Valtioneuvosto on antanut eduskunnalle puolustusselonteon. Selonteko pohjaa viime vuonna annettuun ulko- ja turvallisuuspoliittiseen selontekoon ja sen valmistelussa on huomioitu eduskunnan ulko- ja turvallisuuspoliittista selontekoa koskeva kannanotto.
Verrattuna aiempaan vuoden 2017 puolustusselontekoon uusi selonteko on huomattavasti pidempi ja perusteellisempi. Siinä korostuu yhteistyön merkitys ja puolustusyhteistyön painopisteet ovat tarkkaan eriteltyinä. Puolustuskyvyn ylläpitämistä ja kehittämistä kuvaava kappale on yhtä pitkä kuin koko aiempi selonteko. Kehittäminen eri muodoissa tuntuukin olevan selonteon yksi perussana. Aiempaa laajemmassa selonteossa on huomioitu myös muun muassa kestävä kehitys ja ympäristö.
Puolustusselonteko sivuuttaa ihmisoikeudet
Ulko- ja turvallisuuspoliittiseen selontekoon nähden on silmiinpistävää yhden sanan puuttuminen koko asiakirjasta: ihmisoikeudet. Siinä missä utp-selonteko linjaa vahvasti, että Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on ihmisoikeusperustaista, ei puolustusselonteossa mainita asiaa kertaakaan.
Miten ihmisoikeudet sitten liittyvät puolustukseen ja turvallisuuspolitiikkaan? No, ihan yhtä lailla kuin mihin tahansa yhteiskunnan alaan. Ihmisoikeudet ovat jakamattomat eikä mikään politiikkasektori voi sivuuttaa niitä. Ihmisoikeusongelmat eivät katoa sillä, että niistä ei puhuta: päinvastoin vaikeneminen alleviivaa ongelmia. Erityisen kiusallista se on nyt, kun Suomi pyrkii YK:n ihmisoikeusneuvoston jäseneksi.
Puolustusselonteko on niin laaja, että siihen olisi hyvin mahtunut maininta asevelvollisuusjärjestelmän ihmisoikeusongelmista, joista YK:n ihmisoikeusneuvosto on esittänyt huolensa. Ihmisoikeuskomitea on vaatinut Suomea korjaamaan aseistakieltäytymiseen liittyviä toimia ja käytäntöjä kuten varmistamaan, että siviilipalvelus ei ole pituuden tai muiden ominaisuuksien osalta rangaistuksenluonteinen ja tehostamaan aseistakieltäymisoikeudesta ja armeijan käymisen vaihtoehdoista tiedottamista.
Selonteossa todetaan seuraavaa: “Nykyisessä asevelvollisuusjärjestelmässä ei ole sotilaallisen maanpuolustuksen kannalta merkittäviä muutostarpeita. Toimintaympäristöön, väestöön, yhteiskuntaan ja teknologiaan liittyvät muutokset aiheuttavat velvollisuuteen kuitenkin kehittämistarpeita”. Eikö ihmisoikeusongelmien korjaamisen ja YK:n ihmisoikeusneuvoston vaatimuksien tulisi sisältyä näihin kehittämistarpeisiin?
Toiseksi ihmisoikeudet olisi luonnollisesti voitu mainita kappaleessa, jossa puhutaan sotilaallisesta huoltovarmuudesta ja kumppanuuksista. Tässä yhteydessä olisi voinut selkeästi linjata ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon mukaisesti: “Suomi ei vie puolustusmateriaalia sotaa käyviin tai ihmisoikeuksia polkeviin maihin”. Tätä olisi puolustusselonteossa voinut vielä laajentaa niin, että Suomi ei hanki puolustusmateriaalia sotaa käyvistä tai ihmisoikeuksia polkevista maista. Tämän tulisi koskea yksittäisiä hankintoja, mutta ennen kaikkea kumppanuuksia eli pidempiaikaisempaa yhteistyötä.
Puolustusselonteossa mainitaan selontekokaudella hankittava ilmatorjuntaohjusjärjestelmä. Tarjouspyynnöt lähetettiin viidelle ohjusjärjestelmän valmistajalle, joista kaksi (IAI Israel Aerospace Industrie ja Rafael Advanced Systems) on israelilaisia. IAI:ta ja Rafaelia on syytetty osallisuudesta Israelin laittomaan miehitykseen ja siihen liittyviin ihmisoikeusloukkauksiin. Israelin aseteollisuuden on todettu käyttävän miehitettyjä alueita kehittämiensä aseiden testaukseen ja markkinointiin. IAI:n ja Rafaelin aseita on käytetty siviilejä vastaan Israelin tuhohyökkäyksissä Gazaan, joiden johdosta Israelia on vaadittu kansainvälisesti muun muassa Amnestyn toimesta asekauppakieltoon.
