Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle
Asia: VNS 6/2016 vp
Valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko
Yleistä selonteosta
Nimensä mukaisesti selonteon pitäisi käsitellä sekä ulko- että turvallisuuspolitiikkaa, mutta turvallisuuspolitiikka painottuu vahvemmin ulkopolitiikan kustannuksella.
Selonteon yksi kantava lähtökohta on Euroopan ja Suomen turvallisuustilanteen heikkeneminen muun muassa Ukrainan sodan ja Euroopan maihin suuntautuneen pakolaisuuden johdosta. Sadankomitean mielestä tarvittaisiin kuitenkin selontekoa laaja-alaisempaa arviota turvallisuustilanteen heikentymisen syistä sekä niiden perusteella muotoiltua johdonmukaista eri politiikkalohkot kattavaa linjausta.
Valtioneuvosto on kuitenkin valinnut toisenlaisen lähestymistavan. Nato-selvityksen jälkeen se antoi sisäisen turvallisuuden selonteon ja nyt käsiteltävänä olevaa ulko- ja turvallisuuspoliittista selontekoa seuraa vielä myöhemmin syksyllä puolustuspoliittinen selonteko. Vaikka selontekoja on valmisteltu koordinoidusti, on suuri vaara, että eri selontekojen pohjalta ei kyetä muodostamaan johdonmukaista toimintalinjaa sekä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan että sisäisen turvallisuuden vahvistamiseksi.
Selonteon tilannekuva vinoutunut
"Tietoa toimintaympäristön muuttujista ja niistä syntyvistä mahdollisuuksista ja uhista on hankittava ja analysoitava jatkuvasti", todetaan selonteon ulko- ja turvallisuuspoliittista toimintaympäristöä käsittelevässä osiossa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei tätä sinänsä oikeaa periaatetta ole noudatettu selonteon tilannekuvaa rakennettaessa. Osiossa nimetään sinänsä oikeita tekijöitä, kuten ilmastonmuutos, väestönkasvu, kaupungistuminen, köyhyys ja luonnonvarojen ehtyminen. Selonteosta kuitenkin puuttuu arviointi siitä, mitä tulisi tehdä silloinkin, kun tilannekuvan analyysi on relevantti.
Esimerkiksi sosiaalisen median merkityksen selonteko hahmottaa järkevästi ja toteaa, että sen avulla voidaan muun muassa luoda rajat ylittäviä yhteisöjä, järjestää kampanjoita, seurata vaaliprosesseja, kerätä rahaa ja vaikuttaa vallanpitäjiin. Mikä jää puuttumaan on arvio siitä, kuinka Suomi voisi esimerkiksi kehitysyhteistyössä tukea sosiaalisen median avulla toteutettuja vaalitarkkailuja tai rauhanvälitysprojekteja.
Aasian kehityksen arviointi ei näytä painottuvan myöskään valtioneuvoston tutkimus- ja selvitystyössä. Tänä vuonna julkaistun Venäjä-selvityksen jatkoksi on ensi vuonna tulossa Yhdysvaltoja käsittelevä selvitys. Mutta missä viipyvät erityisesti Kiinaa ja Intiaa käsittelevät selvitykset sekä myös selvitykset Brasiliasta ja Etelä-Afrikasta?
Tilannekuvauksessa sivuutetaan myös nationalismin nousu Euroopassa ja sen vaikutukset sekä maiden sisäpolitiikkaan että Euroopan unioniin. Ääriesimerkki nationalismin nousun seurauksista on Unkari, jossa muun muassa oikeuslaitoksen riippumattomuus ja lehdistönvapaus ovat vaarantuneet. EU:ssa puolestaan jäsenmaiden sisäpoliittiset asetelmat heijastuvat unionin päätöksentekoon ja jäsenvaltiot pyrkivät pikemminkin ajamaan omia kansallisia etujaan unionin yhteisen edun sijaan. Mikäli kehitys jatkuu, EU:sta tulee jäsenvaltioiden välisen nollasummapelin pelikenttä, mikä heikentää merkittävästi unionin kansainvälistä vaikutusvaltaa ja -mahdollisuuksia.
Toimintaympäristön kuvaus päättyy kolmeen kysymykseen, jotka määrittävät, kuinka Suomi vahvistaa omaa turvallisuuttaan. Selonteon kysymykset ovat:
- Miten vaikuttaa arvaamattoman toimintaympäristön kehitykseen?
- Miten syventää yhteistyötä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa?
