Tampere Peace Day 2.12.2024 Sadankomitean rauhanpalkinnon jakotilaisuus, kiitospuhe
RAKKAAT IHMISET DEAR HUMAN BEINGS!
Me, Rauhan Isoäidit olemme liikuttuneita, iloisia, kiitollisia ja ylpeitä tästä palkinnosta!
Se osoittaa, että kansalaistoiminta on tärkeää ja sillä on yhteiskunnallista merkitystä. Tunnustus kannustaa muitakin toimimaan rauhan aatteen puolesta. Uskomme, että joukkomme kasvaa päivä päivältä.
Ennen kaikkea se kannustaa meitä Rauhan Isoäitejä jatkamaan rauhantyötä ja yhteisöllisyyden edistämistä. Se luo rohkeutta ja uskoa rauhantyön tärkeyteen – varsinkin tässä fasismin, diktatuurien ja trumpismin nousuhuumassa.
Jokapäiväinen, pienimuotinenkin rauhan viestien eteenpäin vieminen kertoo sitoutumisestamme väkivallattomuuden vaihtoehtoihin niin arjessa kuin globaalisti. Sodan ja ilmastokriisin vastustaminen, ihmisoikeuksien ja elämän suojeleminen ylläpitää toivoa.
Olemme saaneet hyvää palautetta toiminnastamme. Yksi aktiiveistamme kommentoi mukaan tuloaan: ”Minä lähdin mukaan nimenomaan, koska tunsin tarvetta tehdä jotain. Ja nimenomaan työ rauhan puolesta tuntui erityisen tärkeältä kaiken sen nousevan sotauhon keskellä.” Valitettavasti uho vaan lisääntyy ja laajenee.
Toimintamme alkoi 2.9.2022 kokoontumisesta. Pohdimme arvojamme, maan ja maailman tilaa ja sitä mitä haluamme vastustaa ja mitä vahvistaa. Koimme turhautumista siitä, että yhteiskuntamme ohittaa iäkkäämmät ihmiset, varsinkin naiset. Puhuimme siitä, kuinka meillä pitkän elämänkokemuksemme kautta on paljon annettavaa.
Päätimme toimia! Maailman tilanne kannusti meitä ja synnytti voimaannuttavaa tekemistä. ”Ei ku rauhankulkueeseen!” Ja nuorten lisäksi suuri joukko ikäpolveamme liittyi heti mukaan. Tiesimme olevamme tärkeällä asialla.
Toimintamme perusajatuksena on Äiti Maa elämän synnyttäjänä, ylläpitäjänä, suojelijana. Emme viittaa biologiaan ryhmämme nimellä. Olemme ylisukupolvisia, ylisukupuolisia, ylikansallisia aktiiveja.
Uskomme 3 % -teorian toimivuuteen ja siihen, että toistamisesta jää aina jotakin mieleen. Rauha on tie.
Kiitämme suuresti Saimaan Kameraseuraa loistavasta yhteistyöstä erityisesti Minun rauhani rajoilla valokuvanäyttelyn ja oheisohjelman toteutuksessa. Osa näyttelystä kiertää edelleen Etelä-Karjalan kirjastoissa.
Koemme palkinnon rohkaisevana varsinkin juuri nyt, kun rauha tuntuu olevan miltei kirosana ja valtiovaltakin on lopettanut rauhantyön rahoituksen. Palkinnolla on myös suuri merkitys meille jokaiselle henkilökohtaisesti.
Palkitsemisessa on mielestämme myös kysymys naisten, kaikkien, vanhempienkin arvostuksesta ja mahdollisuuksista olla elämän suojelijoina.
”It will be a great day when our schools get all the money they need and the air force has to hold a bake sale to buy a bomber.”
”There is nothing more dangerous than someone who wants to make the world a better place.”
Minna Canthia siteeraten: ” Kautta historian totuus ja rakkaus ovat aina voittaneet.”
Tähän uskoen, vielä kerran suuret kiitoksemme!