Toimin 1997–2011 Pohjois-Irlannin kansainvälisen aseidenluovutuskomission kabinettipäällikkönä ja tiedottajana. Alueen konfliktin osapuolina olleiden puolisotilaallisten ryhmien aseidenluovutuskysymys osana rauhanprosessia oli yksi keskeisistä haasteista ensin rauhanneuvottelujen käynnistämisessä ja sopimuksen synnyttyä sen toimeenpanemisessa. Rauhanvälityksen eri keinoja ja mahdollisuuksia joutuivat pohtimaan ja käyttämään niin Irlannin ja Iso-Britannian hallitukset kuin prosessin lukuisat kansainväliset fasilitaattorit, niin rauhanneuvotteluiden riippumattomat puheenjohtajat, aseidenluovutuskomissio, vankeustuomioiden arviointikomissio, poliisiuudistuskomissio kuin alueen kansalaisyhteiskunta järjestöineen. Pohdin tässä blogissani rauhanvälitystä ja luottamuksen rakentamista ensisijaisesti mainitun rauhanprosessin kokemusteni näkökulmasta. Joitakin yleispäteviä johtopäätöksiä rauhanvälityksestä ja luottamuksen rakentamisesta lienee kokemuksista tehtävissä.
Rauhansopimus ja yhteishallinto
1990-luvun alkupuolella Iso-Britannian ja Irlannin pääministerit käynnistivät prosessin, jonka avulla oli tarkoitus ratkaista asia valtiollisella tasolla ja luoda edellytykset paikalliselle sovinnolle ja väestönosien yhteishallinnolle Pohjois-Irlannissa. Kantavana periaatteena oli, että alueen perustuslaillisesta asemasta päättäisi Pohjois-Irlannin väestö itse, demokraattisesti – eivät Irlanti tai Iso-Britannia. Alueellinen yhteishallinto eli poliittinen itsehallinto ja vallanjako väestönosien kesken takaisi myös molempien väestönosien tasavertaiset kansalaisoikeudet ja poliittiset oikeudet. Keskeisiä vuonna 1998 lopulta solmitun rauhansopimuksen osa-alueita olivat poliisiuudistus, puolisotilaallisten ryhmien aseidenluovutus ja näiden vankien varhainen vapauttaminen. Britit puhuivat tässä yhteydessä normalisaatiosta ja irlantilaisnationalistit demilitarisaatiosta, jollaa käytännössä tarkoitettiin Iso-Britannian armeijan läsnäolon saattamista rauhanajan tasolle. Myös kansalaisoikeuksiin ja poliittisiin oikeuksiin sitoutuminen, ihmisoikeudet, kulttuurinen kunnioitus ja tasa-arvo koettiin niin tärkeiksi, että ne kirjattiin sopimukseen.
Irlannin itsenäistymisestä vuonna 1922 lähtien ratkaisematta jäänyt poliittinen ja kansallismielinen erimielisyys Pohjois-Irlannin kuulumisesta joko Iso-Britannian kuningaskuntaan tai Irlannin tasavaltaan oli 1960-luvulle tultaessa kärjistänyt yhteiskuntasuhteet alueen irlantilaismielisten ja brittiläismielisten väestönosien välillä. Avoimeksi konfliktiksi 1960-luvun lopulla leimahtaneen The Troublesin historiallinen tausta on pitkä, mutkikas ja käänteiltään monitahoinen, jossa Pohjois-Irlannin väestön jakautumisella katoliseen ja protestanttiseen kirkkokuntaan oli näkyvä merkitys. Väkivalloin ei konfliktia saatu ratkaistua, ja rauhaakin yritettiin tehdä useampaan kertaan, siinä kuitenkaan onnistumatta.
Luottamuksen rakentaminen, odotukset ja sitoutuminen
Rauhanvälityksen näkökulmasta on keskeistä, että konfliktin osapuolten johdon taholla vallitsee aito poliittinen tahtotila hakea rauhanomaista ratkaisua. Tahtotilan on oltava kyllin vahva kestämään väistämättömät vaikeudet toisistaan eriävien tavoitteiden yhteensovittamiseksi tilanteessa, jossa keskinäistä luottamusta ei ole, ja omat tukijoukot osin vielä epäröivät rauhanhankkeeseen ryhtymistä. Rauhanvälittäjien on myös pohdittava omia mahdollisuuksiaan sitoutua prosessiin, joka voi kestää kauan.