- Miten varautua vastaamaan maailmanlaajuisten kehityskulkujen uhkiin ja toisaalta hyödyntämään kehityskulkujen mahdollisuuksia?
Kysymykset ovat relevantteja, mutta selonteon niihin antamat vastaukset ovat pääsääntöisesti niin yleisiä, etteivät ne selkeästi kerro, mitä Suomi aikoo tehdä. Selonteossa usein toistetaan, että Suomi esimerkiksi toimii, kehittää, edistää, jatkaa, vahvistaa tai haluaa jotakin, mutta epäselväksi jää, mitä Suomi missäkin yhteydessä tarkoittaa. Asiayhteydestä riippuen Suomi voidaan ymmärtää valtiona, valtion viranomaisena, viranomaisten ja kansalaisyhteiskunnan toimijoiden yhteistyönä, viranomaisten ja yritysten yhteistyönä tai Suomen politiikkana kansainvälisissä järjestöissä.
Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan päämäärä
Ulko- ja turvallisuuspolitiikan päämääräksi selonteossa asetetaan Suomen kansainvälisen aseman vahvistaminen, itsenäisyyden ja alueellisen koskemattomuuden turvaaminen, kansalaisten turvallisuuden ja hyvinvoinnin parantaminen sekä yhteiskunnan toimivuuden ylläpito. Lisäksi todetaan, että "Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeisenä tavoitteena on välttää joutumasta sotilaalliseen konfliktiin".
Vaikka päämäärää kuvaavan osion toisessa kappaleessa todetaan, että Suomi "harjoittaa aktiivista kahdenvälistä ja monenkeskistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa" sekä "edistää keskinäisriippuvuuksien maailmassa kansainvälistä vakautta, rauhaa, demokratiaa, ihmisoikeuksia, oikeusvaltioperiaatetta ja tasa-arvoa", selonteon päämääräasettelu edustaa kuitenkin vanhakantaista turvallisuuspoliittista ajattelua. Sille on leimallista alueellisen koskemattomuuden korostaminen ja kansallisen identiteetin rakentaminen ulkoisten uhkien varaan sekä niiden kautta.
Elämme keskinäisriippuvuuksien maailmassa, jossa kansalliset rajat ovat monella tapaa menettäneet merkitystään. Esimerkiksi tietoliikenteen toimivuus yli kansallisten rajojen on yhteiskunnan toimivuuden kannalta elintärkeää varsinkin Suomen kaltaiselle pienelle maalle, jonka kansantaloudelle vienti on elintärkeä ja jonka pankki- ja rahoituslaitoksista merkittävä osa on ulkomaalaisomistuksessa.
Sadankomitean mielestä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan päämääränä tulisi ensisijaisesti olla kansainvälisen vakauden ja rauhan säilyttäminen ja sitä kautta Suomen itsenäisyyden ja alueellisen koskemattomuuden takaaminen.
Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoitteet
Selonteossa asetetaan 15 painopistealuetta ja tavoitetta Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikalle. Painopiste- ja tavoiteasettelu on varsin kattava, mutta niiden joukosta kuitenkin puuttuu toiminta ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia vastaan, yksi YK:n Agenda 2030 tavoitteista, joihin Suomikin on sitoutunut. Ilmastonmuutoksella on myös merkittävä turvallisuuspoliittinen ulottuvuus, mistä syystä sen nostaminen omaksi painopistealueeksi olisi ollut perusteltu sen sijaan, että siihen viitataan eri yhteyksissä selontekoa.
Ongelmallista sen sijaan on, ettei selonteossa oteta kantaa siihen, millaisia ratkaisuja Suomi haluaa tukea esimerkiksi Eurooppaan suuntautuvassa maahanmuutossa, unionin yhtenäisyyden vahvistamisessa, EU:n sisäisen demokratian tai rahaliiton kehittämisessä. Kaikilla näillä on paitsi ulko- myös turvallisuuspoliittinen ulottuvuus.
Selonteossa sivuutetaan kokonaan se, että Suomi toimii EU:n puheenjohtajana vuoden 2019 loppupuolella, vaikka selonteon aikajänne määritellään ulottuvaksi 2020-luvun puoliväliin. Koska Suomen puheenjohtajuuskausi alkaa runsaan kahden kuukauden kuluttua vuoden 2019 eduskuntavaaleista, vaalien jälkeen toimikautensa aloittava hallitus ei ehdi valmistella puheenjohtajuuskauden agendaa. Valmisteluvastuu jää pakostakin istuvalle hallitukselle, mistä syystä puheenjohtajuuskauden parlamentaarista valmistelua ja sitä tukevaa kansalaiskeskustelua tarvittaisiin jo nyt ja selonteko olisi luonteva väline keskustelulle.
