Ihmisoikeusjärjestö: Venäjä käyttää runsaasti rypäleaseita Syyriassa

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch (HRW) syyttää Venäjää laajamittaisesta rypäleaseiden käytöstä Syyriassa. Toukokuun lopun jälkeen HRW on rekisteröinyt 47 iskua, joissa on käytetty rypäleaseita.

Syyrian oppositioryhmien hallitsemille alueille kohdistuneissa iskuissa on kuollut ja haavoittunut kymmeniä siviilejä. Erityisen runsaasti rypäleaseiskuja on tehty Aleppon kaupungin lähialueille lännessä ja pohjoisessa osana Venäjän ja Syyrian joukkojen yritystä saartaa kaupunkia hallitsevat oppositioryhmien taistelijat.

"Sen jälkeen kun Venäjä ja Syyria aloittivat yhteiset ilmaoperaatiot uudelleen, olemme nähneet säälimätöntä rypäleammusten käyttöä", Human Rights Watchin apulaisjohtaja Ole Solvang sanoo. Hänen mukaansa Venäjän tulisi viipymättä varmistaa, ettei se itse, eikä Syyria käytä rypälepommeja.

Venäjä on kieltänyt rypäleammusten käytön, mutta HRW:llä on runsaasti todisteita niiden käytöstä. Esimerkiksi 11. heinäkuuta ainakin kolme lentokonetta hyökkäsi useita kertoja polttoainerekkoja vastaan Termaninin kylän lähistöllä Idlibin maakunnassa. Hyökkäyksissä kuoli ainakin kymmenen, joukossa kolme lasta, ja 30 haavoittui.

Silminnäkijöiden mukaan iskuja tekivät SU-24 ja SU-34 -koneet. HRW ei ole kyennyt selvittämään, olivatko koneet venäläisten vaiko syyrialaisten käyttämiä.

Vaikka polttoaineiden kuljetusta voidaan pitää sotilaallisena kohteena, tässä tapauksessa hyökkäys kohdistui alueelle, jossa myydään ja ostetaan polttoainetta ja josta monet siviilit ostavat tarvitsemansa polttoaineen, HRW huomauttaa.

Helmikuussa HRW raportoi myös venäläisten ja syyrialaisten tehneen ainakin 14 rypälepommi-iskua. Iskuissa oli kuollut noin 40 ihmistä, joukossa kuusi naista ja yhdeksän lasta, sekä haavoittunut kymmeniä.

HRW:n mukaan Syyriassa on käytetty kaikkiaan 14 erilaista rypäleasetta, muun muassa pommeja, raketteja sekä ohjuksia. Rekisteröidyissä rypäleaseissa olevien niin kutsuttujen tytärammusten määrä vaihtelee muutamasta kymmenestä lähes runsaaseen puoleen tuhanteen.

Rypäleaseet kieltävä sopimus astui voimaan 1. elokuuta 2010. Tähän mennessä 119 valtiota on liittynyt sopimukseen. Suomi ei ole allekirjoittanut sopimusta, eikä myöskään tehnyt päätöstä sopimukseen liittymisestä.