Rauhanvälittäjien on alettava edistää osapuolten luottamusta paitsi itseensä myös osapuolten välisen luottamuksen rakentamista toisiinsa alusta alkaen. Epäluottamuksen taustat ja konfliktin juurisyyt on tunnettava hyvin. On kyettävä asettumaan osapuolten asemaan ja punnittava erilaisten edistysaskelten ja kompromissiesitysten vaikeusastetta ja toimeenpanojärjestystä, ettei välitysyritys käänny itseään vastaan.
Sanoista tekoihin
Kun poliittinen tahtotila on syntynyt osapuolten taholla, siitä seuraa odotuksia. Näitä odotuksia pitää toisaalta pitää yllä ja toisaalta suitsia – luottamusta pitääkin rakentaa yhtä lailla neuvoteltaessa rauhanneuvottelujen aloittamisesta, itse rauhanneuvotteluissa kuin rauhansopimusta toimeenpantaessakin. Luottamus ei ole koskaan täysin valmis – se vaatii jatkuvaa vahvistamista ja huolenpitoa, sanoin ja teoin.
Pohjois-Irlannin rauhanneuvotteluissa käytettiin kansainvälisiä riippumattomia puheenjohtajia, joista yksi oli Harri Holkeri. Luottamusta rakennettiin presidentti Ahtisaaren asetarkastuksin. Symbolisesti ja konkreettisestikin merkittäviä tekoja koettiin puolisotilaallisten ryhmien aseiden hävityksen kautta, jota todensivat ja fasilitoivat kansainvälisessä riippumattomassa aseidenluovutuskomissiossa prikaatikenraali Nieminen ja allekirjoittanut.
Yksi Pohjois-Irlannin rauhanprosessin yleispäteviä opetuksia on, että neuvotteluihin pitää sitoutua tiettyjen ennalta sovittujen periaatteiden mukaan, jotka sitten sitovat osapuolia koko prosessin ajan. Yksi näistä oli luonnollisesti väkivallasta irtisanoutuminen. Pohjois-Irlannin prosessiin nämä periaatteet loivat nimenomaan ulkoiset fasilitaattorit, Yhdysvaltain senaattori George Mitchell, Kanadan puolustusvoimien komentaja kenraali John de Chastelain ja valtioneuvos Holkeri.
21 ajatusta rauhanvälittäjälle
Luvulla 21 on monta kulttuurista riippuvaa eri merkitystä. Numerologiassa se kuitenkin usein edustaa luovuutta, kumppanuutta ja yhteistyötä – kaikki rauhanvälittäjän työhön sopivia piirteitä ja tunnusmerkkejä.
1. Älä koskaan aliarvioi kuinka syvällä asenteet ovat ja kuinka hermostuneita osapuolet ovat
Pohjois-Irlannin tapauksessa ei ole liioiteltua sanoa, että asenteet, ”arvot” ja käsitykset oli saatu äidinmaidossa, koska ne olivat siirtyneet sukupolvelta toiselle jo kymmeniä vuosia. Osapuolten johtajien hermostuneisuutta lisäsi se että heidän poliittisissa taustoissaan tapahtui repeämisiä ja loikkauksia saman tradition ääripään puolueisiin. Itse asiassa rauhansopimuksen toimeenpanon veivät loppuun ääripäiden poliittiset puolueet. Äänestäjien silmissä rauhansopimuksen neuvotelleet maltilliset ryvettyivät liian kompromissihakuisina ja oman yhteisönsä periaatteista liian helposti joustavina.
