6.7.2018
Puolustusvoimat julkisti tänään merivoimien ohjushankinnan Israelista. Laivastolle ostetaan runsaalla 160 miljoonalla eurolla Israel Aerospace Industriesin valmistamia Gabriel-ohjuksia, joiden kantama on 35-400 kilometriä. Kauppaan sisältyy myös runsaan 190 miljoonan euron optio, jonka lunastamisesta päätetään myöhemmin.
Vaikka ohjuskauppoihin käytetään mahdollisesti jopa noin 350 miljoonaa euroa veronmaksajien rahaa, hankittavien ohjusten lukumäärää ei kerrota julkisuudessa. Puolustusministeriön tiedotteen mukaan ”keskeisiä valintakriteereitä olivat saavutettava suorituskyky, hankintakustannukset ja elinkaarikustannukset”.
Ohjuskauppa on herättänyt keskustelua julkisuudessa. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson twiittasi, että ”Suomi jatkaa asekauppaa ihmisoikeusloukkauksiin syyllistyneen ja kansainvälistä oikeutta rikkovan Israelin kanssa”. Vasemmistoliiton kansanedustaja Paavo Arhinmäen mukaan päätös ostaa ohjukset Israelista on ”moraalitonta ja vastenmielistä”.
Ministeri Niinistö: Ei perusteita rajoittaa kauppaa Israelin kanssa
Puolustusministeri Jussi Niinistö puolusti hankintapäätöstä Verkkouutisten haastattelussa. ”Näen asian niin, että puolustusministerin velvollisuus on tehdä kaikkensa sotilaallisesti liittoutumattoman Suomen oman vahvan puolustuksen eteen. Koirat haukkuvat, mutta karavaani kulkee”, Niinistö totesi.
Suomi haluaa luoda itsestään kuvaa kansainvälisiä sopimuksia ja erityisesti ihmisoikeuksia kunnioittavana maana. Tämä periaate ei kuitenkaan näytä ulottuvan asekauppaan, onpa kyse suomalaisten aseiden vientiluvista ihmisoikeusloukkauksiin syyllistyneisiin maihin tai aseiden tuonnista esimerkiksi Israelista.
Niinistön mukaan ei ole perusteita rajoittaa kauppaa Israelin kanssa. ”Jos kauppaa haluttaisiin rajoittaa, vaatisi se ulko- ja turvallisuuspoliittista päätöstä, jonka mukaan Israelin kanssa ei haluta käydä tämän tyyppistä kauppaa”, Niinistö toteaa Verkkouutisille.
Mikään ei kuitenkaan estä Suomea tekemästä puolustusministerin mainitsemaa ulko- ja turvallisuuspoliittista päätöstä, mutta sekään ei ole välttämätön. Riittäisi, että Suomi ottaisi ihmisoikeustilanteen yhdeksi aseiden ja muiden sotatarvikkeiden hankinnan kriteeriksi, ja sen puolustusministeriö voisi ihan itse päättää.
Asekauppa antaa hyväksynnän Israelin miehityspolitiikalle
Israeli Committee Against House Demolitions (ICAHD) Suomen haaran puheenjohtaja Syksy Räsäsen mukaan Israelissa on vallassa maan historian äärimmäisin hallitus, joka vie maata kohti fasismia.
”Sen sijaan, että Suomi toimisi rakentavasti sen eteen, että Israel noudattaisi kansainvälistä oikeutta, se palkitsee Israelin lisäämällä asekauppoja. Tämä antaa hyväksynnän Israelin jatkuvalle miehityspolitiikalle, mikä ruokkii politiikan äärimmäistymistä Israelissa”, Räsänen arvostelee.
Hänen mukaansa israelilaiset aseyritykset mainostavat aseitaan sillä, että ne ovat ”taistelussa testattuja”. ”Kansallisen aseteollisuuden pääasiallinen tehtävä on varustaa Israelin omaa armeijaa. Aseiden hankkiminen Israelista siis myös tukee maan asevoimia, joka hyökkää siviilejä vastaan ja tekee sotarikoksia.”