Selkeillä unionin kehittämisavauksilla Suomi voisi sekä nostaa omaa ulkopoliittista profiiliaan että osoittaa olevansa selonteossa mainittu "aktiivinen, käytännönläheinen ja ratkaisuhakuinen jäsenvaltio". Mikäli määritelmä on tarkoitettu vakavasti otettavaksi, olisi paikallaan myös kertoa, millaisia käytännönläheisiä ratkaisuja Suomi unionin jäsenvaltiona aikoo esittää.
Ainoa EU:n politiikkalohko, josta selonteko esittää sisällöllisiä tavoitteita on unionin yhteinen puolustus. Selonteon mukaan unionin tulisi muun muassa tukea jäsenmaiden puolustuskyvyn kehittämistä, huoltovarmuusjärjestelyjä syventämällä mahdollistaa jäsenmaiden väliset puolustusmateriaalitoimitukset kaikissa oloissa, tiivistää puolustusyhteistyötä sekä kehittää yhteistyötä Naton kanssa.
Britannian kansanäänestyksen johdosta EU:n yhteisen puolustuksen kehittäminen on arvioitava uudelleen, eikä selonteko tunnetuista aikataulusyistä johtuen anna vastauksia Suomen tavoitteista. Sadankomitean mielestä eduskunnan tulisi selonteon valiokuntakäsittelyssä täsmentää Suomen tavoitteita tältä osin.
Tämän jälkeen selonteossa todetaan, että "Suomi pitää yllä mahdollisuutta hakea jäsenyyttä Natossa seuraten tarkasti turvallisuusympäristönsä muutosta".
Ilmiselvästi hallituksen tavoitteena on nivoa Suomen puolustus niin tiiviisti Naton kanssa yhteensopivaksi kuin se laajennetun kumppanuusyhteistyön puitteissa on mahdollista ja sitä kautta liudentaa Suomen muodollinen jäsenyys veteen piirretyksi viivaksi.
Kansainvälistä sääntöpohjaista järjestelmää on vaikea vahvistaa sellaisella politiikalla, jonka tavoitteena on tinkiminen Suomea sitovien kansainvälisten sopimusten velvoitteista.
Kehitysyhteistyön rahoituksen leikkaus sopii huonosti myös selonteon tavoitteeseen vähentää Suomeen ja Eurooppaan suuntautuvan muuttoliikkeen perussyitä. Tavoite on perusteltu, mutta esitetyt keinot, erityisesti sotilaallinen ja siviilikriisinhallinta, eivät ole sopusoinnussa käytettävissä oleviin resursseihin. Punaisen Ristin arvion mukaan siviilikriisinhallinnan kustannukset ovat noin kymmenkertaiset ja sotilaallisen noin satakertaiset verrattuna kehitysyhteistyön kustannuksiin.
"Rauhanvälitys ja dialogit ovat Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan vahvistuva painopiste", selonteossa todetaan. Vahvistumista on kuitenkin vaikea havaita esimerkiksi hallituksen vuoden 2017 talousarvioesityksestä, sillä kriisinhallintajoukkojen määräraha supistuu 17 prosenttia ja siviilikriisinhallinnan rahoitus supistuu 23 prosenttia vuoteen 2016 verrattuna.
Myöskään selonteossa todettu kansainvälisten toimijoiden, erityisesti EU:n ja YK:n, rauhanvälityskyvyn vahvistaminen ei näy ensi vuoden talousarvioesityksessä. Monenkeskisen kehitysyhteistyön määrärahat tosin kasvavat, mutta niiden käyttösuunnitelman mukaan Suomi rahoittaa muun muassa "Maailmanpankkiryhmää, YK:n väestörahastoa (UNFPA), Afrikan kehityspankkiryhmää, YK:n lastenrahastoa (UNICEF) ja YK:n tasa-arvojärjestöä (UN Women)". Merkittävin osa monenkeskisen kehitysyhteistyön rahoituksesta kohdentuu talousarvioesityksen mukaan Maailmanpankkiryhmän ja alueellisten kehityspankkien rahoittamiseen.
Paras tapa vahvistaa yhteiskuntamme kriisinsietokykyä on ylläpitää yhteiskunnan demokraattisia rakenteita, kansalaisoikeuksia, sananvapautta ja ihmisoikeuksia sekä samalla vahvistaa kansainvälistä vakautta, rauhantilaa ja kansainvälisten sopimusten sitovuutta.