2. Kolme päivää valmisteluja, päivä töitä
Rauhanvälitysneuvotteluja voidaan ehkä verrata elokuvan tekoon: kuvataan koko päivä ja saadaan vain kaksi minuuttia valmista, joka mahdollisesti kokonaan leikataan lopullisesta elokuvasta. Huolellisen valmistautumisen merkitystä ei voi kyllin korostaa. Osapuolet ovat rutinoituneita puolustamaan omia asemiaan ja selittämään, miksi he eivät voi joustaa juuri tässä kysymyksessä. Vain valmistautumalla huolella, sinulla voi olla esityksiä ja perusteluita haastaa kenties vuosikymmeniä betonoituneina olleita asenteita ja asetelmia.
3. Kolmesta neljään aloitetta kerralla mukaan
Neuvotteluun mennessä on hyvä olla muutama aloite valmiina. Aloitteiden on hyvä olla sekä täysin eri asiakokonaisuuksiin liittyviä: ne voivat olla toisiaan täydentäviä tai vaihtoehtoisia lähestymistapoja suunniteltuihin aloitteisiin nähden. Joku aloite voi osua täysin väärään vaiheeseen osapuolten mielissä, siksi vaihtoehtoja on oltava, jotta neuvottelut voivat edetä. Toisaalta yhdellä kerralla ei ole syytä kuormittaa osapuolia liikaa.
4. Huolehdi että olet tilaisuudessa kuuntelemaan kunnolla ja kiinnitä erityistä huomiota järjestelyihin
Ei pidä väheksyä käytännön järjestelyiden merkitystä. Osapuolten suhteiden ollessa kireät, et välttämättä voi tuoda molempia osapuolia samaan pöytään. Neuvottelupaikan tulee olla neuvotteluilmapiiriä parantava. Välillä kokoonnutaan yhden osapuolen valitsemassa paikassa, ilman toista osapuolta, välillä toisen kanssa samaan tapaan. Kun katsot että on aika käydä neuvottelut molempien läsnä ollessa, on tärkeää, että neuvottelu voi tapahtua ”puolueettomalla” maaperällä. Pohjois-Irlannin rauhanneuvotteluja, hallitusten johdolla, vietiin usein puolueettomalle maaperälle, median ulottumattomiin.
Etukäteen pyrittiin sopimaan, mitä medialle lausutaan vai lausutaanko mitään. Tietovuodot tai huhut neuvottelujen kulusta eivät ole täysin eliminoitavissa, mutta oikealla valmistelulla voidaan vaikuttaa paljonkin. Neuvoteltaessa luottamuksellisesti aseiden luovutuksesta oli ensiarvoisen tärkeää, että voitiin mennä puolisotilaallisten ”ehdoilla”. Median kanssa pidettiin ns. taustakeskusteluja ja koitettiin ”neuvotella”, että media ymmärtäisi liian varhaisen raportoinnin vaarat rauhanprosessin kokonaisuuden kannalta. Toisaalta vakuutettiin toimittajia siitä, että kun kerrottavaa oli, heihin oltaisiin välittömästi yhteydessä.
5. Tasapaino valmistellun ja spontaanisuuden välillä
Valmisteltujen aloitteiden ja tilanteisiin reagoimisen osalta ei koskaan voi olla täydellisesti valmistautunut. Siksi täytyy kyetä poikkeamaan käsikirjoituksesta. Syynä voi olla osapuolen taholta mikä tahansa asia maan ja taivaan väliltä – hän on kuitenkin tullut sinua tapaamaan, kenties osoittaakseen halukkuuttaan näyttää ulospäin osallistuvansa, kenties esittääkseen kokouksen jälkeen medialle omaa neuvotteluasemaansa. Yhtä kaikki, rauhanvälittäjä ei voi vaatia valmistelemiensa asioiden käsittelemistä, jos osapuoli tai osapuolet eivät ole tähän valmiita.
