Teatteritarjous Sadankomitean jäsenille

Teatteri Jurkan ensi-illassa to 23.2.2017 nähdään Tuomo Railon Anders B., joka kertoo Utøyan tragediasta ja sen tekijästä. Esitys johdattaa katsojansa käsittelemään valloilleen päästetyn superegon voimaa. Hypnoottisen mukaansatempaava monologi ravistelee ja herättää ajattelemaan rohkaisten toimintaan rauhan puolesta.

Vuonna 2011 Norjan Utøyalta kantautui kammottavia uutisia. Järkyttävien tekojen poliittiseksi kannanotoksi verhoiltu motiivi nostatti ajatuksia totalitaaristen liikkeiden noususta Euroopassa – jopa Pohjoismaissa. Muun muassa maahanmuuttoon ja kulttuurien sekoittumiseen liittyvät iskut ovat kiperän ajankohtaisia edelleen.

Tanssitaiteilija Tuomo Railo tarttui aiheeseen, koska musertavan tapahtuman käsitteleminen tuntui tarpeelliselta. Muutaman vuoden päästä tapahtumista syntyi Anders B. -monologi, joka punnitsee vastauksia kysymyksiin kuten: kuinka olla, kun jotakin tällaista tapahtuu? Mitä ajatella? Pitääkö kaikkivoivan harhaa yrittää ymmärtää?

”Pyrkimys ei ole ratsastaa tragedialla vaan yrittää hahmottaa, mikä tässä ajassa ja yhteiskunnassa synnyttää poliittista terroria”, Railo selventää ja lupaa, että näyttämöllä ei nähdä väkivaltaa.

Teatteri Jurkka kutsuu nyt Sadankomitean jäsenet katsomaan Anders B:tä tarjoushintaan 15 e / lippu! (Norm. peruslippu 29 e).
Jos kiinnostuit, kysy Sadankomitean alennuskoodi sähköpostitse tiedotus (a) sadankomitea.fi.

Liput varataan ja lunastetaan suoraan Teatteri Jurkan toimistosta (ark. klo 12–16), puhelimitse p. 09 135 6166 tai teatteri (a) jurkka.fi. Mainitse alennuskoodi. Esitykset helmikuussa 23/24/25/28 pv sekä maaliskuussa 1/9/10/11/16 pv.

Teemakeskustelut:
Aihetta jatkavat keskustelut alkavat pian illan esityksen jälkeen ja ovat esitykseen lippunsa lunastaneille maksuttomia.

1.3. Viihteen moniottelija ja lyhytterapeutti Wilma Schlizewski – narsistinen luonnehäiriö, tunnekylmyys, sosiopaatti vs. psykopaatti

9.3. Stand up-koomikko ja entinen vanki Miika Pettersson – mikä on vankilan funktio tänä päivänä? Onko laitos rikolliselle tehokkain rangaistus?

10.3. Ylikomisario Jari Taponen – poliisin näkemys. Ovatko joukkosurmat lisääntymässä? Onko syytä huoleen?