Paperiton on sellainen henkilö, joka elää maassa vailla laillista oleskeluoikeutta. Näiden ihmisten määrä on alkanut Suomessa kasvaa: nyt heitä on satoja, mutta tulevaisuudessa todennäköisesti tuhansia. Paperittomilla ei ole laillista oleskeluoikeutta, joten heillä ei myöskään ole asuntoa, mahdollisuutta terveydenhuoltoon, työhön, koulutukseen tai edes ruokaan.
Paperittomien määrän kasvu on seurausta Suomen kiristyneestä turvapaikkapolitiikasta. Kielteisten turvapaikkapäätösten määrä alkoi kasvaa, kun kansainvälisen suojelun edellytyksiä tiukennettiin ja humanitaarinen suojelu poistettiin ulkomaalaislaista. Nyt yhä useampi turvapaikanhakija saa kielteisen turvapaikkapäätöksen. Kielteisestä turvapaikkapäätöksestä huolimatta kaikki eivät voi kuitenkaan palata kotimaahansa, sillä siellä heitä voi odottaa turvaton tulevaisuus, sota, vankila tai jopa kuolema.
Tilapäisellä oleskeluluvalla tai humanitaarisen suojelun perusteella voitiin aikaisemmin estää oikeudettoman välitilan muodostuminen sellaiselle turvapaikanhakijalle, joka oli saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen, mutta joka ei voinut palata kotimaahansa. Keväällä 2015 hyväksyttiin kuitenkin lakimuutos, joka lopetti tilapäisten oleskelulupien myöntämisen niille, joita ei kielteisestä turvapaikkapäätöksestä huolimatta voida palauttaa kotimaahansa. Säädös humanitaarisesta suojelusta poistettiin puolestaan laista vuoden 2016 keväällä.
Tämänhetkinen lainsäädäntö ajaa siis paperittomia umpikujaan: he eivät voi palata turvattomaan kotimaahansa, mutta heillä ei myöskään ole oikeutta oleskella Suomessa. Pakkopalautukset tai vapaaehtoiseen paluuseen painostaminen eivät myöskään tuo tilanteeseen kestävää ratkaisua.
Paperittomien määrän kasvu yhteiskunnassa on vakava ihmisoikeusongelma, johon Suomen kaltaisen oikeusvaltion tulisi puuttua välittömästi. Mikäli Suomessa oleskelee kasvava ihmisjoukko vailla toimeentuloa ja peruspalveluita, tuo se myös väistämättä yhteiskunnallisia ongelmia. Suomeen ei saa muodostua ihmisryhmää, joka on yhteiskunnallisesti eriarvoisemmassa asemassa kuin muu väestö. On myös tärkeää varmistaa, että paperittomien ihmisoikeudet toteutuvat ja että heillä on mahdollisuus riittävään terveydenhoitoon ja inhimillisiin elinolosuhteisiin.
Valtiolla on sekä perustuslain että ihmisoikeusvelvoitteiden nojalla velvollisuus turvata perus- ja ihmisoikeudet — kuten oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon sekä ihmisarvoiseen elämään.
Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneilta turvapaikanhakijoilta lakkautetaan myös vastaanottokeskuksen palvelut, ja vastuu heidän huolenpidostaan siirretään kunnille. On järjetöntä, että nämä turvapaikanhakijat heitetään ulos vastaanottokeskuksista, joissa on toimiva järjestelmä ja osaava henkilökunta näiden ihmisten auttamiseksi. Kunnilla ei kuitenkaan tule olemaan kapasiteettia reagoida näin suureen määrään ihmisiä. Kunnilta myös puuttuu yhteinen ohjeistus siitä miten ja millaista apua paperittomille pitäisi tarjota.
Kunnat voivat tarjota paperittomille ihmisille kiireellisen hoidon ohella lähinnä välttämätöntä toimeentulon hätäapua, kuten ruokaa ja lääkkeitä. Paperittomilla ei kuitenkaan ole ilman oleskelulupaa oikeutta akuuttia pidempään toimeentulotukeen.
Palauttamalla esimerkiksi mahdollisuus tilapäisiin oleskelulupiin ja turvaamalla vastaanottopalveluiden jatkuminen oikeuden lopulliseen päätökseen saakka parantaisi turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa ja vähentäisi paperittomien määrää Suomessa.
Johanna Kelhu