6. Edetään maltilla tapaamisissa – tasapaino eteenpäin pyrkimisen ja pysähtymisen välillä
Huolellisestikaan valmisteltuja asioita ei voi kiirehtiä. Rauhanprosessin luonteeseen Pohjois-Irlannissakin kuului, että otettiin yksi askel eteenpäin ja kaksi taaksepäin. Osapuolet kävivät usein useampia eri neuvotteluita eri asioista eri välittäjien kanssa. Joskus on myös hyväksyttävä, että osapuolista tai ulkoisista olosuhteista johtuvista syistä on pysähdyttävä. Tämä ei tarkoita, etteikö olisi myös tilanteita, joissa osapuolia täytyy työntää. Tasapaino työntämisen ja pysähtymisen välillä on herkkä, eikä työntämällä saa pilata luotua suhdetta osapuoliin. Kokonaisuuden kannalta hyvä suhde on joka tapauksessa muutamaa ajallista uhrausta arvokkaampi.
7. Asiat tapahtuvat ajan kuluessa, joskus pitkänkin
Pohjois-Irlannin aseidenluovutusprosessi kesti Pohjois-Irlannin tasavaltalaisarmeija IRA:n osalta rauhansopimuksesta lukien yli seitsemän vuotta, lojalistien eli brittiläismielisten puolisotilaallisten järjestöjen osalta vielä huomattavasti kauemmin. Rauhansopimus edellytti alun perin aseiden hävittämistä kahden vuoden kuluessa sopimuksesta. Jos poliittinen ratkaisu historialliseen konfliktiin löytyi lopulta noin kymmenessä vuodessa, kestikö se sittenkään niin kauan?
8. Teot puhuvat enemmän kuin sanat
Sanat eli suulliset aikeet ja lupaukset ovat tärkeitä, mutta niiden tapauksessa päädytään helposti tulkintaerimielisyyksiin ja toisaalta ne nostavat odotuksia. Pohjois-Irlannin prosessissa unionistiosapuoli edellytti IRA:n aseiden hävittämisen alkamista ennakkoehtona sille, että se hyväksyisi tasavaltalaisten poliittisen siiven Sinn Feinin osallistumisen rauhanneuvotteluihin. Vaatimus oli liian kova, vaikka se eittämättä olisi rakentanut brittiläismielisten unionistien luottamusta siihen, että tasavaltalaiset irlantilaisnationalistit ovat tosissaan rauhan tiellä. Tasavaltalaisten vasta-argumentti oli, että rauhanneuvottelut eivät olleet edes alkaneet, ei ollut sopimusta, eikä mitään muutakaan mahdollisen sopimuksen osa-aluetta oltu alettu panna toimeen. Luottamuksen puuttuessa jäi vain huoli siitä, että aseiden hävittäminen nähtäisiin antautumisena.
Kun aseiden hävittämisessä ei päästy alkuun vielä hyvän aikaa sopimuksen synnyttyäkään, IRA salli, että kaksi kansainvälistä riippumatonta korkeaa edustajaa, presidentti Ahtisaari Suomesta ja Etelä-Afrikan valtiojohtaja Cyril Ramaphosa tulisivat tarkastamaan IRA:n salaisia asekätköjä. Heidän tehtävänään oli todentaa, että aseet lepäävät varastoissaan, eikä niihin kosketa. Teko puhui enemmän kuin sanat, ja neuvotteluihin saatiin tarvittavaa lisäaikaa. IRA:n aseiden paljastaminen ulkopuolisille oli ennenkuulumatonta. Asetarkastajien julkisuuteen lausuma vakaa käsitys siitä, että IRA oli rauhanprosessissa mukana rakensi luottamusta, joskin tilapäisesti.
Rauhanvälittäjän on siis hyvä pyrkiä luovasti etsimään pieniäkin konkreettisia askelia, joilla osapuolet voisivat nakertaa keskinäistä epäluottamusta ja antaa luottamuksen rakentumiselle mahdollisuuden.
9. Lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä?
Yltiöoptimismiin tai yksittäisten askelten ylikorostamiseen kannattaa suhtautua varauksella. Kenties vielä vaarallisempaa prosessin kannalta on vaipuminen vaikeuksien edessä pessimismiin.
