Sadankomitea antoi 17.8.2018 puolustusministeriölle lausunnon Jehovan todistajien asevelvollisuudesta vapauttamista koskevaa lainsäädäntöä arvioineen työryhmän mietinnöstä. Lausunto on luettavissa kokonaisuudessaan alla.
***
Yhdenvertaisuuden toteutumisen kannalta on perusteltua, että Jehovan todistajille poikkeuslailla (645/1985) myönnetty erivapaus asevelvollisuuden suorittamisesta poistetaan, koska voimassa oleva käytäntö on asettanut yhden uskonnollisen vakaumuksen eri asemaan kuin muut asevelvollisuuteen kielteisesti suhtautuvat vakaumukset.
Yhtä lailla perusteltua on päästä eroon siitä virheellisestä käsityksestä, että uskonnolliseen tai muuhun vastaavaan ryhmään kuuluminen automaattisesti merkitsisi sellaisen vakaumuksen olemassaoloa, joka estäisi asepalveluksen suorittaminen. Vakaumuksen olemassaololla tai sen syvyydellä ja johonkin yhteisöön kuulumisella ei ole mitään välitöntä syy-yhteyttä.
Perustuslain 127§ toisessa momentissa todetaan: ”Oikeudesta saada vakaumuksen perusteella vapautus osallistumisesta sotilaalliseen maanpuolustukseen säädetään lailla.” Perustuslaissa siis vapautuksen saaminen sotilaallisesta maanpuolustuksesta nähdään vakaumukseen perustuvana oikeutena. Perustuslaissa sen esityöt mukaan luettuna vakaumusta ei rajata millään tavoin, joten tästäkin syystä on perusteltua poistaa tietyn uskonnollisen ryhmän jäsenyyteen perustuva poikkeusmenettely.
Puolustusministeriön työryhmä esittää kuitenkin ratkaisua, joka ainoastaan poistaa Jehovan todistajien erityiskohtelun, mutta ei millään tavoin puutu itse perusongelmaan, eli asevelvollisuuteen ja kieltäytymisoikeuteen. Työryhmän mietinnössä kyllä pohditaan, voisiko perustuslain 127§ säädetty maanpuolustusvelvollisuus ymmärtää myös muulla tavoin kuin asevelvollisuutena, mutta pohdinta jää vain kysymyksen esittämisen tasolle.
Kieltäytymisoikeuden kannalta mietinnön johtopäätös on nurinkurinen, koska se lisää aseellisesta palveluksesta kieltäytyvien määrää ja jatkaa heidän rankaisemistaan. Kuten Aseistakieltäytyjäliitto omassa lausunnossaan toteaa, ”oikeus kieltäytyä aseista katsotaan kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen perusteella ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapauden hyväksyttäväksi käyttämiseksi”. Näin ollen on epäloogista, että mietinnössä ehdotetaan vain Jehovan todistajien erivapauden poistamista, eikä sitä, kuinka Suomen perustuslaissa ja Suomea sitovissa kansainvälisissä ihmsoikeussopimuksissa määritelty aseistakieltäytymisoikeus voitaisiin toteuttaa yhdenvertaisesti.
Kestävä ratkaisu voidaan toteuttaa ainoastaan siten, että luovutaan yleisestä asevelvollisuudesta. Tällöin poistuu tarve myöntää vakaumukseen perustuva vapautus sotilaallisesta maanpuolustuksesta. Astetta ongelmallisempi, mutta työryhmän esittämää ratkaisua parempi vaihtoehto on se, että kaikille asevelvollisille taataan oikeus vakaumuksen perusteella kieltäytyä sotilaallisesta maanpuolustuksesta.
