Väkivallattomuus on muutokseen pyrkivää toimintaa, jossa vältetään fyysistä ja aseellista voimankäyttöä toista ihmistä vastaan. Toiminnan pyrkimyksenä on usein muuttaa jotain epäoikeudenmukaisena koettua yhteiskunnassa. Väkivallattomuus viittaa siis rauhanomaisten keinojen käyttämiseen silloin, kun halutaan saada sosiaalista tai poliittista muutosta aikaan.
Väkivallattomaan toimintaan voivat kuulua:
- yhteiskunnallinen vaikuttaminen, kuten äänestäminen, lobbaaminen ja kampanjointi
- rauhanomaiset mielenosoitukset ja marssit
- lakot ja boikotit.
Väkivallalla on monia muotoja. Väkivalta voi olla esimerkiksi suoraa fyysistä ja henkistä voimankäyttöä tai se voi ilmetä epäsuorana kulttuurisena tai järjestelmällisenä alistamisena. Väkivalta rajoittaa ihmisten osallistumista toimintaan ja luo valta-asetelmia. Väkivallaton toiminta taas on inklusiivista ja kaikille avointa riippumatta fyysisistä ominaisuuksista tai valta-asetelmista.
Pieni tietopaketti pasifismista
Väkivallattomuus mielletään usein pasifismin synonyymina, vaikka todellisuudessa väkivallattomuus voi itsessään pitää sisällään monitahoisempia syitä kuin esimerkiksi pasifismille tyypillinen sodan vastustaminen.
Pasifisti on lyhyesti rauhanaatteen kannattaja. Pasifisteja on monenlaisia. On ihmisiä, jotka sanan laajassa merkityksessä vastustavat sotaa; ja on toisia, jotka ovat valmiita kieltämään väkivallan kaikissa olosuhteissa. Pasifismi voidaan ymmärtää työnä rauhan eteen ja väkivallan ehkäisemiseksi – kaikki pasifismi ei ole absoluuttista väkivallan kieltämistä. Kaikki rauhanjärjestöt eivät myöskään ole pasifistisia, vaikka yleinen sodanvastaisuus vallitsisikin rauhanliikkeen sisällä.
Pasifismi voi olla taustaltaan uskonnollista, jolloin se on yleensä hyvin henkilökohtaista. Liberaali pasifismi taas nojaa ajatteluperustassaan kansainväliseen yhteistyöhön ja sopimuksiin, joiden avulla esimerkiksi sodankäyntiä pyritään vastustamaan. Radikaali pasifismi juontaa juurensa Gandhin väkivallattoman vastarinnan perinteestä, muttei ole aatteellisesti yhtenäinen liike. Kapitalistista järjestelmää vastaan on syntynyt myös työväenliikkeen pasifismi, joka on peräisin Marxin ajoilta.
Väkivallattoman vastarinnan esikuva Mahatma Gandhi
Mahatma Gandhi (1869–1948) toimi Intian itsenäisyysliikkeen johtajana ja kansalaisoikeuksien puolustajana. Gandhi tunnetaan erityisesti hänen väkivallattomasta vastarinnastaan, minkä vuoksi hän on noussut monen rauhanliikkeen ja kansalaisjärjestötoimijan esikuvaksi.
Gandhin mukaan väkivalta on poikkeustila yhteiskunnassa. Järjestäytynyt yhteiskunta perustuu väkivallattomalle yhteistyölle – ei väkivallalle. Intialaisessa ajatteluperinteessä perinteinen väkivallattomuus ymmärrettiin yksilön fyysisen koskemattomuuden kautta. Gandhi laajensi käsitettä yksilöä velvoittavasta normista laajempaan yhteiskunnalliseen toimintaan, kuten poliittiseen vaikuttamiseen. Gandhille väkivallattomuuden käsite tarkoitti aktiivista toimintaa, joka ei vahingoita eläviä ja tuntevia olentoja, ihmisiä tai eläimiä. Oli kuitenkin tilanteita, joissa jopa Gandhin mukaan väkivalta oli välttämätöntä, joskaan hän ei määritellyt sen tarkempia sääntöjä tilanteelle.
Gandhi jaotteli väkivallan kolmen aste-eron avulla:
- Väkivallaton toiminta (suositus), ei-väkivalta
- Väkivaltainen puolustautuminen (jos väkivallattomuus ei ole mahdollista), vastaväkivalta
- Väkivallalle alistuminen ja väkivaltainen hyökkäys (moraalisesti alin taso), pelkuruus
ahimsa = väkivallattomuus, intialaisessa uskonnollisessa ja filosofisessa ajattelussa
satyagraha = suora toiminta, ”totuudesta kiinni pitäminen”, väkivallaton taistelu väärintekijän herättämiseksi
Lue lisää väkivallattomuudesta todellisena vaihtoehtona hallituksemme jäsenen Juho Matinlaurin blogista.
