Blogi: Viisi syytä vastustaa tiedustelulakeja

Viime viikon torstaina valtioneuvoston yleisistunnossa hyväksyttiin hallituksen esitys eduskunnalle tiedustelulaeista. Siviili- ja sotilastiedustelulakiesitysten lisäksi pakettiin kuuluu esitys perustuslain 10§ muutoksesta sekä tiedustelun valvontaa käsittelevä lakiesitys.

Lakipakettia on valmisteltu pitkään, mutta edelleen siinä on merkittäviä ongelmia, joiden korjaaminen eduskuntakäsittelyn aikana on toki mahdollista, mutta hankalaa. Parempi vaihtoehto olisikin joko lakien hylkääminen tai niiden säätäminen määräaikaisina.

Merkittävin ongelma on perustuslain 10§ sisältyvän luottamuksellisen viestin suojan murtaminen ja viranomaisten oikeuttaminen ilman rikosepäilyä seuraamaan sähköpostiliikennettä ja muuta verkossa tapahtuvaa viestintää kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavissa tapauksissa. Näitä olisivat muun muassa terrorismi, ulkomainen tiedustelutoiminta, kansanvaltaista yhteiskuntajärjestystä uhkaava toiminta tai yhteiskuntajärjestystä uhkaava kansainvälinen järjestäytynyt rikollisuus.

Mikäli perustuslain muutos hyväksytään hallituksen esittämässä muodossa, kyse on merkittävästä yksityisyyden suojan heikennyksestä. Yhtä olennaista on se, että toteutuessaan perustuslain muutoksesta tulisi ennakkotapaus, johon voitaisiin myöhemmin vedota, mikäli perustuslain yksityisyyden suojaa tai muita perusoikeuksia haluttaisiin heikentää. Esineiden internetin laajentuminen tuo mukanaan runsaasti keinoja ihmisten arkielämän tarkkailuun ja viranomaisille voidaan vaatia oikeutta laajempaan tarkkailuun esimerkiksi vetoamalla lastensuojeluun.

Tiedustelulakien hyväksyminen esitetyssä muodossa antaisi tuleville hallituksille vapaat kädet laajentaa viranomaisten, suojelupoliisin ja puolustusvoimien, tiedusteluvaltuuksia. Kun perustuslain takaama luottamuksellisen viestin suojaa on heikennetty, varsinaisia tiedustelulakeja voidaan muuttaa eduskunnan enemmistöpäätöksellä. Käytännössä enemmistöhallituksen äänet riittävät, eikä opposition kanssa tarvitse neuvotella lain sisällöstä.

Toinen merkittävä ongelma on se, että tiedustelulait kohdistuvat syiden sijasta seurauksiin. Erityisen selvästi tämä liittyy terroritekoihin, joiden estämiseksi viranomaisille halutaan nykyistä laajempia keinoja tietojen hankintaan. Terrorismi on kuitenkin aina seurausta jostakin, kuten eriarvoisuudesta, syrjinnästä, alistamisesta tai muusta epätasa-arvoisesta toiminnasta.

On ymmärrettävää, että terroritekoja halutaan estää, mutta tehokkainkaan tiedustelu ei voi aukottomasti estää kaikkia terroritekoja. Keskittyminen niiden estämiseen myös helposti johtaa voimavarojen suurempaan kohdistumiseen seurausten torjumiseen kuin syiden poistamiseen. Terrorismin syitä ei tietenkään voida poistaa käden käänteessä. Niihin panostaminen on kuitenkin tuloksellisempaa ja kestävämpää kuin yritys estää tekoja.

Kolmas ongelma liittyy läheisesti edelliseen. Tiedustelulakien hyväksyminen tuottaa helposti vääränlaisen turvallisuudentunteen – ikään kuin lakien olemassaolo itsessään estäisi terrori-iskut tai muut vastaavanlaiset toimet. Näinhän ei tietenkään ole, sillä kestää aikansa, ennen kuin suojelupoliisi ja puolustusvoimat kykenevät hyödyntämään lakien niille antamia oikeuksia.

Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari kertoi viime lauantaina Ylen Ykkösaamun lähetyksessä, että Supo varautuu noin sadan uuden työntekijän palkkaamiseen, mikäli eduskunta hyväksyy tiedustelulait. Supon henkilökunta kasvaisi noin neljänneksellä, mikä on niin suuri muutos, että se vaikutukset eivät ole yksinomaan positiivisia. Uskaltaisin myös lyödä vetoa siitä, että näin suuri henkilökunnan kasvu tuo vähintään yhden myyrän Supoon.

Neljäs keskeinen ongelma on tiedustelun valvonta. Lakipaketissa esitetään, että tietosuojavaltuutetun toimistoon sijoitetaan tiedusteluvaltuutettu, joka valvoisi viranomaisten toimien lainmukaisuutta. Tiedusteluvaltuutetulla olisi esimerkiksi läsnäolo-oikeus oikeusistunnossa sen käsitellessä lupaa tiedustelutoimintaan.

Tiedusteluvaltuutetun valvontamahdollisuudet ovat kuitenkin pitkälti riippuvaisia käytettävissä olevista resursseista. En usko, että tiedusteluvaltuutetun toimistoon palkattaisiin sataa työntekijää. Todennäköisemmin sen henkilöstön määrä jäisi samaan suuruusluokkaan, noin 20, kuin tietosuojavaltuutetun toimistossa on.

Valvontaan liittyy myös se, kerrotaanko tiedusteluvaltuuksien käytöstä niille henkilöille, joiden keskusteluja tai viestintää on seurattu. Esityksen mukaan ehdoton ilmoittamisvelvollisuus olisi vain silloin, kun Supo tai puolustusvoimat on puuttunut luottamuksellisen viestin suojaan. Ilmoitus tulisi tehdä viimeistään vuoden kuluttua, mutta oikeuden päätöksellä ilmoitusta voitaisiin lykätä aina kaksi vuotta kerrallaan.

Kun tiedustelu voidaan kohdentaa henkilöön ilman rikosepäilyä, olisi korrektia, että tiedustelusta kaikissa tapauksissa ilmoitettaisiin henkilöille, joita on tarkkailtu. Tämä olisi myös viranomaisten etu, sillä se nostaisi tarkkailun kynnystä ja estäisi osaltaan valtuuksien väärinkäytön. Nythän poliisille myönnetään puhelinkuuntelulupia rutiininomaisesti, eikä poliisin oma valvonta ole kaikilta osin ole ollut asianmukaista.

Viides ongelma on lakiesitysten sokea luottamus viranomaisten toiminnan oikeellisuuteen, vaikka Jari Aarnion oikeudenkäynnit ovat paljastaneet vakavia ongelmia poliisin toiminnassa ja rikostuomion saanut valtakunnansyyttäjä erotettiin samalla viikolla, kun lakiesitykset annettiin. Valtaosa Suomen virkakunnasta toimiikin lakien mukaan, mutta olisi naiivia olettaa, että kaikki automaattisesti ja kaikissa tilanteissa niin toimisivat. Ihmisiä viranomaisetkin ovat.

Timo Mielonen

Hallituksen blogiin