Jatkossa tulisi olla selvää, että mitään hankintoja ei edes suunnitella sellaisten valmistajien kanssa, joihin liittyy ihmisoikeusloukkauksia. Mutta tämähän näyttäytyisi ongelmallisena selonteon kuvaamalle Suomen varustautumistarpeelle.
Kolmas ja viimeinen esimerkki ihmisoikeuksien sivuuttamisesta selonteossa liittyy teknologian kehitykseen ja sen hyödyntämiseen. Selonteossa mennään näennäinen sotilaallinen suorituskyky edellä ja eettiset sekä juridiset kysymykset nähdään huomioitavina rajoitteina. Selonteossa sanotaan seuraavasti: “Teknologinen kehitys erityisesti digitalisaation, tekoälyn, koneautonomian, sensoriteknologioiden sekä operatiivisten toimintaympäristöjen osalta vaikuttaa ratkaisevasti sotilaallisten suorituskykyjen kehittämiseen. Autonomiset ja osittain autonomiset järjestelmät sotilaallisen suorituskyvyn osana lisääntyvät, mikä korostaa ihmisen ja koneen välistä yhteistoimintaa. Uuden teknologian mahdollisuudet on kyettävä hyödyntämään, mutta samalla on otettava huomioon niihin liittyvät eettiset haasteet ja juridiset rajoitteet, ja voitava vastata niiden mukanaan tuomiin uhkiin”.
Tästä poiketen niin utp-selonteossa kuin eduskunnan vastauksessa korostetaan ihmisen kontrollin ja kansainvälisen sääntelyn merkitystä ja että tavoitteena tulee olla autonomisten asejärjestelmien kieltäminen ja oikeudellisesti sitovan sopimuksen syntyminen. Tältä osin puolustusselonteon kirjaus on erikoinen ja sen voidaan nähdä olevan jopa ristiriidassa eduskunnan näkemyksen kanssa.
Suomi globaalin asevarustelun trendin harjalla
Tuore puolustusselonteko on nyt järjestyksessään toinen. Viime vaalikauteen asti valtioneuvosto antoi turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon, joka piti sisällään sekä ulko-ja turvallisuuspolitiikan että puolustuspolitiikan linjaukset. Erillinen puolustuselonteko tuo selkeyttä, mutta toisaalta on tärkeää muistaa edelleen ja huolehtia siitä, että se on alisteinen ulko- ja turvallisuuspoliittiselle selonteolle. Utp-selonteon nostaman ihmisoikeusperustaisuuden sekä asevalvonta- ja aseriisuntakysymysten toivoisi näkyvän ja olevan selkeämmin kirjattuna myös puolustusselonteossa. Toivottavasti nämä nousevat esille eduskuntakäsittelyssä.
Läpi selonteon nousee puhe vaatimuksista, tarpeesta ja paineesta kasvattaa resursseja, minkä aiheuttaa puhe jatkuvasta kehittämisestä ja kasvattamisesta. Tälle ei tunnu löytyvän mitään rajaa. Puolustusmäärärahoja on kasvatettu (2021 54%) ja niitä tullaan kasvattamaan. Valtavista strategisista hankinnoista on päätetty ja niille on annettu rahat budjetin ulkopuolelta. Silti verrattuna edelliseen selontekoon vaikuttaa siltä, että tarve on kasvanut entisestään – vai onko kyse sittenkin vauhtisokeudesta, siitä kun mikään ei riitä.
Puolustusselonteossa nostetaan esille miten lähialueilla resursseja on lisätty merkittävästi, mutta samalla tuntuu siltä, että omien resurssien kasvattamista ei tunnisteta eikä tunnusteta, ainakaan tarpeeksi. Olemme mukana kiihtyvässä varustelukilvassa, mikä johtaa varustelukierteeseen, jolle ei näy loppua – milloin tähän herätään?
Maailman sotilasmenot kasvoivat viime vuonna 2,6 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Euroopan sotilasmenoissa nousua oli 4 prosenttia. Myös Suomen puolustusmenot ovat kasvussa ja niiden taso on suhteellisen korkea, tänä vuonna jo 2,1 prosenttia BKT:sta. Pelkästään HX-hanke itsessään on jatkossa 0,7 prosenttia BKT:sta. Tulemme näillä näkymin olemaan seuraavat vuodet EU-maiden kärjessä puolustusmenoillamme ja silti puolustusselonteon viesti on, että sotilaallisia resursseja tarvitaan enemmän. Tarvitaanko todella?
Puolustusselonteko julkisena asiakirjana viestittää ulospäin Suomen puolustuksen tilaa nyt ja tulevaisuudessa, joten asiakirjaa kannattaa tietysti lukea myös siitä näkökulmasta, miten muut sen lukevat. Sitä varten se on kaiketi tehtykin – todisteeksi, että Suomi on globaalin asevarustelun trendin harjalla.
