Ruuhkainen vaalikevät on takana ja Suomi on saanut uuden hallituksen, joka on jo ehtinyt saada lempinimen Enid Blytonin Viisikko-kirjasarjan mukaan. Siinä missä Blytonin viisikko seikkaili vuosien kuluessa erilaisissa haasteissa, ei Antti Rinteen johtama viisikko pääse yhtään helpommalla.
Heinäkuun alussa alkavan Suomen EU-puheenjohtajuuskauden aikana on määritettävä Euroopan unionin suuntaa seuraavalle viidelle vuodelle. Näin sadankomitealaisena olisi mieluisaa kuulla muutama erilainen tarina EU-puheenjohtajuuskaudesta.
Viisikko rakentaa rauhaa
Maailma ei ole valmis, mutta maailmaa voidaan korjata. Antti Rinteen johtaman viisikkohallituksen arvot huomioiden EU-puheenjohtajuuskaudella on täysin mahdollista tuoda esille vasemmiston solidaarisuuden ajatus, Santeri Alkion pasifismi sekä sosiaaliliberaalien puolueiden (vihreät, RKP) oikeudenmukaisuuden periaate. Sadankomitean toive viisikolle on, että tulevaisuuden Euroopan unionissa konfliktien ehkäiseminen ja torjuminen sekä kehitysyhteistyö nostetaan korkeammalle Euroopan unionin tavoitteissa.
Konflikteja ehkäistään sisäisesti Euroopan sosiaalirahaston hankkeilla sekä Erasmus+-ohjelmalla. Kehitysyhteistyössä tulisi panostaa erityisesti Afrikkaan, rauhanneuvotteluihin, yhteiskuntarakenteiden kehittämiseen sekä naisten ja tyttöjen kouluttamiseen. Kuten viisikkomme varmasti ymmärtää, on EU rauhanprojekti ja tuonut Eurooppaan pitkäaikaisimman rauhantilan. Tämän arvon toteuttaminen on tärkeää myös Euroopan alueen ulkopuolisessa toiminnassa.
Viisikko torjuu robottiaseet
Monissa skenaarioissa tekoäly uhkaa hallita maailmaa ja luoda työttömyyttä, kun koneet hoitavat aiemmat ihmiste tehtävät. Kaikki pessimistiset skenaariot eivät välttämättä toteudu, mutta autonomisten aseiden uhka on todellinen. Robottiaseet voisivat tehdä päätöksiä voimankäytöstä itsenäisesti ilman ihmisen väliintuloa. Tämä on eettinen kysymys, jonka äärellä toivon viisikon tekevän työtä, ja kehityssuunta, joka tulee torjua. Jokaisella sodalla ja konfliktilla on vastuuhenkilönsä ja -tahonsa, mutta autonomisten aseiden uhkana on vastuun ja oikeutuksen kadotus.
Viisikko Euroopan ilmastotalkoissa
Viisikolle viimeisin ja hartain toive on konkreettisten ilmastotalkoiden aloittaminen Euroopan unionissa. Ilmastonmuutoksen hillitseminen on konfliktien ehkäisemistä. Ilmastonlämpenemisen torjunta on myös parasta sosiaalipolitiikkaa, sillä ihmisten mahdollisuus elää omalla kotiseudullaan ei aiheuta joukkopakoa paremman elämän toivossa muihin maihin. Ilmastonmuutos on maapallomme suurin haaste ja sen ratkaisemiseksi tarvitsemme jokaisen EU:n jäsenvaltion panosta.
Viisautta siis seikkailuihin, parahin Viisikko.