Pitkään valmisteltu ampuma-aselain uudistus eteni eilen, kun valtioneuvoston yleisistunto antoi eduskunnalle asiasta hallituksen esityksen. Ampuma-aselain päätarkoitus on Euroopan unionin ampuma-asedirektiivin kansallinen toimeenpano, ja ampuma-asedirektiivin keskeinen tavoite on aseturvallisuuden parantaminen.
Direktiiviä muutettiin Pariisissa ja muissa eurooppalaisissa kaupungeissa tapahtuneiden terrori-iskujen seurauksena ja direktiivi kieltää esimerkiksi sarjatuliaseiden kaltaisten erityisen vaarallisten aseiden hallussapidon ja kaupan. Direktiivillä pyritään myös estämään laitonta kauppaa tiukentamalla aseiden merkintöjä ja niiden rekisteröintiä.
Suomea on pidetty EU:n mallioppilaana – maana, joka toimeenpanee EU:n direktiivit säntillisesti lähestulkoon pilkkuakaan niistä muuttamatta. Ei kuitenkaan tässä tapauksessa. Sen sijaan hallituksen esitys yrittää vesittää jopa Suomen asedirektiiviin lobbaaman kansalliseen puolustukseen liittyvän poikkeuksen. Hallituksen esityksessä lupaa erityisen vaaralliseen aseeseen voisi hakea lähes kuka tahansa.
EU:n ampuma-asedirektiivin mukaan poikkeuslupia direktiivin kieltäviin ampuma-aseisiin voidaan myöntää kansalliseen puolustukseen liittyvissä tarkoituksissa poikkeuksellisesti ja asianmukaisesti perustellulla tavalla yksittäistapauksissa, jos yleinen turvallisuus ja yleinen järjestys eivät vaarannu. Olennaisia rajoitteita ovat siis poikkeuksellisuus, asianmukainen perustelu ja yksittäistapaus, jotka kaikki liittyvät kansallisen puolustuksen tarkoitukseen.
Tarkkarajaisuus unohdettu täysin
Hallituksen esityksessä ampuma-aselaiksi aseluvan myöntämistä yksityishenkilölle käsitellään esityksen 45 §:ssä. Pykälän perusteluissa todetaan, että:
”Direktiivin poikkeuslupien vaatimuksien tulee olla tarkkarajaisesti laissa säädetty. Luvanhakija ei voisi itse määritellä sitä, onko hänellä tarvetta erityisen vaaralliseen ampuma-aseeseen tai aseen osaan kansallisen puolustuksen tarkoituksessa. Täten Puolustusvoimien tehtävänä olisi arvioida sitä, milloin henkilöllä olisi kansallisen puolustuksen tarkoituksessa tarve erityisen vaarallisen ampuma-aseen hankkimiseen ja hallussapitoon. Puolustusvoimat lausunnollaan rajaisi 900 000 reserviläisen joukosta ne henkilöt, joiden ampumataidon ylläpitäminen nimenomaan kielletyiksi luokitelluilla erityisen vaarallisilla henkilökohtaisessa omistuksessa olevilla ampuma-aseilla olisi tarpeellista kansallisen puolustuksen tarkoituksessa.”
Poikkeuslupien vaatimukset pitää siis säätää tarkkarajaisesti laissa. Tätä vaatimusta hallituksen lakiesitys ei kuitenkaan täytä. Lakiesityksen 45 §:ssä erityisen vaarallisten aseiden luvan hakemisesta todetaan näin:
”Aselupa 43 §:n 1 momentin 9 kohdassa tarkoitettua käyttötarkoitusta varten 9 §:n 5 b kohdassa tarkoitettuun ampuma-aseeseen ja sen osaan voidaan antaa luonnolliselle henkilölle vain, jos tämä esittää Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen antaman todistuksen osallistumisesta vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annetussa laissa tarkoitettuun sotilaallisia valmiuksia palvelevaan ampumakoulutukseen ampuma-asetyypillä, johon aselupaa haetaan, aktiivisesti vähintään aselupahakemusta edeltävän 12 kuukauden aikana sekä vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annetussa laissa tarkoitetun todistuksen hyväksytysti suoritetusta ampumakokeesta. Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen antama todistus voidaan osittain korvata muulla luotettavalla selvityksellä aktiivisesta reserviläisen ampumaharjoittelusta. Aktiivista harjoittelua koskevaan vuoden ajanjaksoon lasketaan puolet aseellisessa palvelussa asevelvollisena suoritetusta palvelusta tai puolet naisten vapaaehtoisessa asepalvelussa suoritetusta palvelusta.”
Viittaus 43 §:n 1 momentin 9 kohtaan tarkoittaa juuri EU:n asedirektiivin kieltämiä erityisen vaarallisia aseita. Luvanhakijan tulisi siis esittää Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen antama todistus osallistumisesta ampumakoulutukseen vähintään vuoden ajalta sekä todistus hyväksytystä ampumakokeesta.
Poikkeusluvan saantiedellytysten määrittely ulkoistetaan
45 §:n perusteluissa luvan saantiedellytyksiä täsmennetään. ”Kansallisen puolustuksen käyttäminen ampuma-aseen hallussapitoluvan myöntämisen perusteena perustuisi aidosti maanpuolustukselliseen tarpeeseen, josta Puolustusvoimat antaisi puoltavan lausunnon.” Tämä määritelmä jättää kuitenkin avoimeksi sen, mikä on aito maanpuolustuksellinen tarve, josta Puolustusvoimien tulisi antaa lausunto.
En ole juristi, mutta sen verran kuitenkin ymmärrän juridiikkaa, ettei hallituksen esitys erityisen vaarallisten aseiden lupahakemuksesta millään muotoa täytä EU:n ampuma-asedirektiivin kansallisen puolustuksen poikkeuksen edellytyksiä. Vielä ongelmallisempaa on, ettei laissa tarkkarajaisesti määritellä poikkeuslupien vaatimuksia, kuten direktiivi edellyttää ja kuten lakiesityksen perusteluissa on todettu.
Lain sijaan poikkeusluvan vaatimusten määrittely siirretään Puolustusvoimille, joka puolestaan lausunnossaan lain luonnoksesta totesi, että se antaa lausunnon ainoastaan hakijan sodanaikaisesta sijoituskelpoisuudesta. Poliisi, joka luvasta lopullisesti päättää, on todennut, ettei sillä ole voimavaroja poikkeuslupien asianmukaiseen käsittelyyn.
Lainvalmistelun tasoa on kritisoitu aiheellisesti. Esitys ampuma-aselain muutoksesta valitettavasti jatkaa nykyisen hallituksen heikosti ja puutteellisesti valmisteltujen lajien sarjaa. Eikä tämä ole edes surkein hallituksen esitys. Tulossa oleva lakimuutos vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annetusta laista on vielä kauheampi. Kokeneet juristitkin ovat kauhistelleet sitä, kuinka epämääräisiä ja aseturvallisuuden täydellisesti sivuuttavia pykäliä voidaankaan kirjoittaa.
Timo Mielonen