10. Vaali neuvotteluyhteyttä vaikeuksista huolimatta.
Puolitäyden lasin esimerkkiä voi soveltaa neuvottelujumiin. Jos vaikuttaa, että ollaan umpikujassa ja neuvottelut lukossa, pitää tämä nähdä kenties väistämättömänä osana prosessia ja kerrata, mistä ollaan sentään tultu. Tärkeää on myös muistaa, että niin kauan kuin ollaan yhä neuvottelupöydässä on neuvotteluyhteyskin olemassa. Tämä ylläpitää mahdollisuutta edetä.
11. Hallitse yksityiskohdat ja pysähdy katsomaan kokonaisuutta
Huolellinen valmistautuminen on aina osa rauhanvälittäjän työtä. Se vaatii ympäröivän tilanteen jatkuvaa seuraamista, niin median kuin kansalaisjärjestöjenkin suunnalla. On oleellista, että työtä tehdään säännöllisesti ja opitaan toisista työn edetessä, mutta myös pysähdytään katsomaan kokonaisuutta. Yksityiskohtien hallinta ja ymmärtäminen kehittävät vaihtoehtoisten etenemismallien ajattelua. Kokonaisuuden katsominen vahvistaa uskoa yksittäisen vaikeuden ylitettävyyteen.
12. Näytä tulevaisuusnäkymää osapuolille, yhdessä tai erikseen
Osapuolet takertuvat helposti vaikeisiin yksittäisiin kysymyksiin. Rauhanvälittäjä voi edistää prosessia palauttamalla mieliin jo saavutettuja edistysaskeleita, vaikka kuinka pieniä. Rauhanvälittäjä voi myös muistuttaa suuremmasta tulevaisuusvisiosta, joko yksitellen kummankin osapuolen kanssa tai harkintansa mukaan yhdessä. Pohjois-Irlannin yhteishallinto oli kummallekin konfliktin osapuolelle tavoittelemisen arvoinen asia: unionistit olivat menettäneet parlamenttinsa konfliktin alettua, kun hallinto siirrettiin Lontoon Westminsteriin. Tasavaltalaiset puolestaan eivät koskaan olleet päässeet poliittisen tukensa mukaiseen asemaan Pohjois-Irlannin hallinnossa. Molemmilla oli visio yhteishallinnosta.
13. Ole henkilösuhteissasi puolueeton ja johdonmukainen
Puolueettomuus on rauhanvälittäjän työn perusta, ja ajatus voi tuntua itsestään selvältä. Pitkäkestoisissa välitysprosesseissa ihmisten kemiat toimivat kuitenkin eri tavoin, ja on helppo tulla paremmin toisten kanssa ”juttuun” kuin toisten. Tämä kuitenkin näkyy. Huolimatta erilaisista persoonallisuuksista ympärilläsi, käyttäytymisesi tulee olla johdonmukaista, niin neuvotteluissa kuin niiden ulkopuolella. Rauhanvälittäjän aseman joutuminen kyseenalaistetuksi jommankumman tai molempien osapuolien taholta voi viedä pohjan jo tehdyltä työltä. Jatko voi tällöin hänen osaltaan osoittautua mahdottomaksi.
14. Ole oma autenttinen itsesi – älä ”rauhanvälittäjä”
Tuskin kykenet rauhanvälittäjän ”roolisuoritukseen” pitkässä prosessissa, jossa oma persoonallisuus väistämättä paljastuu, joko neuvotteluissa tai niiden ulkopuolella. Omana itsenä on helpompi olla jo alusta alkaen – se herättää enemmän luottamusta ja vähemmän kysymyksiä.
15. Vie taitosi persoonallisuuteesi
Hyvän valmistautumisen ja rauhanvälityskokemuksen tuleminen esiin oman persoonallisuutesi kautta tukee työtäsi merkittävästi. Oman mission, motivaation ja aseman pitää olla mietitty vähintään yhtä hyvin kuin kestämään tehdyn rakennuksen perustukset. Näistä voivat tiedotusvälineetkin haastatteluissa kysyä, kuten Pohjois-Irlannissa monille eri rauhanvälitystehtävissä toimineille tapahtui.