Vaikka edellisessä kappaleessa esitetty jälkimmäinen ratkaisu on parempi kuin työryhmän esittämä, se ottaa huomioon ainoastaan sotilaallisesta maanpuolustuksesta kieltäytyvien vakaumuksen. Aseistakieltäytyjistä osa on jo pitkään kieltäytynyt sekä aseellisesta että siviilipalveluksesta. He katsovat siviilipalveluksen osaksi militaristista järjestelmää, koska kyse on aseellista palvelua korvaavasta palvelusta, jonka suorittaminen katsotaan asevelvollisuuden suorittamiseksi. Tätä käsitystä tukee siviilipalveluslain 1§ 1 momentti, jonka mukaan kyse on ”maanpuolustusvelvollisuuteen perustuvasta siviilipalvelusvelvollisuudesta”.
Edellä mainittu ongelma säilyisi siinäkin tapauksessa, että siviilipalveluksen sijasta olisi jokin toinen korvaava palvelusvaihtoehto. Mikäli asepalvelusta korvaava vaihtoehtoinen palvelus kytkettäisiin selkeämmin kokonaisturvallisuuden ylläpitämiseen tai kriiseihin varautumiseen, johon mietinnössä viitataan, se vain lisäsi totaalikieltäytyjien ja mielipidevankien määrää, mikäli totaalikieltäytymisestä tuomittaisiin jatkossakin vapausrangaistuksiin.
Työryhmän mietinnössä on esitetty huoli siitä, että täysin rajoittamaton henkilökohtaiseen vakaumukseen perustuva vapautus sotilaallisesta maanpuolustusvelvollisuudesta ”aiheuttaisi huomattavan riskin suomalaiselle yleiseen asevelvollisuuteen perustuvalle puolustusjärjestelmälle”. Tässä yhteydessä mietinnössä viitataan vuoden 2017 valtioneuvoston puolustuspoliittiseen selonteon linjaukseen nostaa sodanaikaisen reservin koko 280 000 sotilaaseen.
Mietinnössä esitetty huoli asevelvollisuuteen perustuvalle puolustusjärjestelmälle aiheutuvasta riskistä on kuitenkin täysin epäolennainen työryhmän tehtävän kannalta. Sodanaikaisen reservin kasvattaminen oli täysin perusteeton toimenpide, eikä ehdotus tullut puolustusvoimista vaan puolustusministeriltä ja hänen esikunnaltaan.
Tältä osin työryhmä myös implisiittisesti olettaa, että asevelvollisuus ja sen suorittaminen säilyy samankaltaisena velvollisuutena, mitä se tällä hetkellä on ja on aikaisempien vuosikymmenten aikana ollut.
Tarpeettomista perinteistä kiinni pitämisen sijaan puolustusvoimien kannattaisi ennemminkin pohtia sitä, kuinka aseellisesta palveluksesta voidaan tehdä niin kiinnostava, että sinne hakeudutaan vapaaehtoisesti. Tällaiseen pohdintaan puolustusvoimilla on täysi vapaus ja oikeus. Se olisi myös puolustusvoimien tulevaisuuden kannalta järkevämpää kuin itseisarvoinen kiinnittyminen yleiseen asevelvollisuuteen, joka kaiken lisäksi ei sitä edes ole.
Suomen Sadankomitea esittää, että työryhmän valmistelemaa hallituksen esitystä ei anneta eduskunnalle, koska lakiesitys poistaisi vain Jehovan todistajien yhdenvertaisuuden vastaisen erityiskohtelun, mutta jättäisi muut asevelvollisuuteen ja vakaumusten kunnioittamiseen liittyvät ongelmat ennalleen tai jopa kärjistäisi niitä.
Hallituksen esityksen antamisen sijaan Suomen Sadankomitea suosittaa, että hallitus asettaisi laajapohjaisen työryhmän, jonka tehtävänä olisi:
- määritellä uusi sotilaallista maanpuolustusta laajempi tulkinta perustuslain 127§ säädetylle velvollisuudella osallistua isänmaan puolustukseen tai avustaa siinä;
- laatia lakiesitys, jolla säädettäisiin perustuslain 127§ toisen momentin tarkoittamasta oikeudesta saada vakaumuksen perusteella vapautus osallistumisesta sotilaalliseen maanpuolustukseen tai sitä korvaavaan palvelukseen.
