.3.2009
Suomen Sadankomitea ry
Kalle Kallio
puheenjohtaja
Eekku Aromaa
pääsihteeri
