Naton viikonlopun huippukokous Varsovassa päättää lisäjoukkojen sijoittamisesta Baltian maihin ja Puolaan. Sadankomitean mielestä päätös ei edistä Itämeren alueen eikä joukkoja vastaanottavien maiden turvallisuutta. Uusien sotajoukkojen sijaan tulisi vahvistaa kaikkien Itämeren alueen valtioiden keskinäistä luottamusta ja pyrkiä lievittämään todellisia tai kuviteltuja uhkakuvia.
Luottamusta voidaan rakentaa esimerkiksi sopimalla, että kaikki Itämeren yllä lentävät lentokoneet käyttävät transponderia, mitä tasavallan presidentti Sauli Niinistö esitti. Samoin Itämeren saastumisen pysäyttäminen tarjoaa runsaasti yhteistyömahdollisuuksia, jotka hyödyttävät kaikkia sen valtioita.
Pataljoonien sijoituspäätös ei myöskään lisää Baltian maiden ja Puolan turvallisuutta, sillä yksi määräajoin vaihtuva joukko-osasto ei merkittävästi lisää näiden maiden puolustuskykyä. "Kyse on ennemminkin Naton rauhoittavasta eleestä Baltian maita ja Puolaa kohtaan kuin todellisesta sitoutumisesta ja valmiudesta sotilaalliseen voimankäyttöön", sanoo Sadankomitean pääsihteeri Anni Lahtinen.
Naton sotilaskomitean puheenjohtaja, kenraali Petr Pavelin mukaan uusien joukkojen sijoittaminen Baltiaan ja Puolaan on poliittinen toimi. Hänen mukaansa Nato ei myöskään "tähtää sotilaallisen esteen luomiseen laajamittaiselle Venäjän hyökkäykselle, koska sellaista uhkaa ei ole agendalla, eivätkä tiedusteluarviot sellaista sisällä".
Baltian maiden ja Puolan haluun vastaanottaa Naton joukkoja vaikuttaa pelko Venäjän hyökkäyksestä tai sotilaallisesta painostuksesta. Krimin kansainvälisen oikeuden vastainen liittäminen Venäjään ja sen osallisuus sotaan Ukrainassa aiheuttavat pelkoa ja epävarmuutta, mutta Venäjä ei välttämättä toimi samalla tavoin toista kertaa. On myös kaikkien Itämeren alueen maiden sekä sen alueella toimivien kansainvälisten järjestöjen, Nato mukaan luettuna, yhteinen intressi vaalia alueen vakautta.
Naton joukkojen sijoittaminen ei myöskään ole tae sen yhteisestä tahdosta. Lisäjoukkojen tarpeellisuudesta on ollut erimielisyyksiä Naton jäsenmaiden kesken. Natolla ei myöskään ole yhteisesti hyväksyttyä suurstrategia Venäjän tai minkä tahansa ulkopuolisen hyökkääjän vastustamiseksi. "Nämä seikat olisi syytä muistaa myös suomalaisessa Nato-keskustelussa", Lahtinen huomauttaa.