16. Oman motivaatiosi pitää olla selvä – osapuolet näkevät sen
Jos uskot asiaasi, kykenet perustelemaan tehtäväsi tarpeellisuuden ja oman motivaatiosi sen suorittajana, olet lähtökohtaisesti vahvassa asemassa. Vaikka et edellä mainittua sanottaisikaan osapuolille, näkevät he sen yhtä varmasti kuin sen, jos motivaatiosi ja sitoutumisesi on heikolla pohjalla.
17. Ansaitse oma paikkasi neuvottelupöydässä.
Tilannetaju ja kyky johdatella keskustelua oikeaan suuntaan ovat tarpeen. Asemasi johdosta sinuun kohdistuu toiveita ja odotuksia. Asiantuntemus, hyvin valmisteltu neuvottelutilanne ja kyky poiketa käsikirjoituksesta tilanteen sitä vaatiessa ovat kaikki tarpeen. Yllätyksiä tulee, riippumatta siitä mitä on sovittu agendaksi tai kuinka hyvin olet valmistautunut. Kykenemällä reagoimaan positiivisesti yllättäviin tilanteisiin, ansaitset paikkasi neuvottelupöydässä ja kasvatat luottamusta itseesi ja osaamiseesi.
18. Kuuntele, suostuttele ja luota välityksen voimaan
Itseluottamus tukee motivaatiotasi. Yhtäältä välittäjän täytyy olla hyvä kuuntelija – joskus erityisen hyvä, kun kuulet samat, mielestäsi hedelmättömät argumentit kerta toisensa jälkeen useamman toinen toistaan seuraavan neuvottelutilanteen yhteydessä. Toisaalta täytyy kyetä löytämään rakentavia vasta-argumentteja ja tunnistaa tilanne, joka on niille otollinen. Et kykene tähän, jos et usko asioiden olevan ratkaistavissa nimenomaan puolueettoman välittäjän avulla.
19. Havainnoi tilannetta ja valmistaudu seuraavaan liikkeeseen ennakolta
Vaikka tunnet taustat hyvin, valmistelet huolella ja suunnittelet aloitteita ja prosessia etukäteen, yllätykset ja käänteet pitävät huolen siitä, että joudut prosessissa tämän tästä uuden eteen. Havaintojen tekeminen prosessin edetessä on avainasemassa sen suhteen, mitä kannattaa nostaa esille seuraavaksi. Poliittiset voimasuhteet osapuolien taholla voivat muuttua. Yksittäiset väkivallanteot Pohjois-Irlannin rauhanprosessin aikana sekä syytökset tulitauon rikkomisesta vaativat uusia yllättäviä neuvotteluja tukevia ratkaisuja ja aloitteita, jotta prosessi pysyisi raiteillaan. On syytä pitää keskiössä niitä asioita, jotka parhaiten tukevat luottamuksen rakentamista ja rauhansopimuskokonaisuuden toimeenpanoa. Eri asioita on rauhansopimuksessa paljon, mutta toiset ovat väistämättä toimeenpanon kannalta poliittisesti painavampia kuin toiset.
20. Johda ja seuraa tilanteen mukaan
Rauhanvälittäjän työ on nuorallatanssia. On ennalta epäselvää, missä vaiheessa johdat neuvotteluja ja missä vaiheessa päätätkin seurata tai joudut olemaan seuraajana. Selvää on vain, että prosessi täytyy pitää hengissä: rauhansopimuksen sisältö määrittää asiat, ei välttämättä käsittelyjärjestystä. Välittäjänä sinun pitää tunnistaa, milloin neuvottelet vain yhden osapuolen kanssa ja milloin taas katsot oikea-aikaiseksi tuoda osapuolet yhteen.
21. Älä vaadi itseltäsi liikaa
Rauhanvälityksessä on kysymys monista suurista pitkän ajan kuluessa syntyneistä yhteiskunnallisista haasteista, joihin vastaaminen voi viedä kauan. Jos helppoja ratkaisuja olisi olemassa, rauhanvälittäjiä ei tarvittaisi. Älä siis ota vaikeuksia henkilökohtaisesti. Rauhanprosessit kestävät yli sukupolvien.
Aaro Suonio
Kirjoittaja on Kriisinhallintakeskus CMC Finlandin hallintopäällikkö